tiistai 22. elokuuta 2017

Erään lampun anatomia.

Aurinko laskee klo 21,27 ja nousee klo 4.59. Hämärän kesto on 1,19 tuntia. Pimeys ei ole vielä saavuttanut Lapin mökkiämme. Ilta kuitenkin hämärtää jo niin, että valoa tarvitaan.



Keittiöstä puuttui työvalo. Jotain minun piti keksiä asian korjaamiseksi.



Idea alkoi raksuttaa, kun rautakaupan hyllystä löytyi kuparinvärisiä lampunkantoja.
Nipsillä kiinnitettävä lukulamppu sai alistua ruuvimeisselin kovakouraiseen vääntöön.







Äidin kuparipannu joutui hyötykäyttöön. Pannun nokka on tiukoilla mutkilla. Sähköjohto ei taipunut niihin. Pujotin narun nokan läpi ja vedin temppuilevan johdon sen avulla .


Johdon päähän ruuvasin uuden lampunkannan. Tämä taitaa olla kierrätystä. 
Ainut kuluerä on tuo kuparinen lampunkanta. 
Nyt näen hyvin tiskata mutta en vielä muista, että valoakin on tarjolla. Tuskailen tämän tästä hämärässä ja sitten lamppu välähtää päässäni: Ai niin ja naps lamppu syttyy.



Äidin perintöpannun lisäksi keittiössä seikkailevat mummon ja miehen äidin kahvipannut. Seikkailevat, kun eivät ole vielä löytäneet sopivaa olopaikkaa.


Pahuus lamaannutti minut, kuten varmaan useimman meistä. Elämän täytyy jatkua ja tehdä vaikka blogia. Kaikki tuntuu paljolti turhalta varrattuna Turussa ihmisiä kohdanneeseen kärsimykseen. Mutta pienistä ilonpuuskista ja 
unelmista kertyy elämälle sisältö. 

Uhrit ja heidän läheisensä menettivät unelmansa hetkessä.
Surullista sekin, että suunnaton pahuus estää nuorta miestä näkemästä,
 kuinka paljon hyvää maailmassa on.

Tätä pahuutta ei pysty ymmärtämään.



Kuva: Juha Karola





maanantai 7. elokuuta 2017

Marimekon retrot

Suomalaisten rakastama Marimekko näki päivän valon 1951, kertoo Wikipedia. 
Siis jo ennen syntymääni. Ilmankos tuntuu elämänmittaiselta tarinalta.
Tuolloin Armi Ratia luotsasi mekko-sanan yleiseen käyttöön. 
Aiemmin se oli vain karjalainen sana.

Ensimmäiset Marimekot saivat aikaan supinaa. Muistan miesten nauraneen väljille luomuksille, että nyt on moni nainen pullat uunissa, kun kulkevat äitiysmekoissa. 
Se oli 50-luvun tyyliä pilkata naisia.




Marimekon kankaista löytyy retrokuoseja, 
minäkin olen siis yhtä retro kuin ompelemani kotelomekko.



Violetin mekkokankaan ostin Ystävänmyynnistä. Kankaaseen ei oltu painettu sen nimeä eikä suunnittelijaa. Ne ovat minulle arvoituksia.
Olin mitoittanut kankaan naftisti mutta sain lopputilkuista pienen pussukan.

Vaatetuksen värit tuntuvat sattuvan vahingossa yhteen. 
Silmälasieni sangoista löytyy violettia.



Keravalla puistot ja lyhtytolpat kukoistavat ja 
Paasikiven rintakuva nököttää kivipaaden päällä.




Kukkaloistoa löytyy Lapistakin.



Ihastuin ruskeaan marimekkon retro kaaseen ja sitä oli pakko saada. Myymälässä oli pakan loppu alennuksessa. Kankaasta ompelin paitajakun.
 Lopputulos alkoi näyttää liian "siistiltä", joten lisäsin pitsiä. 
Vanhassa hylätyssä verhokapassa oli ruskea pitsireunus. Vahvistin väriä vielä värjäämällä sen aurinkovärjäyksessä käyttämälläni ruskealla.

Pitsi riitti hihansuihin, takakaarrokkeen reunaan ja toisen taskun päälle.



Tämän kankaan reunassa lukee. OIVA TOIKKA "KUUKUNA" 1960.
En tiennyt, että Toikka on suunnitellut kangaskuoseja.



Nyt on ruskea väri pinnalla minun mielessäni.

"Kihlat" -mekon kankaasta ruskea muoto päätyi kesähameeksi. Nenäliinataskua tarvitsee aina. Ompelin sen irrallisena roikkumaan vinokaitaleen avulla. Laiskuuttani en viitsinyt upottaa taskua itse hameeseen. Vetoketjun sentään ompelin sivulle. Olisi sitä voinut pujottaa vyötärölle kuminauhan niin ei olisi tarvinnut ommella vetoketjuakaan.





Pöytäliinaasta helleasuksi tarina löytyy tuosta linkistä. 
Tämä kangas on Maija Isolan suunnittelema "POVARI" vuodelta 1977.



Mukavaa elokuuta kaikille Keravalle, Lappiin ja kaikkialle muuaalle.