Tekasin Lapinvyön

Lapinvyö on korea kapistus. Miesten vyössä on metallilenkkejä työkalujen ja puukkojen ripustamista varten. Takanta kaareva, leveä vyö tukee selkää kelkkaillessa

 ja muissa työptoimissa. 

Naisten kauniita Lapinvöitä käytetään neuleiden ja muiden vaatteiden päällä. Tietenkin Lapinpuvut vaativat tällaiset vyöt.

Nykypäivän eläjällä on eniten käyttöä farkkuvyölle. Sellaisen aion nyt tehdä. Ei se tiethenkään käy noin vain. Tarvitsen opettajan. Menen kolkuttelemaan vuotsolaisen  Arja Kustulan ovea ja sopimaan oppituokiosta. Hänellä on tämäkin taito hyppysissä. Yllä olevan kuvan vyöt ovat Arjan valmistamia.

Homma alkaa isosta nahkalevystä.  Arja leikkaa siitä vyön tukevan pohjan ihmeleikkurilla.

Minä piirrän kaavan avulla sisnaan eli poronnahkaan kolmiokuvioita.

Arjalla on komeat tuolit kuistilla. Siellä istuen tämä ahku näkee paremmin leikata pitkin piirrosjälkiä.

Sitten kiinnitän sisnakaitaleet pohjanahkaan kaksipuoleisella teipillä.

Singeri tikuttaa tarkasti.

Arja tarkastaa työni ja neuvoo mitä 4-tien tuoman on tehtävä seuraavaksi.

Yhdellä vempaimella syntyvät vyöhön reijät. Niihin pujotan sirkat ja seuraavalla vipstaakilla puristan sirkat paikoilleen. Niitä tuli 77 kappaletta.

Lopuksi vyön toinen pää käännetään nurjalle ja reiästä pujotetaan soljen neula läpi. 

Solki ja vaula kiinnitetään niiteillä.

Miehen vyössä on keloa ja männyn punertavaa kaarnaa.

Omassa vyössäni on ruskan värit. Ei putoa housut, jos vaikka sattuu laihtumaan.

Arjan valmistamia farkkuvöitä.

Maailma on ollut aika pieni entisaikoinakin ja ihmiset ovat liikkuneet kauppamatkoilla ympäri Eurooppaa.

Saamelainen hopeavyö Lapinpuku pysyi tiukasti ja lämmittävänä yllä miehustassa olevan hopeanappisen vyön avulla. Sitä pitivät ja pitävät yhä sekä miehet että naiset. Vyönsolkea vastasi vyön toisessa päässä erityinen levy. Vyö kiristetään paikalleen soljen ja vyönpään avulla, kun taas hienosti työstetyt helat saavat riippua vapaasti puvun helmaa vasten. Tavallista on, että Ave Maria -monogrammilla varustetut riipukset koristavat erilaisia solkityyppejä. (Nesheim & Fjellström 1972, 16–17.) Vyönhelojen tai nappien ornamentiikassa esiintyy toisaalta ns. ruusukeaiheita, toisaalta "kolmen tornin" motiivia. Edellinen on keskiaikaista perua, jälkimmäinen uudemmalta ajalta, todennäköisesti 1700-luvulta. Saamelaisen hopeavyön yhteenkuuluvuus keskiaikaisen tyylivaiheen kanssa saa lisävahvistuksen siitä tavasta millä vyötä pidetään: vyönpäiden riipukset riippuvat vapaasti ja ulottuvat usein naisenpuvun helmaan asti. Toisinaan vyönnapeissa on kaiverrettuja kukka-aiheita, jotka tuovat lähinnä mieleen barokin mahtipontisuuden. Solki voi esittää kerubimaisia kasvoja - maskaroni, joka oli renessanssiaikana erityisen suosittu koristeaihe. Hopeavyö on synteesi keskiajan, renessanssin ja barokin tyylivirtauksista. (Nesheim & Fjellström 1972, 16–17.)

Härpäketaidetta ja museoretki

Mailmaan mahtuu lukuisia eri taidesuuntia. Nyt syntyi "härpäketaide". Taidesuunnan nimesi mieheni, joka huolestuneena katsoi näitä tekeleitäni. Mietti varmaan, että mitä tästä nyt tulee. Mökkipiha on kohta täynnä härpäkkeitä.

Ensimmäinen härpäke

Ripustin posliinisavesta tekemäni kasvot vanhaan poronsarveen.

 Sarven kiinnitin rautalangalla puunoksasta riippumaan. Hieman ne heilahtelevat tuulessa ja kiiluvat haamuina illan hämärässä.

Inarijärvi -niin syvä on kuin pitkäkin. Inarissa on Saamelaismuseo SIIDA. Sen ulkoilmanäyttelyyn en ollut tutustunut aiemmin. Nyt sekin sivityksen aukko korjaantui.

 Inarinsaamelainen talollispiha Tirro 1880-luvulta. Kaksi asuinrakennusta ja neljä aittaa ovat siirretyt Inarin Vaskojoen varresta Tirron kylästä. Vielä sodan aikana ei sinne ollut tietä, joten rakennukset jäivät saksalaisilta polttamatta. Näin vanhat rakennukset ovat harvinaisia Lapissa.

Rakennukset ovat olleet käytössä vielä 50-luvulla. Niiden kalustukset ovat nyt tuolta ajalta.

Mirhamin tupa on toiminut käräjätupana. Nurkassa jalkapuu. ”Siinä oli neljä paljasta seinää nimiä täyteen piirrettyinä, muutama orsi vaatteiden ripustamiseksi, yhdessä nurkassa lapintakka, kahdessa muussa pari telinettä, jotka muistuttivat enemmän mestauslavaa kuin makuupaikkaa, lisäksi pöytä ja rahi, kaikki jykevää tekoa. [...]. Nytpä havaittiin neljännessä nurkassa vielä pari hahmoa: Kittilän vanginvartija [...] ja inarilainen varas Musta-Pekka, jotka hekin olivat käräjämatkalla.”

Hermann Paulin kuvaus Mirhamin tuvassa T.I. Itkosen mukaan teoksessa "Hermann Paulin matka Peräpohjolassa ja Lapissa v. 1859"

Kammi on puurunkoinen turpeella, sammalella ja puunkuorella katettu yksinkertainen yöpymispaikka.

 Museoalueella, Vuopajan niemellä, on tehty useita arkeologisia kaivauksia. Paikalta on löytynyt asumusten pohjakiveyksiä. Kuvassa yksi noin 2000 vuotta vanha kodan pohja.

Toinen härpäke

Minä ja ateljeeni.

Poron selkänikamia. Välilevyinä puukiekkoja.

Nämä luut olen löytänyt metsästä.

Saamen lipun suunittelija oli norjalainen Astrid Båhl. Lippu hyväksyttiin vuonna 1986, 

13. Pohjoismaiden saamelaiskonferenssissa. Lipun neljä väriä tulevat saamelaisten vaatetuksen perinteellisistä väreistä. Lipun kehä merkitsee aurinkoa (punainen puoli) ja kuuta (sininen puoli).

Violetit vaatteet aurinkovärjäyksellä

Violetti, sinipunainen, retliini tai kretliini. Tällä värillä on monta nimeä. Kun googlaa sanan violetti/kuvia, niin johan vyöryy päälle hurja väriskaala kaikenlaisia violettejä.

Violetteja orvokkeja

Kasarivaatteeni olivat violettejä. Vain violettejä ja joka päivä violettejä. Kesät talvet violettiä. Minulla oli jopa violetti nahkatakki. Sellainen muhkea lepakkohihainen ja sitä somistivat violeteiksi värjätyty hopeaketun turkiskaitaleet. Olkaa onnellisia, ettei minulla ole siitä kuvaa. Tukkanikin oli tumman violetti.

Sitten se väri alkoi suorastaan oksettaa. Nyt tuo violetti
 yrittää hiipiä uudelleen elämääni. 

Aurinkovärjäys on aina värien leikkiä. Päätin kokeilla rauhallista violettiä.

Väripigmentti sekoitetaan ruiskuemulssioon ja levitetään kostealle kankaalle. Isoissa töissä olen käyttänyt maalipensseliä.

Sen jälkeen haluttavat kuviot laitetaan kankaalle ja sivellään siihen tiukasti sillä pensselillä. Näissä vaatteissa käytin kasvien lehtiä. Kuvioita saa aikaan myös rypistämällä kankaan. Kun kangas kuivuu, kuviot jäävät siihen vaaleampina.
Ei tarvita aurinkoa eikä valojakaan.

Minulla oli kaksi kangasta. Ohuempaa puuvillaa tunikaan ja paksumpaa housuihin.








Hemmo-koira poseeraa uuden tunikan kanssa. Osan kankaasta jätin valkoiseksi.
Viileä puuvilla tuntuu mukavalta kuumalla ilmalla, jos vielä sattuu tuulenvire heiluttelemaan helmoja.

Violetit kanervat kukkivat mökin pihalla.

Housujen leikkaamisessa oli ongelma. Olin tehnyt lehtikuviot caprien lahkeen suita varten. Mitenkäs asetat kaavat niin, että kangas riittää takamuksen kohdalla. Sitten keksin ommella takakappaleiden mutkiin kaitaleet. Eivät näy ja kangas riittää.

Violettejä karpaatinkelloja

Kirjakassi syntyi vanhasta lakanasta. Violetti ja oranssi ovat melkein vastavärejä, joten ne saavat 

toisensa hehkumaan.

Kassikankaan olen kuvioinut rypistämällä.

Kassin yläkulmiin laitoin nepparit. Niillä voi kaventaa kassin suuaukkoa.

Pöksyt jalkaan ja Liljan kanssa keinumaan. Sitten voidaan hakea kirjastosta
 satukirjoja uudella kassilla.

Violettejä muurikelloja.

Nyt sitten muistin, että myös 60-luvulla minua riivasi violetti-kausi. Kuvat ovat otettu ehkä 1966. Kesällä ja talvella.

Minä murjotan. Vihainen murkku.  Hyllyssä koulukirjat. Takki on velvetoonia. Housuja kutsuttaisiin nyt capreiksi. Ne olivat lantiomallia ja vyön piti olla leveä. Huom ! violetti, leveä kellonranne. Se oli niin makee juttu, että itseäni melkein hävetti. Vaatteet ompeli ompelija. Sillon ei ollut kaupoissa nuorisomuotia.

Villapaidan piti olla erittäin iso. Jalassa tummanvioletit housut.
 Ihana Osku kissani. Istun muuten violetissä tuolissa. Taisi violetti miellyttää äitiänikin.

Violettejä laventelin kukkia. Olisiko laventeli violetti tuoksu.