lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lapin markkinoilla

Lapin käsityöperinne taipuu tähän päivään. Sain 60v lahjaksi korun. Mökkinaapuri Raija oli taitavasti punonut poronnahkaisen kaulanauhan. Avain toimii lukkona. 
Koru on (pilke silmäkulmassa) avain aikuisuuteen.







Raijalla on työn alla koru tinalangasta.




Raijan käsissä ovat syntyneet kahvi- ja sokeripussit. Ne hän on tehnyt perinteisellä 
tavalla muokkaamastaan sisnasta, eli poronnahasta. 



Nokipannukahavia, kyllä maistuu teenjuojallekin.

Vuotson Lapin markkinoilla on paljon 
mielenkiintoista nähtävää. 



Raija siirtää perinnekäsityötaitoaan Johannalle.



Ailan sisnatyötaidot siirtyvät tyttären tyttärelle Ingalle.


Hilikka muokkaa sisnaa kuvassa vasemmalla. Tuula-Maija näskää koipea. Koipi on suolattu ja siitä kaavitaan suonet, jänteet ja kalvot jiekiöllä. Lopputuloksena on karvakengät eli nutukkaat.









Arja värkkää poronluista kännykkäkoruja.




Joukolla työn alla kuksa ja Hans pehmittää kenkäheiniä.


Aila ompelee sisnapusseja ja Eilan käsissä valmistuvat lapinvanttuut. 
Yleisön mielenkiinto on vangittu lähes taianomaisesti.

Lappi on aivan erimaailma muuhun Suomeen varrattuna. Minä viihdyn täällä. 
Monelle luonto on liian karu minusta kaunis. Ihmiset ovat todella mukavia. 
Tänäkään kesänä eivät sääsket ole vaivana ja pääskynkokoiset paarmat kaikkoavat 
heti, kun ilma vähänkin viilenee.



Perinnepuvut ovat saamelaisilla käytössä. Ne puetaan ylle juhliin ja tärkeisiin tilaisuuksiin, kuten markkinoille. Raija ei ole saamelainen, joten hän ei voi pukea ylleen perinnepukua. Poronnahkahame on komea. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti