sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Posliinille piirtelyä

Antaa mennä vaan - tuumasin, kun otin posliinitussin käteeni ja aloin piirrellä sillä lautasiin kuvioita. Tuli takaumia lapsuuteen. Silloin piirsin paljon ja kuvissa oli aina jokin tarina. Piirrokset elivät paperilla. Olen huomannut omien lasteni 
tekevän samoin sekä lastenlasten. Taitaa olla yleistä lapsipiireissä.



Lapsena asuin kerrostalossa. Muut kadunvarren talot olivat omakotitaloja puutarhoineen. Oi onnellisia joiden pihoissa kasvoi omenapuita. Sain minäkin niitä omenia maistaa.


Minulla oli musta-valkoinen kissa Osku. Aurinko paistoi aina ja kesät olivat "intiaanikesiä" ja ne kestivät pitkään, moooonta kuukautta. Jostain syystä etanat olivat vain limaisia lönttejä. Niillä ei ollut kotia selässä. 
Mistä ja milloin nämä nykyiset kotilot ovat ilmestyneet puutarhoihin.



Posliinitusseja on monen merkkisiä. Niillä voi piirrellä posliinin pintaan ihan normaalisti. Vähintään neljä tuntia kuivuttuaan piirros on valmis kiinnitettäväksi uunissa. 160 astetta 60-90 minuuttia. Eri tussimerkeillä näyttää olevan eripituisia aikoja.

Ihan mukava askarteluhomma lasten kanssa tehtäväksi. Vanhemmille ja isovanhemmille lahjojiksi muki tai lautanen piirustuksella.


Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.






















torstai 11. toukokuuta 2017

Anu Pentikin Paratiisinkukkia äideille.

"En tuonut teoksia Taidehalliin, vaan tein Taidehallista taideteoksen,"
luonnehtii Anu Pentik Taidehallin näyttelyä. Hän on vuosia haaveillut tästä tapahtumasta ja nyt monet museovieraat ovat saaneet nauttia hänen luovuudestaan. Kaunista.



Sukelletaan nyt sisälle tuohon laajaan teokseen. 
Ensin etsimme taivasta ja toteamme sen löytymisen myötä, että
taivas on täällä tänään ja siivet kantavat.











"Missä on taivas", "Taivas on täällä tänään" - teoksissa on punottu pianonkieliä toisiinsa ja niihin on kiinnitetty keramiikkahelmiä.
Taivaan seassa seikkailee kanssani ystäväni Irma.





"Siivet kantavat"- teoksen sulat ovat paperisavea, joka on kevyttä. 
Seinälle piirtyy hienoja, herkkiä varjoja.

Seuraavassa salissa kohtaamme kiviä sekä seinille nostettuja vateja.


 Sali nimeltä Maa täyttyy pohjoisen kivirakan tunnelmasta. Lattialla on pari tuhatta keraamista kiveä.

 " Kivet ovat aina viehättäneet minua ja olen halunnut tuoda esille niiden monimuotoisuuden ja kirjon. Etenkin Lapissa on paljon kiviä. Kivirakka on yhtäällä karkeata ja toisaalta jään ja veden sileäksi hiomaa. Tällä työllä haluan juhlistaa 100-vuotiasta Suomea ja suomalaista sisua."

 

















Joka kivessä on reikä, koska muutoin ne räjähtäisivät poltossa. Joistakin kivistä pääsi kurkistamaan niiden sisälle.















"Kivivadit" kiertävät näyttelysalin seiniä. Niiden pinnat tuovat mieleen primitiivipolttokokeilumme.




Tämän tilan teokset kertoivat taiteilian asuinympäristöstä Lapissa. Sen kivirakoista ja erämaista. "Kivet merkitsevät minulle muodon ja värin täydellisyyttä. Ne ovat viestejä menneiltä sukupolvilta"- lukee seinällä Anu Pentikin viestissä.

Paratiisin ovi aukeaa kivisalin jälkeen. 
Muistakaa hengittää. 
Näkymä meinaa salvata hapen nauttimisen.














Minä mittatikkuna. Kukat ovat suuria.








300 kukkaa. Paratiisi on Anu Pentikille mielentila, jonka hän halusi luoda.
Paratiisissa on tietenkin muutakin kuin kuikkia.







"Paratiisin linnut"



"Hyvän ja pahan tiedon puu" kohoaa kohti katonrajaa. Toiseen suuntaan levittäytyvät mustat, pahat hedelmät ja toiseen hyvät, herkullisen väriset hedelmät.







"Paratiisin hedelmät" Herkkiä värejä.



On 10.toukokuuta ja paratiisi jäi totaalisesti Taidehallin sisäpuolelle. Räntää!
Kyllä tuo sade kasteli mutta ruokalautasten äärellä huomasimme Irman kanssa, että sisällämme raksutti paratiisi ja hinku saada savea sormiimme. Ensi syksynä synnytyy uusia lintulajeja ja minä jatkan pihakukkien tekoajatusta toteutukseen.