Ei, värjätyille höyhenille

Min syster från Sverige kertoi, että Itämeren sillä puolen ovat keskusteluun nousseet värjätyt höyhenet pääsiäiskoristeina.

Useat kunnat ovat päättäneet etteivät käytä värjättyjä höyheniä pääsiäiskoristeina. Moni kansalainen on tehnyt saman ratkaisun.

Päätöksen syynä on, ettei voida olla varmoja onko höyhenet nypitty elävistä linnuista.

Suomessa K-ryhmän myymät pääsiäishöyhenet ovat lihantuotannon sivutuotetta Yhdysvalloista ja Kiinasta, Keskosta kerrotaan. Sen mukaan höyhenille on sertifikaatit, jotka todistavat niiden olevan peräisin kuolleista linnuista.

SOK:n myymissä tuotteissa höyhenet ovat joko EU:sta, Yhdysvalloista, Kiinasta tai muualta Aasiasta. Myös S-ryhmä kertoo vaativansa todistukset siitä, että höyhenillä on vastuullinen alkuperä. (yle-uutiset)

Minun höyheneni ovat valkoisia ja peräisin riekon talvipuvusta. 

Ei, en ole nyhtänyt niitä elävästä linnusta. Vuosi sitten keväällä mökkitiellä leijaili tuulen pyörittämänä valkeita höyheniä.  Kuinka ne olivat siihen ilmestyneet. Itse linnusta ei ollut jälkeäkään. Oliko auto kopsauttnut riekkoparan hengiltä ja paisti lähtenyt mukaan, vai oliko haukka saanut maittavan aterian, vai oliko  asialla kettu.

Nyt valistuneena kansalaisena koristelen pajunoksat niillä riekon höyhenillä. Naapurimaassa uskotaan ettei EU-direktiivi riitä takaamaan sitä, ettei höyheniä 

riivitä elävistä linnuista.

Keräsin höyheniä ja säilytin niitä lasipurkissa. Purkin olen joskus kuvioinut hiekkapuhaltamalla.

Kuumaliiman ekoloogisuunesta en tiedä mitään mutta kätevä vehje se on 

tässäkin touhussa.

Vuosi sitten riekot säikkäyttivä minut kunnolla. Tulivat takaa ja lensivät ohitseni molemmin puolin. Näin ensi kertaa talviasuiset riekot. Onnekseni kamera oli taskussa. 

Kesäasussakaan en olisi niitä huomannut, 

ellei riekkoemo olisi lähtenyt lentoon miltei jalkani alta.

Tuulikellojen kolke

Jälleen kerran voin todeta, että Suomi on pitkä maa. Kun etelässä lumikellot kukkivat, 

niin tuulikelloni kilkattavat pohjoisen lumisessa maisemassa. 

Tosin takatalvi puksahti eteläänkin.

Maaliskuun hankia Lapissa.

Tuulikellot saivat alkunsa Tuusulassa lasinhiekkapuhalluskurssilla.

Kaasuliekit kuumensivat alustalla pyörivää pulloa. 

Sitten klik! ja pullon pohja irtosi.

Pullojen kirkkaaksi jäävät kuviot olen suojannut hiekkapuhallukselta

 Erikeeperillä. Saman homman voi tehdä maalarinteipillä tai tarroilla.

Pullojen lisäksi tarvitsin rikkinäiset hanskat, rautalankaa,

 keramiikkahelmiä ja -perhosia.

Helmi lukitsee pullon paikoilleen, perhonen saa aikaan kilinän 

ja nahkalämiskät ottavat tuulesta vauhtia

Äänimaisemassa tuulikellot ja kirvesmies.

Poropurkkeja ja

pilttipurkkeja joissa 

noitarummun kuvioita

Riimukirjoitusta ja limpsaa

Ikäloppu historia on aina kiinnostanut minua. Ei liene ihme, 
että riimukirjoitus on inspiroinut töitäni.

Tässä grafikkatyössä riimukirjoitus kiertää keskellä olevan enkelin maailmaa. Merkit kertovat elämäntarinaani ja samalla ne voi tulkita ikiaikaiseksi elämänkertomukseksi. 
Me naiset olemme olleet täällä vuosisadat ja -tuhannet. 
Meillä on aina ollut omat ilomme ja surumme. 
Omat elämäntarinamme.
Tämä enkeli on pudonnut keskuutemme. Maa on kylmä ja lumi peittää pikkuhiljaa enkelin. En tiedä voivatko enkelit menehtyä kylmyyteen. Kuvaa tehdessäni en ole ollut 
ainakaan hilpeässä mielentilassa.

Riimukirjoituksiin tutustunut voi huomata, että ei ole käynyt niin kuin Strömsöössä. Aiemmin kerroin grafikanteosta täällä. Painolaatta pitää tehdä peilikuvana. 
Joopa joo, tässä kuvassa lopputulos on peilikuvana. 
Joku tippaleivän lonkero on mennyt tukkoon tätä tehdässä.

Kiinnostukseni tuntien, ystäväni Vieno on tehnyt minulle keramiikkavadin
 jonka reunaa kiertävät riimut.


Mitä riimukirjoitus on ?

Riimuja veisteltiin puuesineisiin
vielä 1700-luvulla

Keski-Euroopan ja Skandinavian germaaniset kansat loivat omat riimukirjaimet vuoden 200 vaiheilla jKr. Niidenkin muodot ovat todennäköisesti latinasta saatuja. Vaikka riimukirjoituksella ei koskaan luotu varsinaista kirjallisuutta, se eli yllättävän kauan niin että riimutekstejä veistettiin puuesineisiin vielä 1700-luvulla Ruotsin Taalainmaalla.

Lähde: Suomen Kansalliskirjasto

Viikonloppuna hiekkapuhalsin kuvioita lasille. Olutpullo sai kylkiinsä riimuja.

Pullon aion täyttää pesuaineella. 
Fairipullona on toiminut vanha limpsapullo.

Tarinaa limpsapullosta

Pienenä vietin kesäpäiviä leikkikentällä puistotätien hoivassa. Sinne piti olla eväät. Ne syötiin kentän viereisellä mäellä heinikossa istuen. Sieltä näki kauas Pielisjoen toiselle puolelle Joensuun keskustaan. Höyrylaivat Orivesi I ja II huudattivat pilliä lähtiessään satamasta klo 12.00. Siinä oli katsomista eväitä syödessä. 
Limpsa (limonaadi ei ollut limua vaan limpsaa),oli pienissä lasipulloissa ja niissä oli repäisykorkki. Äiti keksi laittaa juomani vanhaan patenttikorkkiseen limpsapulloon,
 jotta voin sulkea sen, kun en jaksa juoda kaikkea. Kerran halusin sitruunasoodaa. Se oli väritöntä ja toiset kiusasivat, että minulla on pullossa sokerivettä. Se harmitti niin paljon, että on vieläkin muistissa. Sen kerra jälkeen limpsa-eväs oli aina keltaista tai punaista. Eväänä limpsaa - ei taida onnistua nykyaikana.

Leikkikenttäkuvassa minä olen oikealla, suurilierinen olkihattu päässä ja letit tiukilla. 
Kuvan alla lukee: Ruokatauolla.
On kesä 1958.