Kaikki alkoi siitä, kun käteni nivelrikko korjattiin kirurgin veitsellä. Siitä katosi jatkuva kipu. Käsi kipsattiin leikkauksen jälkeen seitsemäksi viikoksi ja jo kipsikädellä tartuin virkkuukoukkuun. Seuraukset ovat olleet yllättävät.
Saan koukun irti kädestäni vain käyttämällä suurta tahdonvoimaa.
Aluksi en tiennyt mitä virkkaisin. Niin syntyi poukkoilevaa rimpsua.
Siihen kului lankakerä toisensa jälkeen.
Rimpsujen jälkeen alkoi tulla lappuja. Nyt kymmenien kerien jälkeen pitäisi päättää mitä näistä syntyy. Peitto, takki, pusero... kai minä sen vielä keksin.
Tekemisen riemua riittää, kun vuosikymmenen jälkeen voin pitää kädessäni virkkuukoukkua. Puikkojen heiluttelu tuskin onnistuu enää koskaan.
Muistelen vain haikeana nuoruuden villapaitoja ym. neuleitani.
Ihmisen pihtiote osoittautuu todella tärkeäksi, kun sen menettää. Virkkuukoukun lisäksi kädessä pysyvät nyt haarukka, lusikka, veitsi, hiiri ym., ym.
Eläköön ! -huuto käsikirurgeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti