Ei, värjätyille höyhenille

Min syster från Sverige kertoi, että Itämeren sillä puolen ovat keskusteluun nousseet värjätyt höyhenet pääsiäiskoristeina.

Useat kunnat ovat päättäneet etteivät käytä värjättyjä höyheniä pääsiäiskoristeina. Moni kansalainen on tehnyt saman ratkaisun.

Päätöksen syynä on, ettei voida olla varmoja onko höyhenet nypitty elävistä linnuista.

Suomessa K-ryhmän myymät pääsiäishöyhenet ovat lihantuotannon sivutuotetta Yhdysvalloista ja Kiinasta, Keskosta kerrotaan. Sen mukaan höyhenille on sertifikaatit, jotka todistavat niiden olevan peräisin kuolleista linnuista.

SOK:n myymissä tuotteissa höyhenet ovat joko EU:sta, Yhdysvalloista, Kiinasta tai muualta Aasiasta. Myös S-ryhmä kertoo vaativansa todistukset siitä, että höyhenillä on vastuullinen alkuperä. (yle-uutiset)

Minun höyheneni ovat valkoisia ja peräisin riekon talvipuvusta. 

Ei, en ole nyhtänyt niitä elävästä linnusta. Vuosi sitten keväällä mökkitiellä leijaili tuulen pyörittämänä valkeita höyheniä.  Kuinka ne olivat siihen ilmestyneet. Itse linnusta ei ollut jälkeäkään. Oliko auto kopsauttnut riekkoparan hengiltä ja paisti lähtenyt mukaan, vai oliko haukka saanut maittavan aterian, vai oliko  asialla kettu.

Nyt valistuneena kansalaisena koristelen pajunoksat niillä riekon höyhenillä. Naapurimaassa uskotaan ettei EU-direktiivi riitä takaamaan sitä, ettei höyheniä 

riivitä elävistä linnuista.

Keräsin höyheniä ja säilytin niitä lasipurkissa. Purkin olen joskus kuvioinut hiekkapuhaltamalla.

Kuumaliiman ekoloogisuunesta en tiedä mitään mutta kätevä vehje se on 

tässäkin touhussa.

Vuosi sitten riekot säikkäyttivä minut kunnolla. Tulivat takaa ja lensivät ohitseni molemmin puolin. Näin ensi kertaa talviasuiset riekot. Onnekseni kamera oli taskussa. 

Kesäasussakaan en olisi niitä huomannut, 

ellei riekkoemo olisi lähtenyt lentoon miltei jalkani alta.

Väriroiskeita ja valkoinen flyygeli

Acktion painting-viikonloppu räiskyi väreissä. Kerrankin voi päästellä vapaasti. Akryylimaalit sisältyvät kurssin hintaan Tuusulan opistolla. Ei tarvitse pihtailla roiskiessaan värejä kankaille. Kurssin opettajana oli innostava taidemaalari Jari Järnström.

Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston pianonsoiton oppilaat antoivat meille konsertin molempina kurssipäivinä. Valkoinen flyygeli soi vauhtia ja tunnelmakuvia maalauksiimme. Ihailtavan taitavia nuoria muusikkoja.

Ihan kun Reidar Särestöniemen taidetta. No ei nyt sentään.

Toimintamaalaus eli roiskemaalaus on maalaustaiteen abstraktin ekspressionismin alasuuntaus. Se syntyi 1950 Yhdysvalloissa ja sen teki kansainvälisesti tunnetuksi Jackson Pollock. Sitä vastaavat eurooppalaiset suuntaukset tasismi ja informalismi. Wikipedia

Soittajat saivat mehun ja naposteltavan lisäksi töistämme näyttelyn opistonsa seinille.

Jari käärii hihat ja alkaa opettaa meille uutta maalaustekniikkaa joka on pullahtanut niin suosituksi, että maaliseoksessa tarvittava Pouring Medium on loppunut taidetarvikekaupoista.

Pouring Mediumilla saadaan akryylimaalauksiin liikettä.
 Sitä ja nestemäistä ciliconia sekoitetaan maaleihin.

Maaliseokset kaadetaan kankaalle.
Jari loihtii hiekkarannan.

Maalien yli vedetään kevyesti lastalla.

Akryylimaaliin alkaa muodostua "silmiä", kun eri sävyt sotkeutuvat toisiinsa.

Hiekkarantaa

Omat kokeiluni uudella tekniikalla.

Acktio painting -viikonlopun töissä roiskin, kaadoin ja valutin värejä 

sydämmeni kyllyydestä. 

Pisteet olen tehnyt akryylimusteilla. Sekin oli uusi tuttavuus.

Hopeahilettä

Toisten kurssilaisten roiskeita ja hienoja väriyhdistelmiä.

Ellin maisema

Karitan kepeät ajatukset.

Anitan merenelävät

Pupu Tupuna seikkailee hupparien kuoseissa.

Pupu Tupunat ovat Pirkko Koskimiehen lastenkirjoja. Tampereen joulumessuilta löytyy kangasta jonka kuosissa seikkailivat Pupu Tupuna-hahmot.

Olen lukenut kirjoja kolmelle lapselleni vuoron perään. Osasin ne ulkoa. Saatoin nukahtaa heidän viereensä ja pospottaa tarinaa eteenpäin kunnes se alkoi puuroutua ja minut herätettiin komennolla: EI SE NIIN MENE.

Kun viimeinen vekara ohitti Pupu Tupuna-iän, pakkasin kirjat muovikassiin ja vein seurakunnan kirpparille. -Ei koskaan enää PupuTupunaa!

Ei koskaan pidä sanoa; ei koskaan. On lastenlasten vuoro ja reissu kirjastoon. Kaksoset 3v. saavat PupuTupunansa huppareina ja tarinoina.

Ei nämäkään Puput valmistuneet ilman tuskaa. Helmarimpsun rulloreunaa varten tarvittiin taitavammat kädet säätämään saumurin asetuksia. Ruuvimeisseli oli hyvä apuväline. Onneksi on meidän ompelukerhomme ja ohjaaja Aune.

Tarkkaavaisuuteni petti ja huomasin ommelleeni toisen rimpsun nurinpäin. Hieno rulloreuna kiertyi nurjalle. Ei auttanut kun irrottaa koko rimpsu ja ommella uudelleen.

Sitten kone vetäisi itse puserokankaan paininjalan alle ja saumuri kun oli, 

niin leikkasi pitkän haavan kankaaseen.

 Nyt on toisen hupparin helma takaa kaksi senttiä lyhyempi etukappaletta.

Pupu Tupuna-piilosilla.

Ompelukerhossamme kangas herätti keskustelua. Virisi ajatus, että pitäisi perustaa Pupu Tupunaan kohdistuvan vihan hallintaryhmä. En siis ole yksin tunteineni. Lapset rakastavat Pupu Tupunaa. Äidit eivät.

Kirjoja on julkaistu vuodesta 1972 asti. Esikoiseni syntyi 1975 ja toinen 1980 vimeinen typykkä pullahti 1984. En ennättänyt paljoa huilata Pupu Tupunasta noissa väleissä.

Alun perin kirjat tehtiin kuulovammaisille lapsille. Se selittänee tarinoiden yksinkertaisuutta. Kuvat yksinkin kertovat selkeästi juonen sisällön. Yksinkertaisuus tuntuu eniten ärsyttävän meitä äitejä. Someraivoa löytyy googlettamalla Pupu Tupuna.

No mutta mitäpä me äidit ja mummot emme kestäisi ihanien lapsostemme tähden.

 Kauan eläköön Pupu Tupuna! Niin kauan, että nykyisetkin lapset joutuvat lukemaan niitä omille lapsilleen. Kirjoja on 28, kyllä niistä riittää kaikille.