keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Pihahärpäke ja erämaa

Se oli taas joutavalla jotakin eli härpäketaiteen väkertämistä.


 Käpysadetta

Viimeaikaiset myrskytuulet riepoittelivat mäntyjä niin, 
että käpyjä ihan oikeasti satoi joka puolella.


Vanha polkupyörän vanne pääsi uusiokäyttöön. 
Sidoin siihen käpyjä ja sulkia rautalangoilla tuulessa huojumaan.



Nämä sulat löysin samasta kasasta. Mitä on tapahtunut. 
Olisiko haukka napannut harakkapäivällisen poikasilleen. Eräänä päivänä kaksi kuukkelia rääkyivät hirvittävästi, löivät siivillä toisiaan ja painautuivat männyn oksalle vasten runkoa havujen sekaan. Kohta pakokauhun aiheuttaja haukka kaarsi männyn ympärille. Ei saanut saalista. Tyytyi poistumaan paikalta nokka ja kynnet tyhjinä. Rauha maassa ja puussa.









 Härpäkkeestä löytyy myös suuria korpin sulkia.







Tarvikkeita tähän härpäkkeeseen oli riittävästi.







Erämaa

Ajaa pomputeltiin puolitoista tuntia soratietä, kohti itää ja lopulta oltiin Kekkospuiston nurkalla. Tämä osa puistosta oli minulle ennen kokematon.


Olet tässä. Patikoinnin määränpää on Snelmannin maja.

Mauri Kunnaksen Koiramäen tarinoissa piileksii herra Hakkarainen. Lilja ja muut lapsenmieliset nyt etsitään sinitakkista herra Makkaraista. Hän ei seikkaile joka kuvassa.



Tässä on ylityspaikka. Menisitkö tuohon virtaan kahlaamaan. Minä en.
 Pysytään vain tällä puolella.





Siinä virtaa juomavettä. Tuon yli minä pääsin.



Muinainen kolttasaamelainen on hukannut paitansa.


Seesteistä joki on hiljainen.


Saavuttiin Suomun kolttakentälle. Paikka on parhaiten Suomessa säilynyt rakennuskokonaisuus, joka on tehty vanhan Venäjän puolelle Petsamoon jääneen Suonikylän (Suenjel) rakennusperinteen mukaisesti. 
Rakenteita on entisöity viimeksi v.2000.
 Tätä kolttakenttää asuttivat Semenoffit.
Sodassa he menettivät kaikki poronsa ja omaisuutensa. Uudisrakennukset tänne Kotajärvelle tehtiin kiireellä. Ensimmäiseksi turvekota.
Sodan jalkoihin jääneet koltat sijoitettiin Sevettijärvelle.









Savusauna


Ei hätää. Koordinaatit ovat tiedossa ja apua saatavilla tarvittaessa. Kännyköissämme ei kylläkään ole kenttää. Eikä tänne ole tietä. Vain polku.
















On siellä polulla herra Makkarainen.




Tunturissa näkyy vielä valkeita lumiläikkiä. Joutsen on niin yksinäinen.


Autiotupa Snelmannin maja.



Herra Makkarainen on joskus majoittunut tänne. Tällä leveällä laverilla oli silloin niin tungosta, että loput koisivat lattialla. Paikka oli täynnä tsekkiläisiä lapinkävijöitä.




Tuosta yli kahlaten, jos mieli tekee tunturiin. 
Ei kahlattu vaan käännyttiin takaisin samaa polkua.




En löydä mistään tietoa mistä tämä autiotupa on saanut nimensä. Yhdessä tekstissä oli vajaa lause, että Snelman olisi rakennuttanut tämän. Tiedä häntä. Joku tietää.




No mutta rakkohan se siellä.


Kamala sotku




Hiljaisuus. Vain lintujen varoitushuutoja. 
Ne vaihtuivat sitä mukaa, kun siirryimme ilmeisesti reviiriltä toiselle.




 Ei ristinsielua missään. Puiston parkkipaikalla oli useampi auto mutta ihmiset olivat kadonneet erämaahan.
Nuuksion kansallispuistossa Uudella maalla kävellään jonossa ja liikenne on poluilla oikeanpuoleinen. (Oikeesti tuo nyt oli hiukan kärjistetty toteamus).


Kohti 4 tietä.

Suomen autiotupajärjestelmä on maailmanlaajuisestikkin ainutlaatuinen. Nyt on rahasta pulaa ja monet autiotuvat ja kammit ovat päässeet ränsistymään. 
Erämaiden autiotuvat ovat tarjonneet monille väsyneille valeltajille suojaa ja lämpöä jo yli 200 vuoden ajan. Valtakunnallinen Lapin retkeilijöiden järjestö Tunturilatu on julistanut tämän vuoden "Autiotupavuodeksi".
Saariselän Sanomat


Herra Hakkarainen



sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Saamelaista tinalankapunontaa


Tinalankapunonta on perinteistä saamelaista käsityötä. Punoksista tehdään rannekoruja tai nillä koristellaan laukkuja ja pussukoita. Kun en voi olla satavarma siitä, että teen kaiken juuri perinteisellä tyylillä, olkoon tämä saamelais/keravalais perinteistä.







Kaksi rannekorua olen saanut valmiiksi. Annoin nämä lahjoiksi poikasilleni. 


Korut kiinnitetään poronsarvista sahatuilla napeilla.



Nahkaremmi on suloisen pehmyttä poronnahkaa. Tässäpä noita eri väreissä. 
Nämä ovat teollisesti muokattuja ja värjättyjä. 
Käsin muokatusta poronnahasta käytetään nimeä sisna.



Punoin kuudella tinalangalla. Lankojen määrä voi olla mikä vain ja niihin voi pujotella pieniä metallihelmiä. Tarjolla olisi ollut kauniisti valoa taittavia prismahiottuja hopeahelmiä. Minä teen tätä ensimmäistä kertaa joten nöyränä alkuun.



Jotta tinalanka kestäisi paremmin, siihen on lisätty 4% hopeaa. Alun perin punontaa on varmaankin tehty hopealangasta mutta se on ollut todella kallista. 
Saamelaisessa perinteessä hopea on arvostettu metalli.



Punos ommellaan kiinni sisnaan ohuella siimalla.
 Tämän jälkeen päätin mennä optikolle ja jatkaa harrastusta uudet rillit päässä. Tuttu valitteli myös huonoa näköään. Kun hän lopulla sai näkymättömän siiman neulansilmään,
totesi pujottaneensa siihen hiuksensa.



Nurja puoli ommellaan poron keinojänteellä (se on matkamuistomyymälän muoviporon jännettä) kukonaskelpistoilla. Tässä käytetään äimää eli nahkaneulaa jonka kärki on särmikäs. Olin tästä hommasta äimänkäkenä.



Karvakäsi soittaa kitaraa.

Olen saanut uudet silmälasit joten tinalankapunonta jatkuu. 
Tarvikkeet ovat jo odottamassa.



Saamen lippu otettiin käyttöön vuonna 1986, mutta viralliseksi lipuksi se hyväksyttiin vasta 15. elokuuta 1992. Saamelaiset käyttävät lippua Saamenmaalla eli Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja pienessä osassa Luoteis-Venäjää. Lipun on suunnitellut Astrid Båhl.
Lipussa olevan ympyrän punainen osa symboloi aurinkoa ja sininen kuuta. Punainen, sininen, vihreä ja keltainen väri ovat peräisin saamelaisten kansallispuvusta. Vihreä väri symboloi luontoa, sininen vettä, punainen tulta ja keltainen aurinkoa.