sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vanhasta lakanasta verhoksi

Väripullot ja emulsiopurnukat olivat jälleen esillä, kun Kerava Opiston kellaritilat täyttyivät innokkaasta valokaaviopainantaporukasta.


 Verhon alareunaan laitoin roikkumaan poronsarven palasia.



Kirpparilakanani taipui mökkin keittiön verhoksi. Painopohja-nimellä olevaa kangasta ostin Eurokankaasta pidemmiksi verhoiksi. Kyseinen kangas on puuvillaa, eikä sitä ole käsitelty millään kemikaalilla. Varmuuden vuoksi pesin sen ennen värjäystä. Hintaa sillä oli nelisen euroa metri. Jo se teki mielen iloiseksi.

Verhokankaat saivat ensin Aurinkovärjäyskäsittelyn aiemmalla kurssilla.
















Aurinkovärjäyksestä kerron tämän linkin takana


Valotuskaavio on puinen kehikko johon on pingoitettu tiheä kangas. Hökötyksen voi tehdä itsekkin ja käyttää tiheää valoverhokangasta.



Valotuksessa kaavio asetetaan mustalla huovalla päällystetylle telineelle, ettei siihen pääse altapäin valoa. Kaavion päälle asetetaan kalvo, jossa on painettava kuva ja lasilevy joka pitää sen paikoillaan.



Kurssin vetäjä Hanna-Kaisa Varpio-Tikka demostroi työvaiheet ennen, kun pääsimme itse hosumaan töittemme kanssa. Valotuskaavio valotetaan ultraviolettilampun alla muuten pimeässä huoneessa. 

Piirroksia, kopioita kalvoja... Lopulta päädyin etsimään jonkun toisen tekemiä kuvia ja tekemään omani niistä mallia katsomalla. Monella oli valokuvia jotka käsiteltiin kuvaohjelmalla musta-valkoisiksi. Yhdellä kaaviolla voi painaa vain yhden värin. Jos työ on monivärinen, jokaiselle värille on tehtävä oma valotuskaavio. Tämä kohta menee samoin kuin grafiikan vedostamisessa.



 Pimeää. Valoherkkä kalvoneste levitettiin valotuskaavion kankaalle pimeässä. Sen jälkeen kaavio päätyi kuivauskaapin pimeyteen ja kalvonesteen kuivettua, mustaan jätepussiin. Valonarka kalvo piti suojata ennenaikaiselta valottumiselta.


Kuva tulostettiin kahtena kappaleena tulostuskalvolle. Sillä tavalla siitä tuli vahvempi, eikä se päästä valoa lävitse. Pelasin olevinaan varman päälle ja valitsin valotusajaksi yksitoista minuuttia. Se oli liikaa ja valo tunkeutui ohuiden viivojen alle. 
8 minuuttia olisi ollut tarpeeksi pitkä aika, totesi opettaja.


Seuraava vaihe oli tuskastuttava. Vedellä pestiin kuva-alueelta valoherkkä kalvo pois. Pintaa ei voinut hangata. Vesisuihku irrotti ainetta turhauttavan hitaasti.


Koevedos riekosta. Tämä oli sitten paras kuva. Liian pitkän valotusajan seurauksena ohuet viivat tukkeutuivat väristä. Eikä se irronnut niistä enää pesemällä. Liotin kuvaa mäntysuopaluiuksessa mutta ei sekään paljon auttanut. Virheistä oppii.


Viimeinen vedos on jo menettänyt ohuimmat oksat ja riekon päästäkin osan.



Kaverini Irman linnut syntyivät hänen grafiikan työstään.


Tunnelmiltaan erillaiset kankaat muuttivat hienoa lintukuviota.


















Painokuvia syntyi t-paitoihin, verhoihin, kehystettäviksi tauluiksi, tyyny- ja pyyheliinoiksi, kasseiksi sekä luutuiksi. Kuka keksi mitäkin. Kaikki onnistuivat töissään ja se oli upeaa. 
Kaaviolla voi painaa uudelleen. Valotuskalvo pestään pois siihen tarkoitukseen käyvällä aineelle ja sitten aloitetaan homma alusta.



Pitkät riekkoverhot odottavat vielä ompelua.

Riekkoja

Kolme valkoista riekkoa säikäyttivät minut syöksymällä selkäni takaa molemmin puolin ohitseni. "Höh, eikö ne tajunneet, että minä olen ihminen", ajattelin.


Ruskeita riekkoja olen nähnyt. Melkein astuin yhden päälle, kun se pyrähti jalkani vierestä lentoon. Yksi utelias tunki telttaan kaverikseni. Siinä me molemmat pelästyimme kunnolla. Ulos päästyään riekko vain tallusteli edestakaisin.


Nämä kolme riekkoa olivat ensimmäiset talviasuiset jotka olen kohdannut.


Terveisiä Lapista puhtailta hangilta ja kevätauringosta.



sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevätkassi kangaspuilla.

Kevätaurinko alkaa jo lämmittää ja mieli muuttuu aurinkoisen väriseksi.





Kangaspuilla kutominen on minusta tosi hauskaa. Mattojen paukutus on liian raskasta huonoille ja kipeille käsilleni. Aina kuitenkin löytyy kevyempää kudottavaa.



Kassin kutomiseen tarvitsin kaksi sukkulaa. Toiseen kiersin videonauhaa ja toiseen oranssia moppilankaa. Nyt sitten joku sanoo, että eikös videonauhassa ole myrkyllisiä kamikaaleja. En tiedä onko se totta vai legendaa. En kuitenkaan nuoleskele sitä enkä ole paljoa tekemisissä sen kanssa. Kassia voi varmasti kanneskella turvallisesti. Olihan yksillä itsenäisyyspäivän linnajuhlilla daami jonka puku oli kokonaan tehty videonuhoista kudotusta kankaasta.


Siitä se lähti. Kaksi videonauhaa - yksi moppilanka.




Alku AINA hankalaa. Siellä se sukkula on kangaspuiden alla ja useampaan otteeseen. Ei pääse selkä jäykistymään, 
kun välillä konttaa ja pujottelee puiden alla.

Melko nopeasti kudos edistyy ja polkusian eri järjestyksessä polkemalla syntyy 
kassiin kuvioita.


Kun iso kassi valmistuu, päätän tehdä pienen pussukan sen kaveriksi. Katson mallia musta-valkoisesta valmiista työstä.

Työ kangaspuilla on tehty mutta huomaan, että suurin urakka on vielä edessä. Kassit pitää ommella kassien näköisiksi.



Kova aivojumppa ja pähkäily missä järjestyksessä kassi on ommeltava. Ensimmäisen ajatuksenjuoksuni tuloksena olisi syntynyt pitkä putki. Lopulta päädyin järkevämpiin tuloksiin. Ensimmäisenä on ommeltava kassin yläreuna ja sen vetoketju.



Kassin pohjan sisäpuolen vahvistin kaksinkertaisella vanhan kerniliinan palasella. Se tukevoittaa ja estää vähän kosteuttakin, jos kassin joutuu laskemaan maahan.


Sivupalat syntyivät vakosametista ja kovikekankaasta. Oli vähän hankalia kulmia ommeltavana.


Vielä vuori ja sisätasku.


Iso kassi tuli urakoitua ja seuraavaksi pieni olalla kannettava laukku. Sen voi pujauttaa myös isoon kassiin. Niin ne tärkeimmät tavarat löytyvät helpommin.



Olisi hauska tietää kannanko mukanani jotain "love story" elokuvaa vai hurjaa toimintaleffaa. Se jää arvoitukseksi.

Kassin väri on iloisen oranssi. Valo taittuu kummallisesti ja kamera tekee siitä välillä beessin tai lähes pinkin. 😊😊😊


Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelen kaikille teille.





maanantai 27. helmikuuta 2017

Näkyväksi neulottu ja langoilla kerrottu


Keravan taidemuseo Sinkan näyttely "Näkyväksi neulottu" 

osa 2



Yleisöennätyksen tehneeseen näyttelyyn tutustumista jatkan perehtymällä 
Jenni Hailin (s.1980) moniosaiseen työhön I'M OK.


 


 Teoksessaan Jenni Haili tekee yhdestä kuvasta eri versioita eri tekniikoilla.




Valokuva on perinteisesti rajattu muotokuva naisesta, jonka kaulassa oleva helminauha on kiristetty niin tiukalle, että hänen kasvonsa ovat muuttuneet punaisiksi. 
Silti hän hymyilee I'M OK.






❁❋❊


Sanni Weckman (s.1993) suunnitteli kutovansa ryijyn yhdessä Hillevi-mummonsa kanssa.
Mummo kuitenkin menehtyi nopean sairauden jälkeen. Yhteinen työ jäi tekemättä, kangaspuut kokoamatta ja neuvot saamatta.


Wekman kuuluu sukupolveen, joka ei välttämättä tarvitse kädentaitoja. Hänen ikäpolvellaan on kuitenkin vapaus tehdä käsitöitä ja viedä niiden perintöä eteenpäin.
Wekmannin edesmennyttä mummoa esittävä kuvateos antaa matonkuteille, revityille lakanoille, uuden arvokkaan elämän.















❉❊❊


INTO HYPERBOLIC WORLD


Daina Taimina (s.1954, Yhdysvallat) työskentelee matematiikan professorina. Latvialaisten vapaaehtoisten kanssa hän on toteuttanut virkkaamalla "Valkoinen pilvi" teoksen. Se sai seurakseen keravalaisten virkkaamat pinkit hyperboliset muodot.



❊❋❀







❂❋❊


 Ilmassa roikkuu "Tangolaisia"


Hyaryllista-ryhmä: Heli Kurunsaari, Jouko Korkeasaari ja Sari Koski-Vähälä ovat neljännesvuosisadan koossa ollut joukko, joka tekee suuria esinekoosteita.

"Tangolaisia" teos käsittelee kulttuurien, omien tapojen ja perinteiden sekoittumista ja jatkuvaa muokkautumista. Kampaukset ovat aina ilmentäneet omaa aikaansa. Tämä teos on tehty keinohiuksista. Nimi viittaa myös siihen miten suomalaiset ovat ottaneet tangon omakseen ja tehneet siitä omanlaisen musiikin ja kulttuurin.



Eräs vanhempi herra työnsi päänsä teoksen sisään. Sehän minua nauratti. Hän pyysi, että tee perässä. Minä tietenkin tein. Sitten herra käski minun mölistä. Minä tietenkin mölisin. Pumpulapampulan sisällä oli hieno akustiikka. Ääni kaikui möreänä.
 Ai, että minä tykkään nykytaiteesta ja sen leikkisyydestä aivan mielettömästi.

❊❀❋

Näyttelyssä on vielä monta mielenkiintoista ja ajatuksia hämmentävää teosta. Kaikki on nähtävissä 19.3. saakka. Haluaisin kertoa niistä jokaisesta mutta te ette jaksaisi lukea kaikkia höpinöitäni. Kurkistetaan vielä kuinka homma on lähtenyt lapasesta
 ja vähän töppösestäkin.



Tekstiilitaiteilija Annukka Mikkolan (s.1960) teos "Pesät" kuvaa ihmisen kasvua lapsuudesta aikuisuuteen, muistoja lapsuuden leikeistä ja turvan hakemisesta.

Sinkassa järjestettiin työpaja, jossa Keravan koululaiset loivat pesiin elämää. Vanhoista sukista ja käsineistä kasvoi parvi pöllötotoroja, vaakkukaakkuja ja muita pesijöitä.