torstai 29. kesäkuuta 2017

Tyllihelmoja ja aurinkovärjäystä

Aurinko, se pilkisti lopullakin meidän pihaamme. Aamupäivällä oli vielä hieman viileää mutta päikkäreiden jälkeen pihalla ei enää tarvittu takkeja. Tuli ihan kuuma.



Talvenmittaan valmistunut mekko pääsi eka kertaa tosi toimiin. Vauhdinanto kiikkujille onnistui. Kestävyyttä se kyllä vaati mummolta ja papalta.

Mekon leikkasin ensin muotoonsa ja sitten aurinkovärjäyksellä sivelin kankaaseen väriä.
Eräs Facebook ystäväni on taitava valokuvaaja ja hänen maisemakuvansa innoitti minut tähän työhön. Edessä on tummia kiviä ja kalliota, hieman matalaa kasvustoa. Taustalla meri ja hehkuva taivaanranta. Hehkun yläpuolella taivas sinistyy.


Välillä sattuu vahinkoja, tai aika usein. Aurinkovärjäyksessä väri kiinnitetään lämmöllä. En jaksanut silittää kangasta joten laitoin sen uuniin. Käy se niinkin. On syytä varmistaa useaan kertaan, ettei kangas osu uunin seinämiin, vaan on väljästi rytättynä leivinpaperin päällä. Mekon takakappaleeseen paloi reikä.


Työ jatkui valotuskaaviolla painamisella. Riekko pusikossa siirtyi mekon helmaan.














Vanha viisaus, mitä et voi peittä, korosta sitä. Palanut reikä katosi auringon ja pilven alle.



Vauhtia pappa vauhtia! Isot vauhdit!


Prinsessojen tyllihelmat liehuvat vauhdissa.


Prinsessoilla pitää olla aina prinsessamekot.



Tärkeää on tutkia metsän salaisuuksia. Herra Makkarainen sinisessä takissaan seikkailee jälleen blogissa. Nyt roolina on olla Pappa Makkareinen ja tehtävänä tarjota kyytiä, jos jalat eivät jaksa tai halua tallustella.


Puun juurella on kolo. Siellä voi asua hiiri. Nähtiin myös mustarastaan iso, pörröinen poikanen. Se oli kaivanut maahan pienen syvennyksen ja lämmitteli siinä auringonpaisteessa. Emo tuli paikalle mato suussa ja komensi poikasensa räpistelemään ihmisiä pakoon.


Pensaan kukka on pinkki. Lempiväri huomataan aina.


Kallion päällä kasvaa sammalta.


Ulkoilun jälkeen syödään ja mennään päikkäreille. Mekot riisutaan keinutuolin nojalle.


Iltapäivällä odottavat uudet seikkailut ja ilon hetki, kun äiti tulee hakemaan.










maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vettä ja keramiikkaa - mökkielämää

Puutarhan kevät kasvuvyöhyke VIII on oma outo tapahtuma.






Kesäkuu hönkii niskaan kylmää tuulta. Minä haravoin pihaa ja Herra Makkarainen hiihtää. Aloitti hiihdon kesäkauden. Upottaa mutta luistaa hyvin.







Tutkailen vähäistä kukkapenkkiäni ajatuksella: mitä on kuollut talven aikana. Se on juuri ilmestynyt lumen alta ja tyhjä. Laitan siihen keramiikkakukkia.


Rautakaupasta ostin siemeniä. Kehäkukkia ja krasseja. Saas nähdä, 
ei ne yleensä kasva tai ainakaan kuki. 
Viime vuonna jäniksenpoikaset söivät kaiken vihreän ja kukkaset.



Muutama orvokki uhmaa öisiä pakkasia ja ruukussa ehkä itävät siemenet. Betonista valamani kukkakassi on haljennut.


Vuorenkilvet pääsevät multaan. Odottelua sankossa kesti pari viikkoa.
 Nyt kukkapenkki on sulanut.


Muutama lämmin päivä ja krookukset tunkevat vartensa aurinkoon.




Kesäkuun 2014 keramikkakukkia. Purossa virtasi raikas vesi. 
Tänä keväänä samaan aikaan se oli jäässä ja lumen alla.







Tällä puutarhakokemuksella Lapissa, ensi talvena keramiikkakukat lisääntyvät. 
Olen jo hahmotellut kummallisia lajeja paperille.



VETTÄ ja keramiikkaa

Vesi tulee ja menee ilman, että minä juoksutan sitä.




Herra Makkarainen ja putkimies tekivät minut onnelliseksi.


Leveään lankkuun Herra Makkarainen teki ison ja pienen reiän ja
 rakensi sen alle kylppärin kaapin.



Lavuaari, sen olen tehnyt keramiikasta. Saa nauraa pohjan vuosilukua 2010. Hiukan hätästä toimintaa minulta. Lopultakin se on käytössä. 
7 vuotta, siinä luvussa on taikaa.




Lavuaarille oli myös vaihtoehtotekele. Tuo toimiin sitten kukkaruukkuna, 
kun on reikä pohjassa. Nuolet ja tähdet tein betonista jääpalamuotteihin.




Mukavaa kesäkuuta kaikille lukijoilleni ja kaikille muillekin.