maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäisnäpertelyä ja tunnelmia

Lapissa hiihdellään pääsiäisenä jäällä. Samaan aikaa Etelä-Suomessa kukkivat sinivuokot.






Sukkahousumölkkypää-pääsiäiskortteja postitin lapsille ja lapsenmielisille.










X-maanvilejiälle tämä kortti 
kertoo keväästä. 


Hangella näkyy jälkiä.


Pääsiäispupu


Jäljet johtavat risukasaan. Onkohan keväämmällä pihallamme jälleen pupunpoikasia 
jotka popsivat kaikki kukkani.


Sillä aikaa, kun minä näpertelen, isännällä on isommat kuviot lautapinon kanssa.
Ei taida nämä lumet sulaa Vappuun mennessä.


Kun askarelutarvikkeet ovat vähissä, huovutin pupun ja munan 
pienistä villatupuista.




Tipuunkin löytyi vähän villaa. Kukat leikkasin ja liimasin munakennoista.
 Ne tököttävät rakukeramiikkakulhoissa. Säälittävän näköisiä.







Mustasta savesta tekemäni korppiruukku sai koristukseksi pääsiäiskukkia ja aurinkovärjätyistä kankaista jääneitä suikaleita



Maha täyteen hyvää ruokaa ja määmmiä. Päikkärit ja sitten
 kohti pääsiäisen hengellistä sanomaa.


Kirkkokansa suuntaa kulkunsa Vuotson majalle.
Kun seurakunta ei tule papin luo, niin pappi ja kanttori tulevat seurakunnan luo. 
Sodankylän kirkkoon on matkaa 100 kilometri.



Olemme ihmeen äärellä: Jeesuksen hauta on tyhjä. 

Majalla on kankainen alttarivaate saamenväreissä. Tuula-Maija Magga-Hetta on sen suunnitellut ja ommellut Vuotsossa pidettäviä jumalanpalveluksia varten.  Alttarivaate on ollut käytössä jo yli kolmekymmentä vuotta ja on yhtä kaunis nyt kuin uutenakin.

Tuula-Maija luki meille saamenkilellä evankeliumin. Risto pappi suomeksi.


 

Virret veisataan vuoroin suomeksi ja saameksi. Niistä neuvotellaan ennen laulua ja jos saamenkielinen ei ota sujuakseen, Sirpa kanttori sanoo rohkaisevasti, 
että otetaas uudestaan.
Muutenkin lauletaan kauniita virsiä toiveiden mukaan. Koreografia ei ole koskaan toiminut näissä kirkonmenoissa. Tunnelma on kodikas ja majan emännän keittämät kirkkokahvit, ne ne vasta kielet irroittavat ja puheen sorina täyttää huoneen joka kolkan.









Hilma katsoo asiakseen haukkua koko seurakunnan. 
Sitä harmittaa,kun kaikki eivät tulle rapsuttamaan.



Räystään alla majoitustilat odottavat pääskysiä.
Myös me ihmiset odotamme niitä ja kesää.





lauantai 8. huhtikuuta 2017

Mirkku neuloo upeat villapaidat


"Taitajat Grafters" -on kauppa Ivalossa. Monasti olen käynyt kuolaamassa sen upeita villapaitoja. Lopultakin uskaltauduin sovittamaan yhtä ja tiesin, 
että nyt se on rahan menoa.




Värejä ja kuvioita oli monenmoisia. Taivaan- ja lennikinsininen paita oli aivan hengästyttävä väreiltään. Kyselin, että olisiko kettuja ja jäniksiä. Myyjä sanoi, että Mirkku, joka nämä on neulonut on viereisessä marketissa töissä.
 Kysyppä, jos hän neuloisi sellaisen, kun toivot.
Minä meninja kysyin niin juttu alkoi edetä.


Etelä-Suomessa kukkivat leskenlehdet. 
Pohjoisessa uusi lumi leijailee valkealle hangelle.




Villapaita eteni ja kännykkäkuvat kertoivat minulle missä mennään. 



Loppusuora. Enää kaulus puuttuu ja sitten villapaita 
matkasi postipakettina yli tuhat kilometriä. Kiitos Mirkku.










Keskiyön aurinko ja ruskan värit.






Mirkun tapasin jälleen marketissa. Hän oli tällä kertaa asiakkaana.
Mirkun violetti villapaita on upeaakin upeampi. Minä rakastan värejä ja niin tekee hänkin. Sen lisäksi Mirkku osaa käyttää niitä hehkuvina yhdistelminä.


Tässä paidassa kellottaa täysikuu. Pakkasyö ja kuunvalo. 
Silloin voi tehdä taianomaisen hiihtoretken.

Kuva: Raija Hugg

Paidoista löytyy vielä kukkien ja eläinten lisäksi tatteja.




Ivalossa Ivalontien varrella olevan kaupan hyllyjä ja tiskejä täyttävät paikallisten käsityöt: Hienoja Lappiaiheisia hopeakoruja, huovutettuja töitä, keramiikkaa, nahkatöitä, 
Mirkun neuleita ja paljon muuta.
Eivätkä ole kuin viereisen matkamuistoja myyvän talon tuotteet: "Made in Honkong".





Illan hämäryys, mummo ja kuukkeli (Innoittajana Akseli Galen-Kallelan "Poika ja varis")





Ei kukkeli nyt lennähdä kädelle, kun haluaisen sellaisen kuvan.









sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vanhasta lakanasta verhoksi

Väripullot ja emulsiopurnukat olivat jälleen esillä, kun Kerava Opiston kellaritilat täyttyivät innokkaasta valokaaviopainantaporukasta.


 Verhon alareunaan laitoin roikkumaan poronsarven palasia.



Kirpparilakanani taipui mökkin keittiön verhoksi. Painopohja-nimellä olevaa kangasta ostin Eurokankaasta pidemmiksi verhoiksi. Kyseinen kangas on puuvillaa, eikä sitä ole käsitelty millään kemikaalilla. Varmuuden vuoksi pesin sen ennen värjäystä. Hintaa sillä oli nelisen euroa metri. Jo se teki mielen iloiseksi.

Verhokankaat saivat ensin Aurinkovärjäyskäsittelyn aiemmalla kurssilla.
















Aurinkovärjäyksestä kerron tämän linkin takana


Valotuskaavio on puinen kehikko johon on pingoitettu tiheä kangas. Hökötyksen voi tehdä itsekkin ja käyttää tiheää valoverhokangasta.



Valotuksessa kaavio asetetaan mustalla huovalla päällystetylle telineelle, ettei siihen pääse altapäin valoa. Kaavion päälle asetetaan kalvo, jossa on painettava kuva ja lasilevy joka pitää sen paikoillaan.



Kurssin vetäjä Hanna-Kaisa Varpio-Tikka demostroi työvaiheet ennen, kun pääsimme itse hosumaan töittemme kanssa. Valotuskaavio valotetaan ultraviolettilampun alla muuten pimeässä huoneessa. 

Piirroksia, kopioita kalvoja... Lopulta päädyin etsimään jonkun toisen tekemiä kuvia ja tekemään omani niistä mallia katsomalla. Monella oli valokuvia jotka käsiteltiin kuvaohjelmalla musta-valkoisiksi. Yhdellä kaaviolla voi painaa vain yhden värin. Jos työ on monivärinen, jokaiselle värille on tehtävä oma valotuskaavio. Tämä kohta menee samoin kuin grafiikan vedostamisessa.



 Pimeää. Valoherkkä kalvoneste levitettiin valotuskaavion kankaalle pimeässä. Sen jälkeen kaavio päätyi kuivauskaapin pimeyteen ja kalvonesteen kuivettua, mustaan jätepussiin. Valonarka kalvo piti suojata ennenaikaiselta valottumiselta.


Kuva tulostettiin kahtena kappaleena tulostuskalvolle. Sillä tavalla siitä tuli vahvempi, eikä se päästä valoa lävitse. Pelasin olevinaan varman päälle ja valitsin valotusajaksi yksitoista minuuttia. Se oli liikaa ja valo tunkeutui ohuiden viivojen alle. 
8 minuuttia olisi ollut tarpeeksi pitkä aika, totesi opettaja.


Seuraava vaihe oli tuskastuttava. Vedellä pestiin kuva-alueelta valoherkkä kalvo pois. Pintaa ei voinut hangata. Vesisuihku irrotti ainetta turhauttavan hitaasti.


Koevedos riekosta. Tämä oli sitten paras kuva. Liian pitkän valotusajan seurauksena ohuet viivat tukkeutuivat väristä. Eikä se irronnut niistä enää pesemällä. Liotin kuvaa mäntysuopaluiuksessa mutta ei sekään paljon auttanut. Virheistä oppii.


Viimeinen vedos on jo menettänyt ohuimmat oksat ja riekon päästäkin osan.



Kaverini Irman linnut syntyivät hänen grafiikan työstään.


Tunnelmiltaan erillaiset kankaat muuttivat hienoa lintukuviota.


















Painokuvia syntyi t-paitoihin, verhoihin, kehystettäviksi tauluiksi, tyyny- ja pyyheliinoiksi, kasseiksi sekä luutuiksi. Kuka keksi mitäkin. Kaikki onnistuivat töissään ja se oli upeaa. 
Kaaviolla voi painaa uudelleen. Valotuskalvo pestään pois siihen tarkoitukseen käyvällä aineelle ja sitten aloitetaan homma alusta.



Pitkät riekkoverhot odottavat vielä ompelua.

Riekkoja

Kolme valkoista riekkoa säikäyttivät minut syöksymällä selkäni takaa molemmin puolin ohitseni. "Höh, eikö ne tajunneet, että minä olen ihminen", ajattelin.


Ruskeita riekkoja olen nähnyt. Melkein astuin yhden päälle, kun se pyrähti jalkani vierestä lentoon. Yksi utelias tunki telttaan kaverikseni. Siinä me molemmat pelästyimme kunnolla. Ulos päästyään riekko vain tallusteli edestakaisin.


Nämä kolme riekkoa olivat ensimmäiset talviasuiset jotka olen kohdannut.


Terveisiä Lapista puhtailta hangilta ja kevätauringosta.