sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulun sukkahousuniksit


Sukkahousuista on moneksi. Milloin ne löytyvät roikkumasta puutarhurin omenapuussa kännykkä lahkeessa (ei likaannu multaisista käsistä), tai kahvinkeittimestä 
suodatinpussien loputtua.
 Niiden lahkeisiin voi laittaa kuoharipullot ja upottaa luomuksen järveen jäähtymään. Sukkahousuista saa hiuslenkkejä leikkaamalla ne siivuiksi.
Sukkiksista syntyy napakan kokkihatun tai pesupussi rintaliiveille. 
Käyttömahdollisuuksia on satoja. Tietysti ne voi vetäistä jalkaansa ja 
käyttää myös sukkahousuina.

Minun jouluiset sukkisniksini tulevat tässä:



 Muotokuvassa olemme minä ja jouluinen papparaiseni.

Meidän päämme ovat pehmenneet. Ne on tehty sukkahousuista ja täytetty vanulla.









Käkikellon ja käen sahasin 
ohuesta vanerista ja sitten maalasin ne, eli sahalla ja siveltimellä.



Kaulassani on aito kultariipus  joulupotretin kunniaksi.

Vanhan taulunkehyksen käsittelin krakkerointiaineella ja maalasin.









Matkalaukusta löytyy lisää jouluista väkeä.





Tavalliset meikit käyvät kasvojen maalaamiseen ja silmät syntyvät helmistä.
 Hiukset ovat jotain outoa kuitua mutta siihen sopivat langat tai mitkä tahansa
 hiusten näköiset suortuvat.
 Joulukorttien pohjat ovat kierrätyspahvia. Hankin ne kirjapainosta. Pakkojen loppuja sain halvalla ja stannausksen eli taittoreunan samaan hintaan.

Vain tonttut asustavat enää matkalaukussa. Valkoisista sukkahousuista syntyi lumiukkoja ja vaaleanpunaisista joulupossuja. Ne ovat jo lähteneet maailmalle.

Teddykarhuturkkiin pukeutunut tonttu on muisto työhistoriani siltä ajalta, kun olin henkilöstölehti Vinkkarin päätoimittaja. Tonttu luki Vinkkaria joulun alla työhuoneeni ovenpielessä. (Jouluterveiset työkaverilleni)

Mahtuuko kaksi sukkahousuenkeliä samalle pilvelle. Nippa nappa.


Alla vähintäänkin kyseenalaisia sukkahousuniksejä netistä poimittuna.
 En suosittele.

Sähkökiukaalle heitetty vesi valuu turhan nopeasti kivien välistä pois ja löylyn määrä vähenee. Mutta jos lisäät löylyveden joukkoon pari tusinaa käytettyjä sukkahousuja, on tuloksena pitkät ja pontevat löylyt.

Aloittelevan jääkiekkoilijan on vaikea luistella ja kuljettaa kiekkoa samaan aikaan. Mutta jos pujotat sekä kiekon että mailan samoihin sukkahousuihin, pelaaminen helpottuu huomattavasti.

Tee saksennirkolla reikä sukkahousujen molempiin kärkiosiin. Laita sitten sormi toiseen reikään ja kynä toiseen. Näin sinulla on kätevä harppi. Ps: mitä isommat housut, sitä isompi ympyrä.

Nykyaikaisten pankkisalien räikeänkirkkaat valot aiheuttavat iho ongelmia herkkähipiäisille. Siksi kannattaakin vetäistä pankin ulkopuolella sukkahousut päähän ja rynnätä nopeasti sisään toimittamaan asiansa.

Mene keväällä puutarhaasi ja pujota pieni omenanalku sukkahousuihin irrottamatta sitä puusta. Anna omenan kasvaa kesän ajan ja poimi se syksyllä puusta. Näin saat ystäväsi hämmästelemään, miten ihmeessä se omena on sinne sukkahousuihin saatu.

Vanhat, väljät, bensakäyttöiset ruohonleikkurit sauhuttavat usein paljon. Tunge palloksi puserretut sukkahousut leikkurin pakoputkeen.
Sauhu ei siitä vähene, mutta pääset eroon vanhoista sukkahousuista.

Irtileikatusta sukkahousun kärkiosasta saat kätevän kuonokopan erittäin heikkoleukaiselle koiralle.

Uuden auton lamput häikäisevät helposti. Voit välttää tämän sullomalla etulyhtyjen umpiot täyteen sukkahousuja. Näin valot himmenevät huomattavasti ja vastaantulevat autoilijat ovat kiitollisia.

Hammaslangalla on paha tapa katketa ja juuttua hampaiden väliin. Kääri sukkahousut rullalle ja pujota ne sieraimeesi
- kyllä siinä hammaslankavaivat unohtuvat.

Monet joutuvat talven tultua hiekoittamaan pihapolkunsa yhä uudelleen ja uudelleen, ja hiekkaa kuluu. Parempi tapa on kaataa puoli kiloa hiekkaa sukkahousuihin ja levittää ne polulle. Kevään tullen voit kerätä sukkahousut ja hiekat talteen ja käyttää ne syksyllä uudelleen.

Tuulikellot ovat kivoja, mutta niiden melu voi käydä hermoille. 

Täytä 4-5 sukkahousun kärkiosat makkarankuorilla, 
niputa ne yhteen ja ripusta terassin katosta roikkumaan. 
Siinäpä näppärä, mutta äänetön tuulikello.



4 kommenttia:

  1. Voi miten hauskoilta näyttävät ja päätoimittaja näyttää ihan tärkeältä, vaikka pää onkin pehmeä;)

    Sukkahousut/sukat ovat erinomaisia myös nuorien puiden tukemiseen: Tukikeppi puun viereen ja ristiinsidotaan sukalla/sukkahousulla. Meillä on eräskin tammi kavanut mustan stay upin tukemana;)

    <3

    VastaaPoista
  2. :D jälleen yksi uusi sukkahousuniksi. Mukavaa joulukuuta sinulle Leena.

    VastaaPoista
  3. ♥oletpa tehnyt hauskoja ja söpösiä hahmoja! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista