lauantai 21. helmikuuta 2015

Jääkarhu Ranzo

Kevät tulee. Yksi varmoista merkeistä on se, kun Korkeasaaren karhut heräävät talviuniltaan. Uutisissa näimme niiden tallustavan ulos pesästään.
Sää on normaaliin helmikuuhun nähden liian lämmin ja 
karhut ovat hereillä turhan aikaisin. 
Niiden arktisten alueiden serkut jääkarhut ovat myös lämpenevän ilmaston armoilla.



Pohjoisen eläintarhassa Ranualla jääkarhut mellastavat ympäri vuoden.
Kun näin ne ensi kerran, olisin voinut seurata niiden touhuja loputtomiin.

Uros- ja naaraskarhu sukeltelivat altaassa ja paiskoivat suurta sinistä palloa ympäriinsä. Toinen laittoi pallon kaverinsa taakse ja tämä heittäytyi pallon päälle selkä edellä. Pallo pomppasi alta. Tuota peliä ne leikkivät uudelleen ja uudelleen.



Vuonna 2012 syntyi Ranuan jääkarhuille pentu. Yleisö sai ehdottaa nimeä pienelle nallukalle. Ehdotuksia tuli yli 32 000. Niistä valikoitui nimeksi Ranzo.




Minun Ranzoni syntyi rakukeramiikasta. Se taiteilee viimeisellä jäälautalla keskellä mustaa merta. Ranzolla on kaulassa seurantapanta. 
Oikeasti sen kaula katkesi poltossa. 
Liimasin sen kasaan ja peitin särön nahkanauhalla.



Ranzo kököttää rasian päällä. Pikkukarhu putkahi eräänä pääsiäisenä Kinder munasta.


2,5 vuotaana Ranzo jätti syntymäkotinsa ja muutti Itävaltaan Wienin eläintarhaan. 
Siellä hän on saanut seurakseen nuoren naaraskarhun.
 Toivotaan, että kuullaan iloisia perheuutisia.

Ranzon äiti Venus synnytti viime joulukuussa kaksi poikasta. Niiden elämä oli lyhyt. Ei tiedetä mitä tapahtui mutta äiti söi nämä poikasensa. Luonto on välillä kuvottavan julma.



Ranzo on rakukeramiikaa jonka teosta kerron täällä. Tarkemmin tein hänet nakurakuna. Siinä esineen päälle levitetään savilietettä ennen rakupolttoa. Poltossa savu tunkeutuu lietteen läpi mustiksi laikuiksi. Liete rapsutetaan lopuksi pois esineen pinnalta. Alla on Ranzon pinnan näköistä kuviointia.

 Uusimmassa dna-selvityksessä jääkarhujen todettiin olevan aiempia arvioita vanhempi laji. Se on sopeutunut kylmiin olosuhteisiin erittäin hitaasti. Nyt huoli sen selviämisestä muuttuvissa olosuhteissa kasvoi entisestään. Toisaalta sen uusi ikä kertoo myös siitä, että se on kokenut aiemminkin maapallon lämpenemisiä jääkausien välillä. Ihminen ei kuitenkaan ollut silloin ilmastomuutoksien takana.



Jääkarhuja asustaa Kanadan arktisilla alueilla, Siperian ja Venäjän pohjoisosissa, Alaskassa, Grönlannissa ja Huippuvuorilla. Ei Helsingin kaduilla, kuten ulkolaiset luulivat ainakin minun lapsuuteni aikoihin. Eri lähteistä riippuen populaatio on 20 000- 25 000 yksilöä. Yli puolet karhukannasta asustaa Kanadassa.



Matkailutoimittajien Kilta ry on valinnut Ranuan eläinpuiston 
Vuoden kotimaiseksi matkakohteeksi. Matka 2015 –messuilla Helsingin Messukeskuksessa.




maanantai 16. helmikuuta 2015

Karjalasta kajahtaa !

Postiluukusta putkahti Ystävänpäiväkortteja. Yhteen oli kirjailtu punaisella langalla kaunis elämänpuu. Tällainen hieno kirjailu on karjalaista perinnekäsityötä.




Kävin Kudonta-asemalla tuftaamassa. Siellä roikkui narulla kuivamassa Keravan karjalaisten seuran naisten kankaille painamia käkösiä ja kukilintuja. Liinat ilahduttivat ja karjalaisuus alkoi taas kukahdella minussa.


Heidän aikeensa on tehdä kankaista patalappuja ja leivinliinoja myyjäisiin.






Minun kätköistäni löytyy grafiikanlehtiä  sekä rakukeramikkalätkiä joihin olen kuvannut karjalaisia kukilintuja.
  Savien loppujämistä saa tehtyä helmiä ja pieniä kuvalaattoja

























Käspaikka

Joitakin vuosia sitten Desingmuseossa Korkeavuorenkadulla Helsingissä oli Maija Isolan Marimekolle tekemien kankaiden näyttely. Mukana oli kangas nimeltään Käspaikka. Museo-opas sanoi, ettei hän tiedä mitä nimi tarkottaa... En jaksanut tarttua asiaan, sillä onhan oppaan selvitettävä mitä hän esittelee.
 Käspaikka on karjalan kieltä ja tarkoittaa käsipyyhettä.


Marimekon Käspaikka kankaasta tehty tyyny.



Tämä käspaikka on Bomban talon ikoninurkkauksessa. Käspaikka ei ole jokapäiväinen käsipyyhe. Se on pitkä, kapea molemmista päistä koristeltu punaisella langalla kirjotuilla kuvioilla ja komeilla reunapitseillä. Liinan paikka on ikonin päällä.

Vuosia olen haaveillut kirjovani käspaikan kukilintuineen. Haaveet pitää toteuttaa ajoissa. Nyt nivelrikkoisilla sormillani ei kirjominen enää onnistu. Toki liinojen tekijöitä löytyy ja seuraavan kerran sellaisen kohdatessani räjäytän säästöpossuni ja teen sijoituksen.
Olenhan minä sentää Karjalan neitoja..


Käspaikan historiaa

Karjalainen nimitys käspaikka, joka tulee sanoista käsi ja paikka (=pyyhe) ja tarkoittaa pitkää, kapeaa, päistään koristettua pyyheliinaa, jolla arkisen käytön lisäksi oli merkittävä rituaalinen käyttötarkoitus ihmiselämän eri vaiheissa. Arkinen käspaikka riippui kodissa ovensuussa käsastian vieressä naulassa, juhlapyyheliina levitettiin juhla-aterialla vieraiden polville. Arvostetuin käspaikka riippui pyhässä nurkassa ikonia reunustaen. Ikkunaan jätetty käspaikka ilmaisi ohikulkijoille kuoleman vierailleen talossa.
Elämänpuu ja lintuaiheiset kuvioinnit ovat yleisiä käspaikoissa. Elämänpuun on uskottu symbolisoivan kuolleiden sielujen nousemista puista taivaaseen. Lintu on ikivanha koristeaihe kirjonnassa. Lintujen sijoittaminen elämänpuun molemmille puolille on hyvin yleistä käspaikkojen kirjonnassa. Käspaikat kirjottiin pääasiassa etupistokirjonnalla, ristipistokirjonnalla tai ketjuvirkkauksella. Niitä myös kudottiin punapoiminnalla tai pitsipoiminnalla.

Annikki Lukkarinen 


Kuvahaun tulos haulle käspaikka suomussalmi
Marppa Martiskainen kirjoo käspaikkaa Ilomantsin Kuolismaalla 1927.



lauantai 7. helmikuuta 2015

Tyynyihin muistot Pellingin saarelta

Aurinko on pilkistellyt tänään pilvien raoista. Mieleen muistuu intiaanikesä Pellingissä.
Vietin siellä lasten kanssa mukavia kesäpäiviä vuokramökillä.
Pellinki on saari ja kylä Porvoon edustalla. Matka sinne taittuu venellä tai niin kuin meillä lossilla. Polskimme meressä, grillasimme ja hiivimme satumaisessa metsässä. Otimme hauskoja menninkäiskuvia. Kuvat pääsivät nyt nähtäville.


Pikku Liljalle ompelin aiemmin tilkkupeiton. Siitä jäi kankaanpaloja joista syntyi pienen pieniä tyynyjä. Siirsin tyynyihin hänen äidistään otetut menninkäiskuvat yli kahdenkymmenen vuoden takaa.






Menninkäinen on tullut juuri uimasta. Tukka tihkuu vettä ja minun haalaripukuni sisällä on uimarengas. Kuvista tuli rustiikkisia, kun raaputin niiden pintaa.






Tein tyynyihin lenkit ja askartelumassasta napit joilla Lilja voi liittää tyynyt rimpsuksi. 
Siinä on hänelle vähän näpertelemistä. 
Aina ei käy niin kuin Strömsöössä. Askartelumassa kovetetaan uunissa 130 asteessa ei 360 kuten tein ensin. Niitä paistoksia voi käyttää nukkien ruisleipinä ja palohälytinkin tuli testattua. Paristot pelittävät vielä.






maanantai 2. helmikuuta 2015

Aslak -allasevakko



 Aslak Niiles Hetta asusti punaisessa allasevakkotalossaan Sarvikotamaantien varrella.
Allasevakot joutuivat siirtymään kotikonnuiltaan, kun Lokan tekoallas rakennettiin.  
Se valmistui 1970.



Kuva altaasta on otettu Lokan kylästä käsin. Nattasten juurella on meidän pesäpaikkamme ja naapureinamme Hetan veljesten talot. Allas peitti alleen 417 neliäkilometriä. Sinne jäi mm. suuri ja arvokas aapasuo.

Lokan ensimmäiset asukkaat olivat lappalaisia. Suomalaisia ilmestyi erämaihin 1600-luvun lopulla. Heitä seurasi kristinusko. Papit käännyttivät lappilaisia uskoon vaihtelevan kyseenalaisilla keinoilla. Saamelaisten jumalat tuhottiin ja noitarummut poltettiin.


Aslakan iloinen olemus on ikuistettu matkamuistoihin. Kuvassa hänen muoviin valettu rintakuvansa. Mikä made in Honkong tuo lieneekään niin itse Aslak on jättänyt jälkeensä monta muistoa.

Lokan kylästä löytyy Andreas Alarieston muistokivi. Hänet tunnemme naivistisista maalauksista jotka kuvaavat Lapin elämää. 80-luvulla Arabia valmisti niistä taidelautasia.


Minun grafikankuvassani on Aslakan muisto ja hänen sieleunsa riistäytyy riekkona tunturiin. Niin käy poromiehille. Aslak oli silloin 77 vuotias. Muutama vuosi hänen jälkeensä nuorempi veli Oula siirtyi tuntureille. Siellä varmaan kärsimättöminä odottivat heidän äitinsä, joka eli 100 vuotiaaksi, sekä Jouni veli. Nuorinmainen  Mikko polkee edelleen pyörällään Sarvikotamaantietä kaupalle ja takaisin.



Allas tuhosi suuren alan Lokan kylästä.
 Sen asukkaat ovat kokeneet aiemminkin traakisia tapahtumia. Toinen maailmansota vei miehet rintamalle kauas erämaakylistä. Partisaanit levittivät kauhua. 14.7.1944 venäläiset hyökkäsivät kylään. Ne tappoivat 21 kyläläistä, naisia ja lapsia.
Tarina kertoo pienen tytön säilyneen
hengissä ruumiskasan alla. Hän joutui venäläisten vangiksi ja palautettiin Suomeen rauhan tultua.

Paikalla on uhrien muistokivi. Viljan tähkät taipuvat mutta eivät taitu.


Lokan kylän polttivat ensi venäläiset sitten saksalaiset.

Väki palasti sodan jälkeen ja rakensi uuden kylän Luirojoen rannalle.























Olen kokeillut eri versioita Aslakan kuvasta.
Etsimme tonttia Lapista ja tutun Aslakan mailla oli kaunista ja siistiä. Hän siivosi metsistään risut ja melkein männynkävytkin.
Kaksissa miehin kaverukset sitten menivät kysymään häneltä myisikö tontin meille. Minä en mennyt mukaan säikyttelemään.
"En ole nyt sillä tuulella", vastasi Aslak.
 Onneksemme hänen tuulensa kääntyi jo seuraavana aamuna.


Kemin energian patorakennelmia.


Kehykset olen tehnyt rakukeramiikasta. Kemi yhtiö antoi evakoille korvaavia maa-alueita ja uudet talot muun muassa Vuotson kylästä jonne Hetan veljekset asettuivat. Evakko kun evakko kotipaikkaa on vaikea jättää.


Lokan ja Porttipahdan-tekojärvet näkyvät aina sääkartoilla. Niillä on mittaa.

Postikortti

Kun lähdimme merkitsemään tonttia, Aslak istui viereeni autonpenkille. 
Hän oli kuin kymmenvuotias pojan nassikka.
Pieni ja hentoinen. Arveli syöttävänsä minulle vielä poronkuivalihaa. Sitä päivää ei tullut. Jo tuolloin hänellä oli kipuja ja paikka varattuna Rovaniemen sairaalasta. 
Sieltä hän ei enää palannut talolleen.


Luirojoki jatkaa virtaamistaan voimalan padon alapuolella.


Aslakka sisäisti postikortin syvällisen sanoman.


Lokan kylää tänä päivänä. Lokkalaisista suurin osa saa nykyisinkin elantonsa luonnosta. Allas on kalarikas vilja-aitta.


Hei Aslak tavataan joskus tunturissa. Veljesten naapuri on tosin varma etteivät pojat ole riekkoja. Heistä tuli kuukkeleita jotka säikyttelevät häntä lennellen pihapiirissä yllättäen nurkan takaa ja meteli on kova.