Riimukirjoitusta ja limpsaa

Ikäloppu historia on aina kiinnostanut minua. Ei liene ihme, 
että riimukirjoitus on inspiroinut töitäni.

Tässä grafikkatyössä riimukirjoitus kiertää keskellä olevan enkelin maailmaa. Merkit kertovat elämäntarinaani ja samalla ne voi tulkita ikiaikaiseksi elämänkertomukseksi. 
Me naiset olemme olleet täällä vuosisadat ja -tuhannet. 
Meillä on aina ollut omat ilomme ja surumme. 
Omat elämäntarinamme.
Tämä enkeli on pudonnut keskuutemme. Maa on kylmä ja lumi peittää pikkuhiljaa enkelin. En tiedä voivatko enkelit menehtyä kylmyyteen. Kuvaa tehdessäni en ole ollut 
ainakaan hilpeässä mielentilassa.

Riimukirjoituksiin tutustunut voi huomata, että ei ole käynyt niin kuin Strömsöössä. Aiemmin kerroin grafikanteosta täällä. Painolaatta pitää tehdä peilikuvana. 
Joopa joo, tässä kuvassa lopputulos on peilikuvana. 
Joku tippaleivän lonkero on mennyt tukkoon tätä tehdässä.

Kiinnostukseni tuntien, ystäväni Vieno on tehnyt minulle keramiikkavadin
 jonka reunaa kiertävät riimut.


Mitä riimukirjoitus on ?

Riimuja veisteltiin puuesineisiin
vielä 1700-luvulla

Keski-Euroopan ja Skandinavian germaaniset kansat loivat omat riimukirjaimet vuoden 200 vaiheilla jKr. Niidenkin muodot ovat todennäköisesti latinasta saatuja. Vaikka riimukirjoituksella ei koskaan luotu varsinaista kirjallisuutta, se eli yllättävän kauan niin että riimutekstejä veistettiin puuesineisiin vielä 1700-luvulla Ruotsin Taalainmaalla.

Lähde: Suomen Kansalliskirjasto

Viikonloppuna hiekkapuhalsin kuvioita lasille. Olutpullo sai kylkiinsä riimuja.

Pullon aion täyttää pesuaineella. 
Fairipullona on toiminut vanha limpsapullo.

Tarinaa limpsapullosta

Pienenä vietin kesäpäiviä leikkikentällä puistotätien hoivassa. Sinne piti olla eväät. Ne syötiin kentän viereisellä mäellä heinikossa istuen. Sieltä näki kauas Pielisjoen toiselle puolelle Joensuun keskustaan. Höyrylaivat Orivesi I ja II huudattivat pilliä lähtiessään satamasta klo 12.00. Siinä oli katsomista eväitä syödessä. 
Limpsa (limonaadi ei ollut limua vaan limpsaa),oli pienissä lasipulloissa ja niissä oli repäisykorkki. Äiti keksi laittaa juomani vanhaan patenttikorkkiseen limpsapulloon,
 jotta voin sulkea sen, kun en jaksa juoda kaikkea. Kerran halusin sitruunasoodaa. Se oli väritöntä ja toiset kiusasivat, että minulla on pullossa sokerivettä. Se harmitti niin paljon, että on vieläkin muistissa. Sen kerra jälkeen limpsa-eväs oli aina keltaista tai punaista. Eväänä limpsaa - ei taida onnistua nykyaikana.

Leikkikenttäkuvassa minä olen oikealla, suurilierinen olkihattu päässä ja letit tiukilla. 
Kuvan alla lukee: Ruokatauolla.
On kesä 1958.