maanantai 7. elokuuta 2017

Marimekon retrot

Suomalaisten rakastama Marimekko näki päivän valon 1951, kertoo Wikipedia. 
Siis jo ennen syntymääni. Ilmankos tuntuu elämänmittaiselta tarinalta.
Tuolloin Armi Ratia luotsasi mekko-sanan yleiseen käyttöön. 
Aiemmin se oli vain karjalainen sana.

Ensimmäiset Marimekot saivat aikaan supinaa. Muistan miesten nauraneen väljille luomuksille, että nyt on moni nainen pullat uunissa, kun kulkevat äitiysmekoissa. 
Se oli 50-luvun tyyliä pilkata naisia.




Marimekon kankaista löytyy retrokuoseja, 
minäkin olen siis yhtä retro kuin ompelemani kotelomekko.



Violetin mekkokankaan ostin Ystävänmyynnistä. Kankaaseen ei oltu painettu sen nimeä eikä suunnittelijaa. Ne ovat minulle arvoituksia.
Olin mitoittanut kankaan naftisti mutta sain lopputilkuista pienen pussukan.

Vaatetuksen värit tuntuvat sattuvan vahingossa yhteen. 
Silmälasieni sangoista löytyy violettia.



Keravalla puistot ja lyhtytolpat kukoistavat ja 
Paasikiven rintakuva nököttää kivipaaden päällä.




Kukkaloistoa löytyy Lapistakin.



Ihastuin ruskeaan marimekkon retro kaaseen ja sitä oli pakko saada. Myymälässä oli pakan loppu alennuksessa. Kankaasta ompelin paitajakun.
 Lopputulos alkoi näyttää liian "siistiltä", joten lisäsin pitsiä. 
Vanhassa hylätyssä verhokapassa oli ruskea pitsireunus. Vahvistin väriä vielä värjäämällä sen aurinkovärjäyksessä käyttämälläni ruskealla.

Pitsi riitti hihansuihin, takakaarrokkeen reunaan ja toisen taskun päälle.



Tämän kankaan reunassa lukee. OIVA TOIKKA "KUUKUNA" 1960.
En tiennyt, että Toikka on suunnitellut kangaskuoseja.



Nyt on ruskea väri pinnalla minun mielessäni.

"Kihlat" -mekon kankaasta ruskea muoto päätyi kesähameeksi. Nenäliinataskua tarvitsee aina. Ompelin sen irrallisena roikkumaan vinokaitaleen avulla. Laiskuuttani en viitsinyt upottaa taskua itse hameeseen. Vetoketjun sentään ompelin sivulle. Olisi sitä voinut pujottaa vyötärölle kuminauhan niin ei olisi tarvinnut ommella vetoketjuakaan.





Pöytäliinaasta helleasuksi tarina löytyy tuosta linkistä. 
Tämä kangas on Maija Isolan suunnittelema "POVARI" vuodelta 1977.



Mukavaa elokuuta kaikille Keravalle, Lappiin ja kaikkialle muuaalle.







tiistai 11. heinäkuuta 2017

Valtakunnallinen Suuri Maalaustapahtuma

Heinäkuun 10. järjestettiin seitsemännen kerran Suuri Maalaustapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma juhlisti Suomen 100 vuotista itsenäisyyttä. Tapahtuman suojelijana toimin Tarja Halonen.

Päivä on Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä ja nimetty Kuvataiteen päiväksi.
Tänä vuonna se oli ensimmäistä kertaa virallinen liputuspäivä. En kylläkään nähnyt yhtään siniristilippua liehumassa kirkkaan sinistä pilvetöntä taivasta vasten.

Eri paikkakunnilla järjestiin omat tapahtumansa. Keravalla Keski-Uudenmaan kuvataideyhdistys KuumArt kutsui halukkaat maalaamaan Keravan Kartanolle.





100-vuotiaan Suomen kunniaksi aiheeksi oli annettu suomalainen maisema.


Nämä mummelit olivat tietenkin paikalla; minä ja Irma hienoissa kesähatuissamme.
Viime vuonna vastaavana päivänä satoi ja ukkosti. Emme osallistuneet suurenpaan tapahtumaan, vaan kaivoimme pensselimme esille Irman pihalla. Siellä päästiin sisälle sadetta pakoon. 

Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä 2016



 Tästä oli hyvä aloittaa. Liljoja ja humalasalko.






Tuulalla kaverinsa kanssa syntyi vaahteran varjossa vaahteranlehtiä ja kukkia.



Yhdistyksen sihteeri Kikka hoiti käytännön järjestelyitä. Hän oli varannut mukaansa papereita ja värejä. Moni paikalle muissa merkeissä tullut ryhtyi maalaamaan kanssamme. Lapset etenkin innostuivat kovasti, kunnes kartanon pihalle varatut lelut veivät maalaamisesta voiton.







 Auringossa hehkuva keinunu ennen, kun joku taikoi siihen viltin. Väri on hehkuva. Tämä blogikuva ei hehku eikä leisku auringon valossa niin kuin maalaukseni.




Irman liljat syntyivät akryyliväreillä.




















Rappuja astellen sisätiloihin.




Kuva: Juha Puusa





Kartanon seinät täyttyvät KuumArtin kesänäyttelyn töistä. Tiloja riittää kahdessa kerroksessa.

Kartanon historia ulottuu kauas menneisyyteen. Vanhimmat tiedot asumisesta ja elämisestä tällä mäellä ovat 1580-luvulta.
1640-luvulta lähtien Keravan jokilaaksoa hallitsi Keravan kartano, jonka luutnantti Fredrik Joakiminpoika Berendes perusti yhdistämällä veronmaksukyvyttömiä talonpoikaistaloja kantatilaansa. Berendesin alkoi järjestelmällisesti laajentaa tilaansa saatuaan sen haltuunsa.  
Venäläiset polttivat Keravan kartanon isonvihan aikana raunioiksi. Siitä huolimatta von Schrowen tyttärenpoika korpraali Blåfield hankki tilan itselleen ja piti sitä omistuksissaan pikkuvihaan asti. Tämän jälkeen kartano myytiin G.W Claijhillsille 5050 kuparitaalalla ja sen jälkeen tila vaihtoi varsin usein omistajaansa kunnes 1700-luvulla helsinkiläinen kauppaneuvos Johan Sederholm osti tilan huutokaupasta. Hän korjautti ja kunnosti tilan uuteen uljauteensa ja myi tilan ritari Karl Otto Nassokinille sillä ehdolla, että sai edelleenkin uittaa tukkeja Keravanjoen kautta. Tämän suvun halussa kartano olikin 50 vuotta kunnes avioliiton kautta omistajasuvuksi tuli Jaekellit.
Nykyinen päärakennus on peräisin tältä Jaekellien ajalta ja se on rakennettu ilmeisesti 1809- tai 1810-luvulla. Viimeinen Jaekell, neiti Olivia, oli väsynyt kartanon hoitoon ja myi 79-vuotiaana kartanon ystäväperheeseen 1919. Tuolloin Tilan omistajaksi tuli Sipoon nimismies Ludvig Moring. Saatuaan kartanon haltuunsa Moring ryhtyi päätoimiseksi viljelijäksi. Hänen aikaansaannostaan oli jälleen kartanon kukoistus. Moring kunnosti kartanon päärakennuksen 1928 ja tässä asussa kartano on nykyisin. 

Kartanon sittemmin jäätyä kylmilleen se joutui maakaupan yhteydessä Keravan kaupungin haltuun vuonna 1991, jonka jälkeen sitä vähitellen ryhdyttiin kunnostamaan kesäisten kulttuuritapahtumien pitopaikaksi.

(Keravan kaupungin nettisivut)


Keravalainen kahvila Kinuskila laajenee kesällä kartanolle, jossa se kestitsee vierailijoita. Sieltä saa kahvin lisäksi keittolounaan.



Pikku putiikista löytyy pikku mukavaa.




Kartanolla voi järjestää juhlatilaisuuksia. 






Kartanon pihapiirissä asustaa lampaita, kaneja ja kanoja kukkoineen sekä kaunis,
 harmaa ja ystävällinen kissa.





Aurinkoisena päivänä terassi oli tyhjä vain muutaman minuutin. Kaikki vieraat etsivät varjopaikkoja. Loppujen oli antauduttava paahteelle.
Terassilla pistetään tanssiksi silloin, kun esiintymiskorokkeelle ilmaantuu orkesteri.
Keravan kesäteatteri toimii myös kartanon pihapiirissä.

Maalaustapahtuman nettigalleriassa Akvarellitaiteen yhdistyksen sivuilla on myös teoksia nähtävillä 
10.7.2017 maalattuja teoksia päivitetään sivuille lisää myöhemmin, joten pysy kuulolla, tykkää ja maalaa!




torstai 29. kesäkuuta 2017

Tyllihelmoja ja aurinkovärjäystä

Aurinko, se pilkisti lopullakin meidän pihaamme. Aamupäivällä oli vielä hieman viileää mutta päikkäreiden jälkeen pihalla ei enää tarvittu takkeja. Tuli ihan kuuma.



Talvenmittaan valmistunut mekko pääsi eka kertaa tosi toimiin. Vauhdinanto kiikkujille onnistui. Kestävyyttä se kyllä vaati mummolta ja papalta.

Mekon leikkasin ensin muotoonsa ja sitten aurinkovärjäyksellä sivelin kankaaseen väriä.
Eräs Facebook ystäväni on taitava valokuvaaja ja hänen maisemakuvansa innoitti minut tähän työhön. Edessä on tummia kiviä ja kalliota, hieman matalaa kasvustoa. Taustalla meri ja hehkuva taivaanranta. Hehkun yläpuolella taivas sinistyy.


Välillä sattuu vahinkoja, tai aika usein. Aurinkovärjäyksessä väri kiinnitetään lämmöllä. En jaksanut silittää kangasta joten laitoin sen uuniin. Käy se niinkin. On syytä varmistaa useaan kertaan, ettei kangas osu uunin seinämiin, vaan on väljästi rytättynä leivinpaperin päällä. Mekon takakappaleeseen paloi reikä.


Työ jatkui valotuskaaviolla painamisella. Riekko pusikossa siirtyi mekon helmaan.














Vanha viisaus, mitä et voi peittä, korosta sitä. Palanut reikä katosi auringon ja pilven alle.



Vauhtia pappa vauhtia! Isot vauhdit!


Prinsessojen tyllihelmat liehuvat vauhdissa.


Prinsessoilla pitää olla aina prinsessamekot.



Tärkeää on tutkia metsän salaisuuksia. Herra Makkarainen sinisessä takissaan seikkailee jälleen blogissa. Nyt roolina on olla Pappa Makkareinen ja tehtävänä tarjota kyytiä, jos jalat eivät jaksa tai halua tallustella.


Puun juurella on kolo. Siellä voi asua hiiri. Nähtiin myös mustarastaan iso, pörröinen poikanen. Se oli kaivanut maahan pienen syvennyksen ja lämmitteli siinä auringonpaisteessa. Emo tuli paikalle mato suussa ja komensi poikasensa räpistelemään ihmisiä pakoon.


Pensaan kukka on pinkki. Lempiväri huomataan aina.


Kallion päällä kasvaa sammalta.


Ulkoilun jälkeen syödään ja mennään päikkäreille. Mekot riisutaan keinutuolin nojalle.


Iltapäivällä odottavat uudet seikkailut ja ilon hetki, kun äiti tulee hakemaan.