Rasismi ja musta Saara

Niin maailma muuttuu Eskoseni, on sanonta joka on totisinta totta, kun puhutaan rasismista.

Barselonassa pelatussa jalkapallo-ottelussa Dani Alves aloitti villityksen:

Jalkapallotähdet vastustavat rasismia syömällä banaaneja.

 Me 50- ja 60-luvun lapset näimme toisenlaisen maailman.

"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään”.
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien’ neekerlapsi hyvillään.

Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,
siell’ luonaan aina olla saan.

Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.

Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll’ ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.

Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt’ rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.

Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk’ kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.

Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota ”uutta maata”
ja ”uuden taivaan” riemua.

”Oi, kuolemaa ei taivahassa”,
hän laulaa aina hiljempään.
”Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään.”

Hän huokaa yhä heikommasti:
”Oi kaupunki, sä kultainen!
– Ei kuolemaa”, ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.

Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri valkeaksi 
sai mustan Saaran kokonaan.

Siionin kannel, evankelisen 
herätysliikkeen laulukirja.

Kuvan "Saara- nukke" tuli vastaani kirpparilla. Sen olemus muistutti minua lapsuudestani. Muistelemme, että neekerinuket ja puheet eivät olleet mitään rasismia. 

Minulla oli äidin mustasta langasta kutoma nukke.

 Emme me olleet rasisteja. Vai olimmeko?

Pidimmekö Afrikan asukkaita ollenkaan ihmisinä. Hehän olivat kuin satuolentoja, jotka tanssivat kaislahameissa suurien patojen ympärillä ja padoissa kypsyi heidän herkkuaan, valkoisia tutkimusmatkailijoita.

Ainut tietomme mustaihoisista tuli satukirjoista, Pekka ja Pätkä- sekä Tartzan elokuvista ja pyhäkouluissa vierailevien lähetyssaarnaajien kertomuksista. Näitä kertomuksia siivittävät
 tuon Musta Saara laulun sanat. 

Varsinkin viimeinen säkeistö on mielestäni pöyristyttävä.

Kesikoulussa vieraili Afrikassa käynyt mies. Istuimme ruokalan lattialla ringissä. Hän keroi matalalla jännitystä luovalla äänellä, kuinka mustat ihmiset 
näyttivät hänelle valkeita kämmeniään. 

Oli niin jännittävää, että se syöpyi pikku Riitan mieleen loppuelämäksi.

Lapsena runsas mielikuvitukseni teki minulle usein tepposia. Kerran minun piti hakea vinttikomerosta jotain. Kerrostalon vintti oli suuri avoin tila ja häkkikomerot sen perällä. Pimeys oli kammottavaa. Syöksyin sähkönappulalta toiselle ja sitten kuulin...pum, pum, pum.. 
Äkkiä karkuun! Siellä oli alkuasukkaita

 tanssimassa niissä kaislahameissa ja he paukuttivat rummuilla tahtia.

Sitten mentiin vinttiin yhdessä isän kanssa ja hän näytti, kuinka katolle oli laitettu uusi lipputanko ja sen naru paukutti tuulessa tankoa pum, pum, pum...

Tietomme maailmasta on onneksi lisääntynyt.