maanantai 12. kesäkuuta 2017

Vettä ja keramiikkaa - mökkielämää

Puutarhan kevät kasvuvyöhyke VIII on oma outo tapahtuma.






Kesäkuu hönkii niskaan kylmää tuulta. Minä haravoin pihaa ja Herra Makkarainen hiihtää. Aloitti hiihdon kesäkauden. Upottaa mutta luistaa hyvin.







Tutkailen vähäistä kukkapenkkiäni ajatuksella: mitä on kuollut talven aikana. Se on juuri ilmestynyt lumen alta ja tyhjä. Laitan siihen keramiikkakukkia.


Rautakaupasta ostin siemeniä. Kehäkukkia ja krasseja. Saas nähdä, 
ei ne yleensä kasva tai ainakaan kuki. 
Viime vuonna jäniksenpoikaset söivät kaiken vihreän ja kukkaset.



Muutama orvokki uhmaa öisiä pakkasia ja ruukussa ehkä itävät siemenet. Betonista valamani kukkakassi on haljennut.


Vuorenkilvet pääsevät multaan. Odottelua sankossa kesti pari viikkoa.
 Nyt kukkapenkki on sulanut.


Muutama lämmin päivä ja krookukset tunkevat vartensa aurinkoon.




Kesäkuun 2014 keramikkakukkia. Purossa virtasi raikas vesi. 
Tänä keväänä samaan aikaan se oli jäässä ja lumen alla.







Tällä puutarhakokemuksella Lapissa, ensi talvena keramiikkakukat lisääntyvät. 
Olen jo hahmotellut kummallisia lajeja paperille.



VETTÄ ja keramiikkaa

Vesi tulee ja menee ilman, että minä juoksutan sitä.




Herra Makkarainen ja putkimies tekivät minut onnelliseksi.


Leveään lankkuun Herra Makkarainen teki ison ja pienen reiän ja
 rakensi sen alle kylppärin kaapin.



Lavuaari, sen olen tehnyt keramiikasta. Saa nauraa pohjan vuosilukua 2010. Hiukan hätästä toimintaa minulta. Lopultakin se on käytössä. 
7 vuotta, siinä luvussa on taikaa.




Lavuaarille oli myös vaihtoehtotekele. Tuo toimiin sitten kukkaruukkuna, 
kun on reikä pohjassa. Nuolet ja tähdet tein betonista jääpalamuotteihin.




Mukavaa kesäkuuta kaikille lukijoilleni ja kaikille muillekin.





sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Vanhoja, pelastettuja käsitöitä.

100-vuotiaan Suomen innoittamana Kerava Opiston käsityöopettaja Aune keksi koota näyttelyn vanhoista käsitöistä.
Töitä alkoi kertyä, kun kolusimme kaapit ja vintit. Käsintehty tekstiili sisältää muistoja ja sellaisia arvoja, ettei niitä ole noin vain viskattu menemään.



Se joka tytön koulussa tekemä käsityöpussi. Tässä nimikirjaimin AH. RP nimikointi on minun käsityötunnilla tuskalla valmistamassa pellavapyyhkeessä. Tyynyliina oli yksi pakollisista töistä. Nyt kukaan tuskin ompelee tällaisia. 
Liinavaatteet saa kaupasta muovipakkaukseen kiedottuina.





Punomalla valmistuneita kasseja.


Neuleita vauvoille. Sellaisia minäkin tein. Ne eivät ole kuvissa. Tekemäni pitsinuttu, hattu ja potkuhousut ovat niin hienoa kudontajälkeä, että olen ihmetellyt niitä jälkeenpäin. Rakautta on varmaan joka silmukassa, koska lopputulos on niin tasaista.
Nykyisin vauvat puetaan fleece-vaatteisiin ja maailma tukehtuu muovihiutaleisiin.




Nukenvaatteita on syntynyt monen äidin ja mummelin hyppysissä. Vasemmalla oleva punainen kukkahaalari on hauska, koska se tuo mieleeni samasta kankaasta vauvalleni ompeleman kevyen makuupussin.


Vauvanpaita oli myös yksi oppikoulun tekstiilityö. Kyllä elettiin eri aikaa 60-luvulla. Yksi tyttö toi paitakankaaksi kauniin flanelin, jossa oli vaaleansinisiä kukkia. Opettaja suuttui. Vauvoille puetaan vain valkoista! Kutsuimme sitä opea Piipiksi. 
Pieni nainen joka piipitti aina vihaisena.
Ensimmäisen vauvani 70-luvulla puin muodin mukaisesti ruskeaan, oranssiin ja vihreään. Hullulta nekin värit tuntuvat tänään.






Pikkuliinojen tekoon löytyy monia tekniikoita. Kullanvärinen on neulottu. Itse tein myös tuollaisen. Se oli kamalan vaikeaa. Lopputulos oli surkea. Annoin sen vielä lahjaksi ystävälleni. Kyllä hävetti, jos oisin ostanut vaikka kynttilän niin ei tarvitsisi enää hävetä.



Ja sitten vohvelikangas johon pujoteltiin kuvioita puuvillalangalla.

Yksi tällainen käsipyyhe roikkuu edelleen mökkihuusin naulassa.


Uhkean kaunis villalankakirjontatyyny.


Koulussa piti virkata tyynynpäällinen. Olin tosi kömpelö ja äiti teki sen minulle. Sain työstä täyden kympin. Älkää kertoko Piipille. Tämä ei ole se tyyny.




Monet kahvikutsut kokenut liina.








 Pöytäliinat ovat olleet suosittuja käsitöitä. Yllä oleva on Hanna-mummon. Sain häneltä kaksi kaunista isoa kukin kirjottua liinaa. Toista olen käyttänyt niin paljon, että se alkoi hajota. Ehjistä kohdista ompelin koristetyynyn. Äidin kirjomat liinat olen harmikseni kuluttanut puhki. Muistan äidin todenneen yksissä ristiäisissä, että eipä hän arvannut nuorena vaimona liinaa ommellessa, että se peittää lapsen lapsen ristiäispöytää.



Tämä kappa on koottu yli sata vuotiaista pitseistä.


Kuultokuvakudokset olivat 70-luvulla muodikkaita. Hienoja ne ovat edelleen.








Lastenvaatteita ja joulu. Yllä ja alla vasemmalla äitini tekemät liinat. 
Miespuolisen puutyö joulukuusikynttelikkö.
Jollakulla oli kätköissä kansio, jossa mallikäsitöitä.




Lapsen mekko on tullut Amerikanpaketissa. Sen lapussa lukee "Handmaid".



Upea iltapuku on kirjottu hopealangalla.





Kun työelämä alkoi, oli syytä esiintyä työpaikalla asiallisesti n. 1972.
Terttu Tuomainen. Lukee asuun kiinnitetyssä lapussa.

Kuka mitenkin. Minä kävin tuolloin toimistotyössä minihameessa. Eräs työkaverini tuli töihin mikroissa. Niissä pienen pienissä "sortseissa". Miehet tekivät hänelle käytävälle kunniakujan. Ei nähty niitä mikroja toista kertaa.






Nämä taulut olivat suosittuja. Kovalevyyn lyötiin nauloja ja lankoja kieputettiin niiden avulla kuvioiksi.





Pyyheliinanaulakon suojaliina kuului joka keittiöön kuparipannujen aikaan. Nämä kirjomalla kuvitetut liinat ovat haluttuja löytöjä kirpputoreilla tänä päivänä.







Luukkuhousut ja esiliina.

Ompelijan tekemät tai itse valmistetut vaatteet ovat huikean huolellisesti tehtyjä. Tärkeää oli, että työtä voi näyttää myös nurjalta puolelta. Se kertoi tekijän taidoista. Ei ollut saumureita ja ompelukone, sellainen poljettava, oli harvalla kotonaan.





Muotinäytökset päättyvät aina morsiuspukuun. Tämä luomus on 60-luvulta. Merimiespukuiset pojat ovat olleet äitien mieleen.



Näyttely on jo päättynyt mutta kuvat kertovat sen sisällöstä ja herättävät muistoja.