Rakua ja rakkautta vesisateessa

Rakukeramiikan polttopäivänä vettä tuli taivaalta tauotta. Homma oli niin hauskaa, että tuskin moni edes huomasi kastuvansa ja palelevansa. 

Rakkaus tähään taiteenlajiin lämmitti.

Ystäväni Irman laatoille tuli loihti maisemia.

Rakukeramiikan tarina alka, kun savesta rakennetaan esineitä.

Tein pieniä rasioita ja kulhoja. Kulhot ovat muoidoiltaan yksinkertaisia. Kaulin neliön ja leikkasin yhden kulman auki kuin tähtitortussa. Syntyneet siivekkeet käänsin sisäkkäin. Yksinkertaisuus on valttia keramiikkatöissä.

Pikku Liljaa varten tein hiirenpää -ruukun ja yhden kulhon äidille annettavaksi.

Työt raakapoltetaan keramiikkauunissa. 1000 asteen lämpötila muuttaa saven keramiikaksi.

Rakupolttopäivänä Lilja siveli hiirenpään valitsemallaan lasitteella. 
Lasitteiden värit eivät vastaa lopullista väriä.

Täällä sataa ja sataa koko ajan. Kuravaatteet päällä sade ei haittaa. Niiden pukeminen vaati taistelua joka tällä kertaa periksiantamaton mummi voitti.

Raku-uuni on tehty vanhasta tynnyristä ja vuorattu palovillalla. Keramikko Päivi latoo lasitetut työt uuniin.

Kaasulla eli toholla tohottava tuli kuumentaa työt punahehkuisiksi

 ja sulattaa lasitteen niiden pintaan.

Hehkuvat esineet nostetaan pönttöihin joissa on purua ja heiniä. Esineet sytyttävät pehkut palamaan. Kansi kiinni ja lasite tekeytyy vähähappisessa palossa.

Lasite grakkeroituu ja savu tunkeutuu halkeemiin. Ne ja lasittamattomat kohdat muuttuvat mustiksi.

Palavat työt upotetaan kylmään veteen. Lämpöshokki vaatii keramiikalta kestävyyttä. Rakusavi sisältää paljon samottia

Samotti (chamotte)
Keraamista aineista, joka on poltettu korkeaan lämpötilaan ja murskattu ennen käyttöä. Samottia lisätään saveen sen ominaisuuksien parantamiseksi, mm. vähentämään esineen kutistumista sekä halkeamisriskiä. 

Minulla on suuuuuri sateenvarjo.

Keravan Kuvataidekoulun kalustukseen kuuluu luola.

Sivutuottena syntyi äidin muotokuva. Äiti on rakas joten mummin piti piirtää kuvaan sydän. Arvelen äidin olevan vihreänä kateudesta, kun mummi sai viettää päivän Liljan kanssa ja hän joutui olemaan töissä.

Lilja lasitti äidille annettavan kulhon pinkiksi. Mummo oli koristellut kulhon pöllöillä. Rakun ominaisuuksiin kuuluu lasituksen halkeilu eli krakkeloituminen. Mitä enemmän sitä on sitä paremmin työ on onnistunut.

Kurssikaverin hirvi jossa grakkerointi on onnistunut täydellisesti.

 

Omia töitäni:  Sininen Kissakulho kissaihmiselle.

Pääkallokulho Etelä- Euroopan luukirkkojen ja katakombien koluajalle

Päivin sydämen peittävät kallot. Nämä kallomulperot teimme kakunkoristeluun tarkoitetuilla silikonmuoteilla.

Keramiikkarasioitani koristavat poro ja pienet kädet

Liljan lasittaman ruukun sai iskä rakas Isänpäivälahjaksi. Kiitos mummin rakas Lilja hauskasta raku-päivästä.

Luuta, nahkaa ja metsäisiä tarinoita.

Astuin sisään mytologiaan, muinaisuuden uskontoihin, lumovan näyttelyn keskelle, kun avasin Galleria Allin oven Kevaralla.

Taiteilija Anne Jouhtinen oli tuonut esille mystisiä taideteoksia.

Käreitär, on kettujen suvun emuu. Kansanperinteessä kaikilla eläimillä on kantaäiti eli emuu. Metsälle lähdettäessä emuuilta pyydettiin loitsuin ja lahjoin, että he antaisivat saaliiksi lapsensa. Emuu valitsi sen joka sai pyydettyä eläimen.

                 

Käreittären hartioilla on ketun pörheä nahka. Annen parkitseman peurannahakaisen vaatteen koristeena on häntänikamia ja keskellä kaksi ketun penisluuta. Vyötäröllä lautanauhasta roikkuu ketun kallo ja pässin kiveksistä tehty tarpeeksi suuri kukkaro johon mahtuvat emuun rikkaudet.

Anne kertoo töillään kunnioittavansa eläimiä. Itse hän ei metsästä mutta saa nahat ja luut metsästäjiltä. Näin hän pelastaa edes osan eläimestä. Esimerkiksi kettuja on niin paljon, että riistanhoitoon kuuluu niiden harventaminen. "Metsästäjät hautaisivat eläimet metsään. Siinä niiden taival menisi hukkaan, joten olen saanut niitä käyttööni", Anne selostaa.

Annen mosaiikkityöt ovat lumoavia. Tulikettu on kansanperinteessä myyttinen eläin. 

Kun sen kyljet osuvat puihin tai häntä hipaisee lumihankea taivas täyttyy 

revontulien leiskunnasta.

Sielulintu oli pyhä suomalaisessa mytologiassa - se lennättää sielun syntyvän luo ja vie sen kuolemassa mukanaan, lukee Annen tekstissä.

Lapissa kuolleet sielut vaeltavat riekkoina tunturissa tai räksyttävät pihapiirissä kuukkeleina. Mökillä minulla on leppälinnun pieni kallo joka odottaa jotain ideaani. Oli raasu lentänyt päin ikkunaa ja sielu oli päässyt karkuun.

Juonetar on peurojen suvun emuu.

Juonettaren mekon Anne on ommellut vanhoista kangaspuilla kudotuista lakanoista ja pöytäliinoista. Mekon malli on sarafaani. Tässä sarafaanissa törmään omiin juuriini karjalaisuuteen. Malli on perinteisesti karjalainen. Mallinuken harteilla lepää peuran nahka. Kaunis ja juhlava Juonetar.

Anne Jouhtinen on opiskellut perinteiset nahan parkitsemistaidot. Näyttelyssä on esillä nahkatöitä: mystisiä laukkuja, joissa voi kuljettaa Annen valmistamia taikarumpuja. Myös kalannahka on Annelle tuttu materiaali. 

Keravan Opistossa hän pitää kalannahan parkitsemis- ja ompelukursseja sekä luu- ja sarvikorujen valmistuskursseja.

Kalannahoissa, kuin muissakin nahoissa, on monia värisävyjä. Puunkuorilla parkituissa nahoissa eri värit syntyvät eri puulajeista.

Sitten on edessä surullinen tarina varsasta. Villihevosia ei ole Suomessa mutta varsan kohtalo sai Annen käyttämään myös kesyn hevosen taljan.

Varsan nahasta syntyi tarinaliivi jonka sisäpuolen kasviaiheisia kirjailuja Anne esittelee.
 Selkäpuolelle hän on laittanut hevosen harjan joka kaartuu sivulle. Huikean hieno ja taitavasti tehty työ.

Olisin oikeasti kaivannut hiljaista pitkää istumista töiden ja mystiikan äärellä. Harvoin sitä nykyihmisellä on sellaiseen aikaa. Odotan Lappiin matkaamista ja tuijottelen sitten poronkalloja ja leukaluita.