maanantai 27. lokakuuta 2014

Lapin hullut Lapinhullut


Luomisen tuskaa: joskus ei vaan onnistu millään!
Olen tehnyt grafiikan kuvia Lapinhulluudetamme mutta 
taito ei nyt vaan riitä tai kärsivällisyys tai HULLUUS!





Tälle kuvalle olen antanut nimeksi: "Herääminen". Todellisuudessa käymme lämpiminä kesinä iltapesulla Vuotson kanavassa.



Tässä sitä kävellään veden päällä, kuin muinainen ihmeidentekijä.



Uusi painolaatta ja syövytysten jälkeen saamme jalkamme veden alle. 
Yhden hyvän vedoksen olen saanut tehtyä tästä työstä. Se sitten myytiin Keravan
 kartanon kesänäyttelyssä. Harmittaa! Yritin vastaavaa lopputulosta valkoisella värillä vedostamalla. 
Ei onnistunut.





Miska karhu kirjakaapissa onkin mielenkiintoisempi kuin grafiikkani.
Äitini toi tämän minulle Moskovasta Olympialaisten aikoihin 1980.

Kellarissa ovat poikien tuliaiset, Miska pehmonallet.








Myös näistä kahdesta epäselvästä työstä olen tehnyt useamman laatan. (tekniikasta kerron täällä). Näissä  kuvat ovat viivasyövytyksinä pehmytpohjassa.



Ei saa mitään selvää.



Näiden vedosten kanssa olen vinksahtanut sekatekniikkaan.
 Kovapohjalla viivasyövytys, akvatintta ja vesiväri.



Kamalan sekavia. Nuo häkkyrät ovat olevinaan kuukkeleita.



Näiden grafiikanlehtien "kehykset" olen tehnyt erilliselle kuparilaatalle laventelilla.
Pitäisi varmaan tuoksutella laventelia ympärilleni, niin tämä sateinen ja harmaa päivä teettäisi hauskemman postauksen.

Kuparilaatan olen pohjustanut kovapohjalla ja sitten poistanut pohjustusta sivelemällä sitä laventeliöljyllä. Jälki syöpyy rautakloridissa mukavan röpelöiseksi. Hauska tekniikka. 

                                                                                                                                 Kuva: Naapurin Raija

Lohdullista; mieheni onnistuu lapinhulluutensa kanssa paremmin ja saamme ihanan mökkimme valmiiksi.





sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lokakuun mansikkakakku


Tämä blogi täytti yhden vuoden lokakuun 15. 

Onnittelen itseäni innostukseni kestämisestä. 
Tämä on ollut hauskaa ja piristänyt sairiseläkepäiviäni.
Vaikka nykerrän paljon kaikkea turhuutta, nivelkivut nakertavat minua joka päivä. 
En olisi uskonut, että jaksan pitää blogia ja tehdä käsitöitä. (hyvä minä!)

Vuosi sitten mietin paljon; onko tämä itsensä tyrkyttämistä, kehumista, jonkun mielestä typerää jne. Päätin sitten, että tässä iässä ei kannata liikaa mettiä mitä muut ajattelevat ja täydeksi yllätykseksi olen saanut mukavaa palautetta lukijoilta. 
Olen ilonen, että tämä blogi on piristänyt teitäkin. 

Kiitos tästä vuodesta. 



Omppupostauksen kunniaksi koristelin kakun pihapuumme koristeomenoilla.


 70-luvun nuoret perheenemännät muistavat reseptikortit. Niitä kerättiin muovilaatikoihin. Posti toi kerran kuussa paketin uusia ruokaohjekortteja. 
Mukana olleisiin tyhjiin kortteihin kirjoitettiin omia reseptejä. 
Kortit olen hävittänyt. Vain muutama oma resepti on tallella. 
Synttärikakku on nimeltään Ansun kakku. Sain reseptin poikani 1v. synttäreiksi 1976, 
hänen kummitädiltään Ansulta.



Ansun kakku

2 munaa
2dl sokeria
1dl kiehuvaa vettä
1/2dl vehnäjauhoja
1/2dl vehnä-tai kauraleseitä
1tl vaniljasokeria
1tl kanelia
2tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan, siihen lisätään vesi, jauhot ja mausteet. 
Paistetaan 200 asteessa 30 minuuttia.
Täyte
300g raparperiä + mansikoita (nyt käytin vain pakastemansikoita)
Kermarahkaa (ei taida löytyä tänä päivänä, joten maitorahkaa)
Kermaa vaahtona, sokeria ja vaniljasokeria, liivatetta.


Siitä vaan herkkua kasaamaan. Leikin karamelliväreillä ja värjäsin osan rahka-kermavaahdosta siniseksi ja osan vihreäksi. 


Aika sotkuinen loppuvaihe. Kakku oli todella pehmoinen ja suussasulava. 
Taidan tehdä useammin kuin yli kolmenkymmenen vuoden välein.


Juha Santeri
2014
1976


Miksi valitsin juuri mansikkakakun. Kun kaikki kolme kakunsyöjääni olivat pieniä, pakastimme mansikoita heinäkuussa. Heti seuraavana päivänä alkoi mansikoiden kinuaminen. Niitä olisi pitänyt saada heti. Teimme sopimuksen, että aina, kun ensilumi sataa, teemme ensimmäisen mansikkakakun heinäkuussa pakastetuista marjoista.

Todistettavasti menneellä viikolla Keravalla hipsi lunta yhtenä pävänä ja kaikki lapseni pääsivät taas mansikkakakun kimppuun.






lauantai 11. lokakuuta 2014

Ihanaa turhuutta mummon prinsessalle

Lumisena tammikuun viimeisenä päivänä maailmaan pullahti pieni tyttönen. 
Hän oli kevyt kuin perhonen ja sulonen kuin kukkanen. 
Pikku enkelit olivat aivan varmoja, että nyt syntyi oikea Pikku Prinsessa. 
Mummolle tuli kiire varustaa 
Prinsessa kaiken maailman ihanilla turhuuksilla. 
Prinsessan sängyn yllä pyörivät enkelten lisäksi tunturipöllöt ja iloiset kissat.

Mobile




Mitta







































Kuukausien ja tulevien vuosien aikana Pikku Prinsessa kasvoi ja kasvoi.
Mittaan tuli merkintöjä Prinsessan ja hänen leikkikavereidensa pituuksista.




























Naulakko

Pikku Prinsessa jatkoi kasvamistaan ja oppi muiden, miltei yhtä tärkeiden, sanojen lisäksi sanomaan: "Mummo". Nyt tuli aika ripustaa kauneimmat vauvavaatteet esille muistoiksi. Tarvittiin naulakko. 
Taas tuli mummolle kiire koulun tekniseen luokkaan toteuttamaan 
Pikku Prinsessan ihania turhuuksia.











Homa ei ollut mitään söpöilyä. Mummo tarvitsi avukseen teetä ja piirakkaa.










Kavereiden töitä 




















Kun kissat tekevät lakon, niin mikä se on ? Naulakko!





sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Hiljainen kansa eli turvepäät pellolla


Kesä oli kylmimmillään. Jos olisi laskenut viikon lämpötilat yhteen,
 niin lukema olisi yltänyt melkein helteen puolelle.
Laskeuduimme pohjoisesta etelään itärajan pinnassa.
Suomussalmella 5. tien varrella seisoo "Hiljainen kansa". 
Pysähdyimme tervehtimään heitä.



Kansalaiset olivat pukeutuneet keveisiin kesähepeniin, vaikka mittarissa ei ollut 
montaa lämpöastetta. Päätin luopua hyvin palvelleesta villatakistani. 



Takki oli mukava pidettävä ja nyt se sai arvoisensa loppuelämän. Se pääsi 
osallistumaan nykytaiteen tekemiseen ja samalla yksi turvepäistä pysyisi lämpimänä.



"Hiljainen kansa" on yli tuhat turvepäistä hahmoa. Kansalaiset ovat seisoneet Käpylän pellolla vuodesta 1994. Heitä ei lannista helle, ei sade, tuiskut tai tuulet. 



"Hiljainen kansa" rakennettiin ensimmäisen kerran 1988 Reijo Kelan toimesta hänen Ilmarin Kynnös esitykseensä Lassilan pellolle, Karhulanvaaran suoralle. Hiljainen kansa heräsi uudelleen henkiin 1990, kun Ilmarin kynnös nauhoitettiin televisiota varten, ja 1994 heinäpäät pyörähtivät jopa Helsingin Tuomiokirkon portailla Kainuun maakunnan esittäytyessä Senaatintorilla.



 Kiitos takki mukavista vuosista. Onnekseni kaverini kellarista löytyi samanlainen villuri kirkkaan punaisena. Hän ei pitänyt siitä ja käyttämättömänä takki pääsi palvelemaan minua.
"Hiljainen kansa" pukeutuu vuodenajan mukaan. Nuorten työpaja Hanslankarin kaverit vahtavat heidän vaatteensa kahdesti vuodessa.
Videossa teoksen syntyhistoriaa.