Hyvää vuoden 2018 alkua ystävät. Tänä vuonna en ole ehtinyt vielä värkätä mitään turhuutta. Menneen vuoden lopetimme taideharrastuksia kanssani jakavan Irman kanssa Taidemuseo HAMissa. Tutkimme kuvanveistäjä Pekka Kauhasen töitä ja sukelsimme korupajan hulluuteen.
Pekka Kauhanen nousi ajankohtaiseksi, kun hänen Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin Helsingin Kasarmintorille. (yllä oleva veistos: Poika ja Henki vuodelta 2003)
Näyttelyyntulijaa tervehtii kipsinen enkeli jonka rinnassa palaa tuli. Kauhanen on syntynyt 1954. Yleisön tietoisuuteen Pekka Kauhanen astui 1988, kun hän nuorena kuvanveistäjänä voitti Urho Kekkososen muistomerkkikilpailun Kajaaniin.
Lastenhuoneen sängyssä on kuumeinen lapsi. Lum´ukko akvarellit leijuvat houreisen unissa.Talvimies (v. 2003) ja Talvipoika (v. 2003).
Pronssinen Hermafobiitti (v. 2017) on riisunut tyllihameensa.
Näiden kiipijöiden varjot ovat mielenkiintoisia. Tikkailla on Bisnesmiesten pukuja.
Kulkue -teos koostuu vuosikymmenten varrella valmistuneista veistoksista.
Elämäntyö marssirivistössä.
Kaksi Lum´ukkoa pitää kulkueen perää.
Kulkueessa ovat mukana kaksi Hurttaa 1980-luvun tuotannosta.
Vaahtopää (v.2007-2008)
Kuutar (v.2007-2008) tarvitsee monta kättä mutta tulee toimeen ilman päätä.
Kuuttaren edellä marssivat Aurinkopoika ja Neitsyt (v. 2003)
Neitsyen edellä kulkevat lum´ukko Viisi vai kuusikätinen ja Pumpulityttö. Seuraavana toinen Aurinkopoika ja kärjessä Jokapoika.
Katso taaksesi niin näet eteesi (v. 2017)
Taketoy, Ota-lelu (v. 2014)
Litistyneenä syntynyt ja sen varjo. (v. 2017) Varjon korvasta pukkaa pronssisia siivekkäitä mekkoja.
Tämä häräke koskettaa Irmaa. Hän muistaa tapahtuman,
jossa sekarotuinen koira kohtasi puudelin.
Kuuhelma (v. 2009)
Eräässä haastattelussa Pekka Kauhanen toteaa, että siitä, onko kaiken tämän taustalla joko ajatus, niin kyllähän sellaista puhutaan, että kuvanveistäjät eivät juuri ajattele: että kun maalari putoaa toisesta kerroksesta siltä katkeaa jalka, ja kun graafikko putoaa kolmannesta siltä murtuu käsi. Kun kuvanveistäjä putoaa neljännestä, se saa idean. Kuvanveistäjiähän ei niin ajattelavina taiteilijoina pidetä.
Kauhanen pitää itseään realistisena taiteilijana. Veistokset ovat realistisia kuvia siitä miten hän ajattelee. Eivät ne voisi olla mitenkään toisenlaisia.
Kaiken kaikkiaan pidän valtavasti Peka Kauhasen 2000-luvun töistä. Ne ovat leikkisiäja niiden takaa löytyy se ajatuskin ja jokainen voi luoda oman ajatuksensa näitä veistoksia katsoessaan.
Valon tuoja -muistomerkki paljastettiin 78 vuotta Talvisodan syttymisen jälkeen.
Museossa oli kipsimalli Valon tuojasta. Malli on samankokoinen kuin Kasarmintorilla patsasteleva haponkestävästä teräksestä valmistettu muistomerkki.
Torilla patsas seisoo pallon päällä ja sen sisälle voi nähdä. Siellä on 105 Talvisodasta kertovaa valokuvaa.
Varsinaista teosta en ole vielä nähnyt mutta ei se sieltä paikaltaan mihinkään karkaa. Valokuvia siitä napsin sanomalehti Keskisuomalaisesta sen patsaanpaljastustapahtumaa koskevasta uutisesta.
Jos bloginlukija olet vielä messissä kahlattuasi tuon veistoskavalkaadin, niin nyt astutaan korutyöpajaan. HAMissa on joka lauantai eri aiheinen työpaja.
Nyt väkerrettiin koruja.
Tarvikkeita oli yllinkyllin. Ensin iski epätoivo sen runsauden edessä. Sitten päätin poimia kaikkea kiva, ihan mitä sattuu ja miettiä vasta sen jälkeen mitä teen niistä.
Minun saaliini muovikipossa. Vihreä väri nousi vahvimmin mieleeni.
Naapuripöydässä syntyivät äidille ja tyttärelle runsaudensarvet hiuspantoihin. Marjaterttujen seassa seikkailevat dinosaurukset ja sammakot.
Ensin valmistui helminauha. Päätöntä touhua oli jo näyttelypuolella.
Irman helminauhassa on paljon säihkettä.
Vihreä korusetti. Helminauha, rannerengas ja sammakkorintaneula 😏
Helminauhassa on pilli siltä varalta, että juhlista palatessa
sattuisi kohtaamaan ahdistelevan henkilön.
Näitä rengas-avaimenperiä muistan lapsuudesta.
Ne olivat uuden autoistuvan aikakauden merkkejä.
Päätön sai kalan pään. Liimasin nuken kuumaliimalla rintaneula-aihioon.
Tästä rintaneulasta, viidakkopoika kimaltavan helminauhan kanssa, tuli suosikkini.
Voitte uskoa, että oli hauskaa. Aivot sai heittää narikkaan ja päästellä hullutus valloilleen. Materiaaleja oli niin paljon, ettei tarvinnut harkita mitä teki. Epäonnistuminen oli täysin sallittua.
Työpajoja on monissa museoissa. Niihin osallistuu eniten lapsia mutta tässäkin pajassa oli monta aikuista ilman lapsen suomaa "turvaa".
