torstai 27. marraskuuta 2014

Tuunasin tyynyn

Ensimmäisenä adventtina annan itselleni luvan aloittaa jouluhömpän. 
Yhtenä vuonna en jaksanut odottaa ja aloitin aiemmin
 kanssaeläjäni estelyistä huolimatta. 
Koti oli joulunpunaisena jo viikkoja ennen joulua. Tapanina aloin voida huonosti punaisesta väristä. Joulua on voitava venyttää Nuutin-päivään asti.

Nyt kaikki alkoi, kun tuunasin tyynyn.




Olen säästänyt joulukorttia, jossa on kuvana Piia Lehden grafiikka
 "Vanhat miehet" (etsaus, kopiosyövytys, fotoetsaus 2008)


Otin kuvasta valokopion. Tähän tarvitaan laaserkopio. Sen kuvapuolen pintaan sivelin kuvansiirtoaineen jolla "liimasin" kopion kankaalle. Kun työ on kuivunut, kostutin sen ja raaputin kuvan takaosan paperin irti.



Halusin kiinnittää kuvan vanhaan Ikean tyynyyn. Tulenko rikkoneeksi tekijänoikeuksia. 
Nyt en ole aivan varma mutta tämä tulee vain omaan käyttöön. 
Käännän nurin, jos tulee vieraita joulukylää.


Ettei olisi liian helppoa, laitoin kuvan alle vanulevyä.
 Vetuketjunompelujalka oli kätevin tässä ompelussa.


Lopuksi siksakkasin koristenauhan kehykseksi.



"Vanhat miehet" seuranaan Pentikin jouluiset porotyynyt. 
Sohvalle pitäisi tietysti mahtua istumaankin.


Mukavaa ja punaista joulun odotusta kaikille.


lauantai 22. marraskuuta 2014

Kettu on uusi pöllö


Poimin ilmasta lauseen "kettu on uusi pöllö", kun vaeltelin
Tampereen käsityömessuilla viikko sitten. 
Pöllöt ovat hauskuuttaneet meitä kankaissa, tyynyissä, sisustusesineissä, käsitöissä, vaatteissa.... mistä ne mahtoivat saada alkunsa. Messuilla ei voinut ottaa kuvia mutta silmiin pisti se, että nyt on tulossa kettuja.


Keramiikasta tekemäni Kettuset pääsivät ensilumille.




Kaveri se vaan koisaa kuusen alla.





Ketun kalansaalis

Kettu oli jo kauan pitänyt silmällä Metsolan isäntää, joka oli innokas kalamies ja alinomaa hääräsi talon ja rannan välillä. Tulipa sitten sydäntalvi ja ihmeekseen kettu näki, kuinka isäntä vei rantaan suuria rysiä ja upotti ja järjesteli niitä jään alle pitkillä kepeillä. Kettu istui suuren kiven päällä pitäen tarkoin isäntää silmällä. Välillä se lipoi huuliaan, eikä malttanut paikaltaan lähteä. Eräänä päivänä se näkikin isännän tulevan jäältä reki pullollaan kaloja. Kovasti teki ketun niitä mieli.

- Millähän tavalla saisin tuon saaliin itselleni? tuumi kettu.

Viimein kettu keksi keinon. Nopeasti se juoksi sille tielle, jota pitkin tiesi isännän kulkevan kotiin kalakuorminensa, heittäytyi tien viereen hyvin näkyvälle paikalle ja tekeytyi kuolleeksi. Kauniisti loistikin ketun punaisenruskea turkki valkoisella lumella, ja hiljakseen ajella nytkyttelevä isäntä huomasi sen heti.

- Kas, kuollut repo viruu tien kyljessä, sanoi ukko aivan ihmeissään.
Jopas minua nyt hyvä onni potkaisi. Reki täynnä kaloja ja nyt vielä
tämä komeaturkkinen kettukin!


Isäntä nosti ketun maasta ja heitti kalakuorman päälle. Peittelipä repolaisen vielä loimella istuen sitten rekeen ja jatkoi hyvillä mielin matkaansa. Mutta kettupa mätti sillä välin loimen alla hiljaa kaloja tielle minkä ennätti. Kun se oli saanut kaikki kalat heiteltyä tielle, hyppäsi se itse viivana perään. Kun isäntä oli rekinensä hävinnyt mutkan taa, alkoi kettu keräillä kaloja tieltä ja kuljetti ne metsään, missä sitten ryhtyi nauttimaan runsasta ateriaansa.

Tällä välin oli Metsolan isäntä jo saapunut kotiinsa. Tyytyväisenähän astui pirttiin, heitti rukkaset penkille ja sanoi emännälle:

- Tulehan katsomaan, minkä mahtavan saaliin sain. Kerrassaan mahtavan.

- Hienoa ukkoseni, menen heti.


Emäntä säntäsi tohkeissaan pihalle ja tuli saman tien takaisin pirttiin.

- Mitä sinä ukkorahjus horiset! Tyhjä rekihän tuolla pihalla seisoo!
eukko huusi vimmastuneena.

- No johan nyt on ihme, sanoi isäntä ja meni itse katsomaan.
- Ihan totta puhut. Mihin kummaan saalis on hävinnyt? Kettu peijakas!

Isäntä lähti saman tien reellä ajamaan takaisin omia jälkiään. Mutta eihän kaloja enää mistään löytynyt, ja harmistuneena täytyi ukon palata kotiinsa.


Lapissa ketunjälkiä riittää


Varohan Pupu Jussi, etteivät Kettuset huomaa sinua.


Jäniksenjäljet hangella

Riistaruoista minulle maistuvat vain jäniksenjäljet ja ohi ammuttu sorsa.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Käsityöt ovat aivojen herkkuruokaa



"Neulominen, ompelu ja nikkarointi ruokkivat kolmiulotteista ajattelua ja virittelevät luovuutta. Luovasti ruokittu pää jaksaa paremmin." 
Nyt tulee tieteellistä tekstiä. Olin kuuntelemassa aivotutkija Minna Huotarisen luentoa 
"Hyvää tekevä käsityö".


Isomummon kirjoma liina


Minna Huotarinen selvensi mitä aivoissa tapahtuu, kun kädet tekevät käsitöitä. 
Aivot pyrkivät muuntautumaan tilanteisiin sopiviksi. Käsitöissä on kyseessä tarkka hienomekaaninen ja taiteellinen toiminta.  Musiikin vaikutusta aivoihin on tutkittu eninten. Huotarisen mielestä käsitöiden tekeminen on verrattavissa musiikin tekemiseen. Aivokuvauksissa on nähtävissä niiden aivo-osien paksuuntuminen eli kehittyminen, 
joita käytämme harrastaessamme.
 Näköjärjestelmä, tuntoaisti, hahmottaminen ja kolmiulotteisuuden tajuaminen kehittyvät, kuiten myös keskittymiskyky, hienomekaniikka ja luovuus.
"On todettu, että jos lapsi alkaa soittaa viulua pienenä ja lopettaa sen murrosiässä, niin vielä yli kaksikymppisenä hänen aivoistaan otetuista kuvista näkyvät 
musiikinharrastuksen vaikutukset".


Ensin leikkasimme porukalla matonkuteita. Sitten syntyivät kangaspuissa matot.
Ruutumaton isomummo ompeli kangastilkuista.
Mummo neuloi pojan villatakin ja minä äiti ompelin sametista hatun ja lappuhaalarihousut.







Harrastaminen on vapaaehtoista ja silloin teemme juuri sitä mikä itseämme eniten kiinnostaa ja  miellyttää. Olemme aktiivisia ja oppivat aivomme vastaavat tekemiseemme.
Pakkotahtinen tai epämiellyttävä työnteko eivät kehitä aivoja juuri ollenkaan.


Minna Huotarinen jakaa aivot uusiin- ja vanhoihin osiin.
Jo varhain liskoasteella kehittyneet aivojen osat ajattelevat ruokaa, janoa, pelkoa ja seksiä. Ne ovat valmiina jo syntyessämme. En kyllä tiedä miten tuo seksi ilmenee silloin mutta huutoa piisaa, kun vauvalla on nälkä. 

Uudet aivot oppivat ja kehittyvät. Ne ohjaavat uusien asioiden tekemistä. 
Työ ja kiire käyttävät aivoja isoilla kierroksilla. Kun keskitymme mieluiseen käsityöhön, aivot rauhoittuvat. Ne oppivat rentouttamaan meidät. Informaatio kulkee vanhojen aivojen läpi uusille aivojen osille. Käsityö rauhoittaa.


Ruokapöydän tabletit oman aikansa muotitarvikkeista. Poppanatabletteihin kudoin paperinarukukkia. Toiset tabletit olen kutonut paperinarusta ja moppilangasta.

Lapsille on tärkeää päästä tekemään käsillä. Se kehittää tuntoaistia, keskittymistä, itseilmaisua ym. Koulujen käsityö- ja teknisentyön luokat ovat tarkkaan suunniteltuja paikkoja keskellä muuta oppimismaailmaa. 

"Iäkkäällä säilyy aivojen muokkaavuus, kun hän voi tehdä itselle mielenkiintoisia asioita. Myös muistisairailla täytyy olla oikeus käsillätekemiseen", on Minna 
Huotarisen vahva mielipide.



Yksi äitini lukemattomista virkatuista töistä.


Käsityöharrastus antaa paljon. Se vaikuttaa aktiivisuuteemme, joka varsinkin vanhetessamme on tärkeä asia. Sosiaaliset suhteet tulevat tärkeiksi erilaisissa kerhoissa ja kansanopiston opiskelupiireissä. 


Keravan opiston kevätnäyttely


"Käsityö on haaste. Se tarjoaa pähkinöitä purtaviksi. Silloin omien luovien ratkaisujen tekeminen kehittyy", Huotarinen toteaa ja lataa samaa kyytiä, että moka on lahja! 
Jotkut osaavat ja jotkut epäonnistuvat käsitöissä. "Lukitsemmeko itsemme malliin - lahjakkuus on ominaisuus, vai kasvun malliin -lahjakkuus on dynaamista.
 Oppimisen tulosta".

"Oman tyhmyyden ja keskeneräisyyden sietäminen on keskeistä älyllisen kehittymisen kannalta".


Ystäväni kutoma, paljon elämää nähnyt matto.

Kolmiosaisen luentosarjan " Siksi teemme käsitöitä" on toteuttanut  Tekstiilikulttuuriseura ry ja Helsingin työväenopisto. Yllä kerroin keskimmäisen osan luennosta. Kaikki luentojen lyhennelmät löytyvät www.tekstiilikulttuuriseura.fi  sivulta.
 En löytänyt vielä. Toivottavasti ilmestyvät (13.11) viimeisen luennon jälkeen



Tämä artikkeli tuli vastaan. Teksti näyttää olevan samasta luentosajasta.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Onnistuin! Uusi grafiikanlehti onnistui.



Edellisessä postauksessani kiukuttelin, kun mikään ei onnistunut grafiikan teossa. Nyt uudesta kuvastani tuli ihan siedettävä. Näin se vaan menee, että kun on virkeä ja hyvällä tuulella jaksaa olla huolellinen ja lopputulos palkitsee.



Pieni poikaseni on iltapesulla iso-mummon hellan edessä. Suureen emalivatiin on laitettu puuhellalla lämmitetty pesuvesi. Puna-valkoinen jakkara on sopivan korkuinen ja siniraitainen pyyhe odottaa seinäkoukussa. 
Sitten vielä hampaat ja mummon kammariin untenmaille.


Kunka grafiikanlehdet syntyvät.



 Aluksi kuparilevy, eli tuleva painolaatta, hiotaan reunoiltaan sileäksi. Sitten se puhdistetaan liitujauholla ja etikkavedellä. Kuvassa kaveri hinkkaa omaa levyään.

















Seuraavaksi kuparilevy pohjustetaan. Lämpölevyllä laatta lämpenee ja pohjustusainetta sulatetaan sen pintaan. Pohjustus levitetään tasaiseksi nahkapintaisella tamppoonilla.













Kuvan olen ensin tehnyt paperille. Siitä se piirretään läpi muoville, jotta sen voi kääntää peilikuvaksi kuparilaatan päälle.

Nyt on muovi vähissä, kun aiempi kuva jää jo osittain uuden alle. Muovista paljastuu myös ikiaikainen ammattini kartanpiirtäjänä. Muovin halki kulkee tie. Siis muovin kierrätystä.


Kuva piirretään uudelleen kynällä muovin läpi. Pohjustus rikkoutuu kynänjäljen kohdalta. Tulosta parannellaan vielä metalliterällä. 
Lyhyesti sanottuna, pohjustus poistetaan viivojen kohdista.



Laatta upotetaan rautakloridiin jossa viivat syöpyvät kupariin. On syytä suojata laatan tausta teipillä. Kaksikymmentä minsaa tuossa myrkyssä ja tuloksena ovat hyvät viivat.

Laatalta poistetaan pohjustus tärpätillä. Sieltä paljastuvat viivojen urat. 
Aikamoiset höyryt.





 Sitten on vuorossa akvatinta. Sen avulla syntyvät kuvan sävyt.

Laatalle tupsutetaan hartsijauhoa.  Tässä se on kangaspussukan sisällä ja tupsaa sen lävitse. Ei kannata kamalasti tätäkään myrkkyä vedellä keuhkoihinsa. Hartsi sulatetaan laatalle. Nämä vaiheet voi oikaista sumuttamalla suihkepullosta automaalia.





Oksalakalla peitän kuvasta ne kohdat jotka jäävät valkoisiksi. Himmeät pisteet laatalla ovat sulanutta hartsia. Ne muodostavat rasterin. Pisteiden välit syöpyvät rautakloriidissa kuopille. Mitä kauemmin syövytetään sitä syvempi kuoppa ja sitä enemmän siihen mahtuu väriä. Painojälki on silloin tummempi.











Siellä ne laatat uivat mustassa mönjässä. Pinnalla näkyy vain heijastus ikkunasta.


Aloitin syövytyksen kahdesta minuutista. Sitten laatanpesu vedellä ja seuraavaksi vaaleimpien kohtien lakkaus. Syövytys neljä minuuttia. Aika tuplataan joka kerta. Nyt viimeinen syövytys kesti 20 minuuttia. Siinä syntyivät pojan tukka ja hellan reuna.














Lakka lähtee Sinolilla ja akvatintta tärpätillä. Lopuksi Sinolia jolla irtoaa tärpätin sisältämä rasva.


Lämpölevyllä painoväri on helppo levittää kumilastalla laatalle.
Liian värin pois pyyhkiminen on se kinkkisin juttu. Siihen hommaan käyvät puhelinluettelon sivut, sukkahousut ja kallis, karkea tartalet kangas.
Väriä pyyhkiessä se lähtee helposti myös laatan uurteista, eikä painojälkeä jää niihin kohtiin. Liian vähän pyyhkiessä, väri jää "lainehtimaan" kuvan pinnalle.




Kokeilin kuvaan keltaista chinécollea, josta kerron aiemmin täällä.



Painopaperit ovat jo likoamassa. Kosteaan paperiin väri tarttuu parhaiten.


Prässin rautaiselle levylle laitetaan laatta ja painopaperi sen päälle. 
Laatan alla on suojapaperi.


Päivi vedostaa kuvaansa. Telan ja laatan välissä ovat paksut huopamatot.


Lähes kuusi tuntia on hurahtanut sateista ja synkkää sunnuntaipäivää. Ilman chinécollea vedoksesta tuli mielestäni parempi.

Voisi sitä sunnuntain helpomminkin viettää mutta eipä ahdista syksyn synkkyys tässä touhussa. Kurssikaveritkin ovat aivan hulvattomia. Toinen toistamme kannustamme ja kehumme. Opettajamme graafikko Hannu Hyrske on mies paikallaan, vaikkei upotakkaan käsiään rauta-altaaseen kuten "tositaiteilija" tekee.


Uusi kuva tuli jatkoksi aiempaan sarjaan. 
Edellisenä syksynä syntyivät "Taikinakulho" ja "Minun kissani". Näissä olen elänyt uudelleen muistoja toisen poikani lapsuudesta. Tytär seikkailee täällä
(valokaaret kuvissa ovat kattolampun heijasteita kehysten suojalaseissa)



Tällä syväpainomenetelmällä tehty kuva on etsaus.

Taidegrafiikan tekniikat jaetaan neljään osaan sen mukaan miten painoväri kuvioidaan painolaatalle: kohopainosyväpainolaakapaino (litografia) ja silkkipaino (serigrafia). Näitä menetelmiä voidaan myös yhdistää. Samalle laatalle voidaan tehdä esimerkiksi ääriviivat etsaamalla ja sävypintoja akvatintalla. Samalle paperille voidaan myös painaa usealla laatalla eri värisävyjä.
Wikipedia