sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tuunatut tuolit ja tunturi

Siniseen kamariin piti saada sinistä. Verhokangasta oli vielä jäljellä ja 
päätin päällystää sillä jakkarat.






Mökkinaapuri poisti käytöstä huonokuntoiset jakkaransa. 
Poisto kävi kätevästi tuomalla ne meille.


Väkertäjän varastossa on tietenkin vanulevyä, jota on hankittu yllin kyllin johonkin tärkeään turhuuteen, joka on sitten jäänyt toteuttamatta.



Verhokankaan löysi vuosia sitten ystäväni itä-suomalaisen kangaskaupan poistomyynnistä. Hän ilmoitti, että nyt on sulle verhokangas. Minä etsin äkkiä netistä Vallilan sivut ja "Konin kesä" kankaan talviväreissä. Sovin sitten, että hän ostaa pakan lopun ja seuraavalla lomareissulla raha ja kangas vaihtoivat omistajia.

Tässä oli vaan se ongelma, että mökkiprojektista oli toteutunut vasta tontin osto. Kuulin sitten kuittailuja, että laitetaanko puiden väliin naru niin saat ripustaa verhosi.



Vanua viritin viisi kerrosta. Nitoja on tarpeellinen väline kankaan kiinnityksessä.
En kiristänyt sitä, jotta istuin jäisi muhkeaksi.



Voisin sanoa, että naisen logiikkaa. Silloin tämäkin sähläys menisi koko sukupuolen piikkiin. Sanonpa vain, että minun logiikallani päällystän ja toppaan ensin jakkaran ja sitten totean, että pitää nuo jalat hioa ja maalata. 
Onnistui se joten kuten. Lopuksi hioin pohjaväriä näkyviin, 
etteivät tuolit näyttäisi liian uusilta.







Maton olen kutonut kaksikymmentä vuotta sitten. Pitäisi varmaan kohdella silkkihansikkain. Tuon jälkeen en ole voinut harrastaa matonkudontaa. Kädet eivät kestä.





Pyhä-Nattanen



Nattaset eli Nattastunturit (pohjoissaameksi Náttašduottar) Kohoavat Sodankylän kunnan alueella Koiliskairassa. Tunturiryhmässä on kuusi tunturia. Alue on Sompion luonnonpuistoa. 
Pyhä-Nattanen on lähinnä mökkiämme. Sinne olemme kiivenneet kesällä sekä talvella lumikengillä ja polveen asti ulottuvassa umpihangessa.



Ensin pitkospuita ja sitten kivikkoista polkua kiivetään tasaisesti ylöspäin. Herra Makkaraisella on repussa vesipullo. Naukku siitä ja matka jatkuu.
  

Pyhä-Nattasella on korkeutta 508 metriä. Kun metsä loppuu, loppuu polkukin. Jokainen on omien jalkojensa varassa keikkuvilla kivillä. Minä konttasin välillä ja ryömin ylös suurimmille lohkareille.



Horisontissa pullistelevat Terävä-Nattaset. Kai noiden muotojen perusteella tunturit ovat saaneet saamen kielisen nimensä nattaset eli naisen rinnat.



Pyhä-Nattasen laella on tooreja. Ne ovat syntyneet graniitin rapautuessa. Näin erikoiset muodostelmat olivat aikoinaan saamelaisten pyhiä palvontapaikkoja.

Nattasia esiteltiin jokunen vuosi sitten telkkarissa. Nyt lähtöpaikalla on jatkuvasti parikymmentä autoa ja tällä retkellä laella vietettiin häitä.
Ennen täällä kulkiessamme saimme olla rauhassa, yksinäisessä hiljaisuudessa.





 Tuulee vallan vimmatusti.


Tunturin laella on pieni päivätupa. Morsiuspari vaihtoi siellä vaatteita ja me nuuhkimme vain lämpimän savun tuoksua.



Retkikuvat: Helena


Luonnonpuiston alueella saa kulkea vain merkittyjä reittejä. Marjojakaan ei saa poimia.
Kansallispuistoissa on väljemmät säännöt. Sompion luonnonpuisto jatkuu Kekkospuistona eli Urho Kekkosen kansallispuistona.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti