sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Pikkuinen farkkupussukka


Farkut ovat tuunausmateriaalina uusiutuvaa lajia. Kirpparilta löytyivät sievästi kirjaillut pienet pöksyt. Kun mummi ja äiti kantelevat jo tavaroitaan farkkupussukoissa niin pitihän pikku Liljankin saada sellainen. 






















Pussukkaan mahtuu äidin vanha kännykkä. Se toimii vielä sen verran että siitä voi seurata Pikku kakkosta ja on tärkeää, että se on aina saatavilla. 





Pöksyissä olisi vielä toinenkin kukallinen tasku.


Pussukan toisella puolella on farkkujen takatasku ja toisella pala kirjailtua lahjetta.




Vuorista kurkkaa pöllön silmä. Enkelin olen tehnyt sukkahousuista.


Tenerifan turistipyydyskadulla kaupattiin farkuista tuunattuja kasseja. 
Tämä tuunaustauti on levinnyt kaikkialle.


Netissä tuli vastaan luomus, joka kelpaisi varmaan turhajulkkis Kim Kardashianillekin.  




lauantai 13. helmikuuta 2016

Luhka lämmittää Lapin naista


Luhka on saamelainen hupullinen viitta, vähän kuin poncho. Perinteisesti se valmistetaan sarkasta tai parkitusta poronnahasta. Silloin se käy myös sadeviittana. Villainen luhka lämmittää takin päällä ulkona töitä tekevää ja niitä näkee moottorikelkoilla huristavilla poromiehillä.


Oman luhkani ompelin villakankaasta. Sarka on kallista verrattuna villaiseen takkikankaaseen. Koristetereissä käytin sarkaa. Kun käsiin vetää huovutetut rukkase, voi olla varma, ettei pakkanen pääse helpolla puraisemaan.


Homma alkoi kaavoista. Luhkassa on sivukappaleet joissa huppu sekä etu- ja takakolmiot. Vaate päällä on helppo työskennellä, koska se on  ulottuu edestä vain kantajansa ranteisiin.  Takaosa on pidempi.


Etumuksen koristenauhat löytyivät käsityöpettaja Aunen kätköistä. 
Hän oli ostanut nauhan Riikasta.




Lunta tuli taas Etelä-Suomeenkin, silti mieleni hinkuu Lappiin uuden luhkan kanssa.

Minun luhkani on aika maanläheinen väritykseltään. Kaavan tähän sain ystävältäni. Hänen luhkansa on upeaa keltaista verkaa hienoilla koristenauhoilla. Monen moista kaunista toteutustyyliä löytyy netistä googlaamalla sanan: luhka. 








maanantai 1. helmikuuta 2016

Huopikkaat, huopikkaat, näistä tuli hansikkaat.


Otsikkoon viitaten näistä tuli rukkaset mutta se sana ei 
rimmannut huopikkaat -sanan kanssa.
Viikonloppu meni mukavasti huovuttaessa. Kyllä on hauskaa puuhaa. Voin olla varma, ettei tämä harrastus tähän lopu. Nyt huovutin ensimmäistä kertaa tasohuovutusta.


Kuva: Papparatsi
Nimpparikukat piti saada kuvaan.


Huovutus alkaa. Villaa ladotaan päällekkäin niin, että sen kuidut tulevat ristikkäin. Kuviot tulevat päällimmäisiksi.


Työ kastellaan läpimäräksi saippuavedellä.
 Tiskiharjalla pirskottaminen oli minusta kätevä konsti.
Käytin Marseille saippuaa. Se on niin rasvaista, etteivät kädet kuivuneet, vaikka lilluivat vedessä kaksi päivää. Mäntysaippua on toinen vaihtoehto.



Työ kääritään kuplamuovin väliin lötköpötkön avulla (uimalelu). Sitten sitä rullataan ja välillä taas kastellaan uudella kuumalla saippuavedellä.



Kun olin huovuttanut levyni kiinteäksi, leikkasin kaavan avulla siitä rukkasten muodon. Palaset ompelin koneella yhteen.





Taas työ piti kastella kuumassa vedessä ja huovuttaminen jatkui käsin hangaten. Tässä kohtaa oli usko koetuksella. Miten niin isosta rukkasesta voi tulla sopivan kokoinen.




Lopuksi shokkihoitoa. Hankasin rukkasia vuoroin kylmän ja vuoroin käsiä polttavan veden alla. Siinä vaiheessa rukkaset pienenivät nopeasti.


Ihme tapahtui. Rukkasista tuli sopivan kokoiset. 
Jätin tekeleeni sen verran isoksi, että tarvittaessa sisälle mahtuvat neulehanskat.
 Loppukuivatus tapahtui kuoharipullojen päällä.
 Rukkasten suun muotoilua mietin vielä. 
Leikkaanko niitä vai jätänkö repaleiseksi.
 Ruskea väri ei ole kaikkein kaunein. 
Sille löytyy selitys muöhemmässä blogissa.