Pinkki koskettaa

Pinkki on nyt Galleria Allin suvaitsevaisuuden ja unelmien väri. Keravan taidemuseo Sinkka toi kaupunkiimme maailmankuulun virkkaajakuningatar Agata Olekin ja
galleriarakennus alkoi vaihtaa väriä.

Kuva: Sinkka

Edessä taiteilija Agata Olek

Koti ja sen menettämisen pelko ja toivo uuden edessä, ovat ollet tämän projektin keskeisiä viestejä. Pinkki Alli ei ole ollut pelkkä virkkaus, vaan yhteisöllinen tapahtuma. Koukkuja ovat heilutelleet vapaaehtoiset, taiteilijat, eri yhteisöt ja kadulta sisään tulleet. Kaikki ovat olleet tervetulleita virkkaamaan pinkkiä.
Pitsiä on syntynyt työmatkajunissa, kotisohvilla, porukalla Allissa ja jopa lentokoneessa. Virkkuukoukut olivat menneet kenttien tarkastuksien läpi ongelmitta.

 Virkkaaminen on ollut voimaannuttavaa taidetta tekijöilleen ja
 lopputulos riemastuttaa kaupunkikuvaa.

Virkkaustaide alkoi Ruotsista Avestan pikkukaupungista. Virkkaajina olivat Syyriasta ja Ukrainasta pakoon lähteneet naiset. Olek kuunteli heidän tarinoitaan ja, kun paikallisen museon kaksihuoneinen teos oli virkattu Olek päätti räjäyttää huoneista toisen. 

Sodan arki ja tuska tulivat näkyviksi. 

Pinkillä pitsillä peitetty talo tuo näkyväksi naisten usein näkymättömiin 

jäävän arkisen työn.

Valo muuttui pinkiksi, kun ikkunat peittyivät pitseillä.

Keravan Opiston tekstiiliopet Aune ja Kristiina huolehtivat siitä, että jokainen onnistui virkkaustyössään.

Olek ratkaisee räystäsongelman.

Itse uiskentelin Jäämeressä niin, että ennätin koukkuilemaan vain loppupalasia. Hyvä, että ennätin. Allissa tapasin monta ennestään tuttua käsitöiden ystävää sekä uusia kasvoja. Maailma osoittautui pieneksi, kun viereinen virkkaaja tunsi etelän auringossa talvea viettävän pariskunnan joka on Lapissa mökkimme naapuri.

Maailma supistui tai laajeni myös siltä osin, että projektiin osallistui moni 

maahanmuuttaja sekä turvapaikanhakija.

Olek toi tullessaan langat Amerikan mantereelta. Niitä saapui mm. Eurooppaan matkanneiden ystävien matkalaukuissa. Olek on alunperin puolalainen.

Kuvioiden mallit ovat Olekin. Osa niistä pohjautuu perinteisiin ja
on siellä myös pokemoni Pikatsu.

Kahden viikon virkkausurakkaan osallistui noin sata vapaaehtoista. Kaksi viikkoa ja sitten paikalle saapui nosturi. Samalla virkattiin vielä puuttuvia palasia. 

Omansa saivat rännit ja savupiippu sekä tikapuut.

Jos tuo pinkki lanka vedettäisiin suoraksi sen kulkisi noin, suurinpiirtein, adout kolme kertaa Keravan ja Helsingin välin (3x30 km.)

Painoa peitteellä laskeskeltiin olevan liki 100 kiloa.

Kuva fb:stä

Pinkkiä pihalla ja pinkkiä sisällä.

Kuva fb:stä

Taiteen sankareita ovat he, jotka roikkuivat seinillä virkkaamassa pitsipalasia yhteen.

Enää ovi ilman pitsiä.

Volmari Iso-Hollo ei voi nähdä kuinka galleriarakennus 

muuttuu pinkiksi hänen selkänsä takana.

Pinkki Alli liittyy Taidemuseo Sinkan marraskuussa avautuvaan näyttelyyn Näkyväksi neulottu. Sen teokset ovat loihditut langoista.
Allissa, pinkkien seinien sisällä avautuu mm. Keravan käsintekijöiden myyntinäyttely.

Pinkki Alli on ylittänyt kaikki mahdolliset uutiskynnykset. Tässä muutama linkki uutisiin:


http://www.hs.fi/paivanlehti/28082016/a1472180657504

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vaaleanpunainen-villatalo-hammastyttaa-keravalla/6045260

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/08/26/meidan-virkattu-talomme-pinkki

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/422084-katso-huikeat-kuvat-suomeen-tullut-virkkaajatahti-peittaa-junia-autoja-taloja

 Alli on KuumArt yhdistyksen galleria (Keski-Uudenmaan taideyhdistys)

Tinalankapunontaa ja matka Jäämerelle

Tinalankapunonta on perinteinen saamelainen käsityö.

Ensimmäisestä tekeleestäni kirjoitan täällä.

Nyt lisäsin työhöni kalannahkaa. Oranssi turskannahkasuikale koristaa

 ranteeseen tulevaa pantaa.

Teimme mieheni kanssa kesäretken Jäämerelle. Poronnahka, jota käytetään näissä rannekkeissa, ei siedä vettä, joten riisuin ne rantakivikolle. Sillä aioin toteuttaa haaveeni ja uida Jäämeressä.

Tinalankapunontani koristeliin pienin metallihelmin. 

Kalannahasta leikkasin suikaleen mustan poronnahan keskelle.

Toisen rannekkeen valmistin aidosta, käsin parkitusta sisnasta, eli poronnahasta. 

Musta nahka on teollisesti parkittu ja värjätty.

Tämän pannan punos on paksummasta tinalangasta kuin kalannahkaisen kaksi punosta.

Jäämeri, Varanginvuono avautui eteemme sykähdyttävän sinisenä. Nyt uimaan!

Jäämeri oli ehdoton. Se ei kysynyt haluanko sen syleilyyn. Vihaisena se vetäisi jalat altani liukkaalla kivellä ja siellä olin aaltojen sylissä. Vesi oli lämmennyt kesän mittaan. Olen pulahtanut kylmempiinkin aaltoihin.

Luin juuri Paula Havasten "Veden vihat" kirjan.
Mitä minä olin tehnyt Jäämerelle, kun se näin minua kohteli.

Pykeijan kylä lepäsi levollisena meren

saartamana. Se oli matkamme määränpää. Siellä aioimme toteutta toisen haaveemme.

Pykeijassa kasvatetaan ja pyydetään kuningasrapua. Kylässä puhutaan kveeninkieltä. Se on yksi virallisista vähemmistökielistä Norjassa. Kveeni on suomenkielen pohjoisia murteita. Tämä on niin monimutkainen asia, etten uskalla kirjoittaa tästä enempää, koska en tiedä tästä enempää. Pykeijassa pärjää kuitenkin suomenkielellä.

Alue on Saamenmaata. Tienviitoissa teksti on ensin saameksi ja sen alla norjaksi.

Suomen puolella tekstit ovat toisin päin. Järjestys riippu siitä kumpaa kieltä puhuvat ovat asukkaissa enemmistönä.

Pykeijassa on vain yksi ravintola. Sen ruokalistalta löytyy tietenkin kuningasrapu. Nuo mahtavat ravut mönkivät ravintolan akvaariossa ja aukoivat suitaan niin,
että minulla meinasi mennä pupu pöksyyn.

Nyt oli tiukka paikka tämän haaveen toteutumisessa. Tilasin kalalajitelman. 

Kokonaista rapua en halunnut lautaselleni. 

Olivat sen verran äkäisen näköisiä. 

Uuniperunan ja kalakakun kanssa popsin ravun koipia ja ne olivat tosi herkullisia. Suosittelen.

Näkemiin pohjoinen Jäämeri. Tapaamme vielä monta kertaa niin, kuin tähänkin asti. 

Onni on mökki pohjoisessa.

Kultaa ja kukkamekko

Vielä on kesää jäljellä. Vielä voi toivoa hellemekkopäiviä.

Keravan kaupungin keskustassa on suuri vesiallas.

Pituutta sillä on 120 metriä ja leveyttä 25 metriä.

 Menin kotikaupunkini kangaskauppaan Tyykipuotiin ostamaan 15 centin pätkän vinonauhaa. Tulin sieltä ulos ihanan kesäisen mekkokankaan kanssa.

Olin haaveillut uudesta kukkamekosta, koska sain kummitätini kauniit kultaiset korut, korvikset ja riipuksen. En onneksi perinnöksi. Hän luopui näistä, kun muutti palvelutaloon.  Aaveli, ettei enää tarvitse kaikkia korujaan. Kauniille koruille pitää olla kaunis mekko.

Vesiallas on taideteos Antti Maasalon Oodi vedelle. Kyseessä on teoskokonaisuus. Siinä yhdistyvät vesi, valo, musiikki ja Maasalon teräsveistokset.

Teokseen on sävelletty oma musiikki joka herättelee ainakin minussa mukavia tuntemuksia. Altaassa vaihtelevat vesisuihkut ja pimeällä myös värivalot. Sen kaiken yllä hymisee rauhallinen musiikki.

Musiikin on säveltänyt Sibelius- Akatemian lehtori Otto Romanowski.

Talvisin, kun vesisuihkut suljetaan, silloin värivalot heijastuvat lumeen.

Takana teräsveistos Vesihiisi.

Mekkokangas on kreppiä. Sen ompeleminen oli hankalaa. Kangas venyi ja lipruili koneen paininjalan alla. Helma ja kädentiet oli helpoin huolitella saumurilla rullapäärmeiksi ja muotolaskokset korvasin etukeskustan rypytyksillä.

Vesi ryöppyää altaan keskiosan Vesiholvina. Altaassa on vielä pieniä suihkuja Vesikeijuja.

Altaan päädyssä kohisee vesiputous.

Kuvat Juha Partti

Kukkia ja perhosia. Hehkuva kesäkangas joka ei rypisty kassissakaan
 ja kuivahtaa hetkessä pesun jälkeen.

Kesä, jatku vielä pitkään!

Kuva: Jukka Nissinen

Kesäkissa-askartelu

Kesäkissoista ei voi sanoa mitään hyvää, paitsi Liljan kesäkissasta joka on
 tehty paperimassasta ja muovailumassasta.

Elävä kesäkissa on pieni söpöläinen joka hankitaan mökille kesän ajaksi ja hylätään loman päätyttyä. Kesän alussa kuultiin uutisissa, että ilmiö on lisääntynyt. Minulla ei ole niin paljoa aivosoluja, että pystyisin ymmärtämään kesäkissa-ilmiötä. Tai ehkä vastuuttomilta ihmisiltä puuttuu tarvittavat aivosolut. Kissa ei selviä Suomen talvessa. Kissa on vieraslaji meidän pohjolassamme. Hylkääminen luontoon aiheuttaa julmaa kärsimystä.

Markkinoilla tuli vastaan minulle uusi askartelumassa. Myyjärouva jonka korvissa keinahtelivat sitruunaviipalekorut, kertoi kyseessä olevan turvallinen itsekovettuva muovailumassa. Massan seassa on  pieniä styroxhelmiä.

Massalla voi päällystää kangasta, pahvia, puu- ja muoviesineitä.
Lilja valitsi kissan jonka häntä oli pikkasen kippurassa.

Massaa no montaa väriä ja niitä voi sotkea keskenään. Silloin syntyy uusia värisävyjä.

Massaa pehmitetään käsissä ja painetaan kiinni päällystettävään 

sormilla tai mukana olevalla lastalla.

Leppiksellä oli jotain asiaa.

Me emme sotke värejä. Kirkkaat värit ovat tämän kissan juttu. Markkinamyyjärouva oli muotoillut massan oman kissansa pörröturkiksi ja helläkatseisiksi kissansilmiksi.

Kissa sai vielä ylleen muhkuroita jotka ovat kukkia.

Lilja ja kesäkissa Kisu Kenttänainen Miau.