We Can Do It!

Juuri nyt tuntuu olevan trendikästä tuunata vanhoja farkkuja. Tämä buumi on koettu aiemminkin. 70-luvulla farkut kudottiin muodikkaiksi nuorison räsymätoiksi tai niistä ommeltiin taskullisia sänkypeittoja.

Omat vanhat farkkuni leikkasin ja ompelin kehyspussukaksi.

Pussukan suuaukkoon ompelin nyörin. Se tulee kehyksen sisälle .

Liima ja tiukka pihtiote pitävät pussukan kiinni kehyksessä.

Ihana tyttäreni antoi minulle 50v-lahjaksi kellon. Sen teema on sodanaikaisesta "Rosie the Riveter" - julisteesta tekstillä "We Can Do It". Se kuulemma kuvasti minua.  Tuohon "propakanda" -lauseeseen on hyvä tarttua tänäkin päivänä. Ei  pidä antaa periksi. Pussukan annan tyttärelleni ja muuntunut juliste pujahti nyt sen taskuun tarrana.

Julisteen malli on Geraldine Hoff Doley (31.7.1924 - 26.12.2010). Hän oli töissä sotatarviketehtaassa 17 vuottiaana. Työnä oli niitata prässillä metallilevyjä kiinni toisiinsa. Doley oli varsinaisesti sellisti ja koska hän pelkäsi, että vahingossa liiskaisi sormensa, työrupeama kestikin vain kaksi viikkoa. 

United Press International otti kuvia tehtaassa ja niin Geraldinen nätti naama ja punainen huivi päätyivät julisteeseen.(River=niittaaja)

Sodan aikana juliste toimi feministi-ikonina
18 miljoonalle työssä käyvälle naiselle.

Hänelle itselleen tämä mallina olo selvisi vasta 1984.

(Kaikellaista tietoa sitä irtoaa poikani muistista)

Suohpanterror on saamelaisista taiteilijoista koostuva

ryhmä, joka tekee kantaaottavia propagandajulisteita. Julisteissa otetaan kantaa alueella vallitseviin epäkohtiin, kuten saamelaisten syrjintään ja alueen luonnon pilaamiseen.

Teksti Suohpangiehta tarkoittaa suopunkikättä. (suopunki=lasso jolla otetaan kiinni poroja) Juliste kertoo Saamen naisten voimakkuudesta.

Näyttely Saamelaismuseo Siidassa

Marjoja ja hirvikärpäsiä

Tämän viikon "käsityöt" ovat olleet muista poikkeavia. Olen möyrinyt Sipoon metsässä marjoja poimien ja saanut ikuisen trauman hirvikärpäsistä. Niistä paholaisen sikiöistä en saanut aikaiseksi kuvaa, vaan hysteerisen huudon ja ryöpyn julkaisukelvottomia sanoja.

 En toivu koskaan. Meillä mieheni kanssa oli verkkohatut ja silti niitä paholaisen lemmikkejä ryömi minunkin päässäni. Vaatteet oli käytävä läpi tarkkaan. 

Ne pirulaiset mönkivät joka paikassa.

Mutta saatiin me marjojakin.

Sankollinen puolukoita.

Suku on paras! Kun sukulaisten pakkanen oli täyttynyt marjoista, he toivat loput mustikat ja puolukat meille. Kiitos. Sattuivat vielä samaan marjansiivousrumpaan. Parhaan mustikka-ajan olimme Lapissa, jossa alkukesän pakkasyö 

palellutti kaikkien marjojen kukat.

Keitin puolukkapuuroa. Mannaryynipaketissa oli ohje:

1l vettä

1,5 dl mannasuurimoita

4 dl puolukoita
1-1,5 dl sokeria

0,5 tl suolaa

Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, marjat, sokeri ja suola.

 Keitä puuroa noin 5 minuuttia välillä sekoittaen.

 Anna puuron jäähtyä kylmäksi. 

Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi.

Helppoa kuin heinänteko. Aiemmin olen noudattanut äidin oppeja. Hän keitti puolukoista ensin mehua, josta siivilöi marjat. Puuron hän teki tuohon mehuun.

Muistan aiemmin että vispipuuron teko oli monimutkaista ja se jämähti keittäessä kattilan pohjaan. Kuumien nesteiden lotraus on myös kammotus. Olen polttanut itseni monasti kiehuvista pisaroista ja lorauksista.

Siksi olen karttanut vuosia tämän lapsuuteni suuren herkun tekoa. 

Ja HÖH, sehän kävi näppärästi. 

Kumman lapsuuden herkkuni söisin ensin. Mustikkamaidon vai vispipuuron. Nam.

Mustikkasoppaan äiti jätti marjat ja oli sitä mieltä, että olisi tyhmää siivilöidä niitä pois. 

Nämä opit ja mielipiteet saattaavat olla peräisin hänen äidiltään ja siitä sukupolvi kerralaan taaksepäin.

Seuraavaksi kävimme miehen enon luumupuun kimppuun. (Suku on edelleen parasta)

Kun arki koittaa, menen pitkäripaiseen kukkakauppaan, jota myös alkoksi kutsutaan.

Laitan luumujen päälle lasipurkkiin pienen pullollisen valkoista rommia ja sokeria. Siinä rommiruukku tekeytyy joulun jälkiruoaksi jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa herkuteltavaksi Nam.

Herkullista syksyä

Pikkumökkikylä

 Ruska valtaa Lapin. Tämän kertainen reissu päättyy. Mutta palaan takaisin jouluna, keväthangille, pääsiäisenä, kevään tullessa, kesällä. En tiedä milloin mutta aina, kun mahdollista.

Mökin rakentamisesta jää laudan- ja parrunpätkiä.

 Väkersin niistä pikkumökkejä.

Päivät lyhenevät ja varjot pitenevät.

Maaruska hehkuu herkullisissa väreissä.

Nattaset eli Nattastunturit (pohjoissaameksi Náttašduottar) on Sodankylän kunnassa Koilliskairassa sijaitseva tunturiryhmä. Se koostuu kuudesta tunturista, jotka sijaitsevat kokonaisuudessaan vuonna 1956 perustetun Sompion luonnonpuiston alueella.

Nattasten huiput ovat: Sodankylän Pyhätunturi eli Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. Terävä-Nattanen on 544 metriä korkea ja Pyhä-Nattanen 508 metriä.

Tunturit ovat kallioperältään poikkeukselliset. Suurin osa Nattasten pohjoispuolella sijaitsevista tuntureista koostuu granuliitista. Nattaset sen sijaan ovat väriltään punertavaa graniittia.

 Pyhä-Nattasen huipulla on suuria graniitista muodostuneita rapautumisjäännöksiä, tooreja. Suuret kivikasat ovat aikoinaan olleet saamelaisten pyhiä palvontapaikkoja. Sompion luonnonpuiston alueella kiertää useita merkittyjä polkuja, joista Pyhä-Nattasen polku johtaa tunturin huipulle. Pyhä-Nattasen huipulla on pieni päivätupa. Tunturin laella sijaitsi myös sota-aikana saksalaisten tähystysasema, josta on vielä jäljellä joitakin merkkejä. Sompion luonnonpuiston alueella saa kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin.         Wikipedia

Muuttaakohan näihin joku talveksi.

Etelän varis muuttaa nyt etellään.