Adventin aika

Ensimmäinen adventtikynttilä on sytytetty. Joulun aika on käsillä.

Minun käsilläni se ei vielä ole ollut sillä tonttujen työpajassa on ahkeroitu kovasti ja minua on tarvittu huoltojoukoissa.

Olen ollut ahkerana tonttujen pajan valvomossa ja gateringissä.

Kaunis enkelini on lähtenyt matkaani Rovaniemeltä kirpparilta. Sille oli toinenkin haluaja mutta minä tunsin tämän niin omakseni. Suojelusenkelini Rosa on vaaleanpunainen.

Tosin kannan vieläkin huonoa omaatuntoa tuosta omistustaistelusta.

Gaudi-tyylinen lasimalja on kaunis tuliainen Barseloonan kävijältä.

Perinteinen joulukalenteri

Telkkarissa kysyttiin kerran: millaisen joulukalenterin aiot hankkia? 

Vastauksissa kuulin, että perinteisen suklaakalenterin. 

Mitä ihmettä! Miten niin se on perinteinen! Sitten tajusin,

 että näin se on ainakin jo nelikymppisille.

Minun lapsuudessani joulu- eli adventtikalenteri oli kaunis kuva,

 jonka luukuista aukesi jokin pieni jouluinen kuva. 

Muusta ei oltu kuultukaan.

Se kalenteri oli tarpeeksi jännittävä ja tärkeä juttu. 

Muistan kirjoittaneeni serkulleni Arjalle kirjeessä mitä kuvia luukuista oli auennut.

Lapsilleni tein myöhemmin itsetehtyjä kalentereita. Ne on aika vienyt.
 Alla olevia kuvia olen poiminut netistä.

Joulukalenteri eli adventtikalenteri on adventin aikaan eli joulun odotukseen liittyvä esine, jonka avulla lasketaan päiviä jouluun. Joulukalenteri on usein koriste-esine, ja siihen kuuluu usein päivittäinen yllätys esimerkiksi pahvisen kalenterin kuvan täydentymisen tai pienen lahjan muodossa.

Joulukalenterissa on 24 luukkua tai taskua, joita avataan yksi kerrallaan joka päivä joulukuun 1. päivästä jouluaattoon. Adventtikalenteri alkaa yleensä ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joten joinakin vuosina ensimmäiset luukut ovat jo marraskuun puolella. Kalenterin tarkoitus on lievittää lasten jännitystä, joka muuten kohdistuisi pelkästään jouluaattoon, sekä tehdä konkreettisemmaksi joulun odotuksen ajanlasku.

Kaupallisia versioita kalenterista on lukemattomia. Ensimmäiset suklaakalenterit tulivat Saksassa markkinoille vuonna 1958. (Ei niitä vielä tuolloin missään näkynyt). Wikipedia

Do it -blogista löytyy tästä linkistä monta ideaa.

Onnellista ja rauhaisaa joulun odotusta teille ystäväiseni.

Keramiikkaa pikkusormissa ja ensilunta varpaissa

Ensilumi satoi Etelä-Suomeen. 

Se tarttui hauskasti pikku Liljan sappaiden kärkiin.

Ulkona tallusteluun oli hyvä syy: rakukeramiikanpoltto.

Kori on tyhjä ja sen täyttämistä varten on mentävä ensin 

Tuusulan kuvataidekoulun työpajaan.

Mummi on aiemmin tehnyt savesta esineitä jotka on raakapoltettu keramiikkauunissa.

Nyt on Liljan vuoro "maalata" pöllöt ja laatat lasitteilla.

Ei haittaa, vaikka värien nimet eivät ole vielä kaksivuotiaan hallussa. Rakuspoltossa ne muuttuvat kuitenkin aivan toiseksi, kun olisi suunnitellut.

  Tarkkaa työtä. Kissalaatalla on jo lasite ja nyt on lampaiden vuoro. Pitää olla varovainen, sillä lasitteet ovat myrkyllisiä. Jos touhussa sotkee kätensä on varottava, ettei pistä sormea suuhun. Kädet on lopuksi pestävä huolellisesti.

 Omenaa ja banaania välipalaksi puhtailla käsillä.

 Sitten jaksaa lähteä ulos rakupatojen ääreen.

Ensimmäiset työt ovat jo savuavassa pöntössä. 

Tuuli vie savun kauaksi ja Lilja huiskuttaa sille:" Hei, hei savu!". Ja tädit huokaavat:" Aiii, miten suloista. Hän sanoi savulle: hei, hei. Ihanaa!".

Keramiikkatyöt kuumennetaan raku-uunissa punahehkuisiksi. Sen jälkeen kurssin opettaja Päivi nostaa ne pönttöihin joissa sahanpuru syttyy kuumasta esineestä. Kansi kiinni ja vähähappinen palaminen saa savun tunkeutumaan krakkeroituneen lasitteen rakoihin. Ne muuttuvat mustiksi.  Seuraavaksi kuumat esineet kastetaan kylmään veteen. 

Lämpöshokki taikoo lasitteiden värit esille.

Saavin vesi lämpenee ja se on vaihdettava kylmempään. Poiskaadetussa vedessä on hauska hyppiä. Lumi sulaa kengänkärjistä ja virta vie sen viemäriin.

Tuli on jännittävää, vaikka Liljan pieneksi pettymykseksi siinä ei paistettu makkaraa.

Nyt korissa ovat poltetut keramiikkatyöt.

Kissalaatan toinen kisu irtosi poltossa. Ei haittaa. Sen voi liimata. Yläkulmien reijistä voi pujottaa narun ja ripustaa laatan seinälle.

Tässä laatassa hyppivät lampaat. Niiden päällä on paksut kerrokset lasitetta.

Pöllöt ovat Liljasta hauskoja otuksia.

On pimein aika vuodesta. Sen huomaa kurssilaisten töistä. Hienoja kynttilälyhtyjä ja tonttulakkisia kynttilän sammuttimia.

Sellainen oli mummin ja Liljan yhteinen sunnuntai.

Viimeinen pari uunista ulos ja Asemamestarin kalakeitto

Nyt tuli viimeinen pari soppakulhojani keramiikkauunista ulos.

Lapsuudesta muistan leikiin "viimeinen pari uunista ulos". Siinä oli kiinniottaja ja hänen selkänsä takana toiset leikkijät parijonossa. Kun kiinniottaja huusi : "Viimeinen pari uunista ulos!" Jonon viimeinen pari lähti juoksemaan jonon ja kiinniottaja ohi, kumpikin eri puolilta jonoa. Heidän oli määrä tarttua toisiaan kädestä niin, että kiinniottaja ei saa heistä jompaa kumpaa kiinni ennen sitä. Jos jäi kiinni, joutui kiinniottajaksi ja uusi pari aloitti pelin parijonossa ensimmäisenä. Peli oli jännittävä. Sitä pelattiin koulussa välitunneilla ja kerrostalojen välissä olevassa puistossa.

Halusin kokeilla montaa erilaista lasitetta. Tylsää, jos kaikki kulhot olisivat samanlaisia. Nyt voi valita astian mielialansa mukaan.

Kulhoissa on lätkä johon painoin poron kuvan. Nämä matkaavat Lapiin mökillemme.

  Koekattaus tehtiin maistuvalle Asemamestarin kalasopalle. Asemamestari on pohjoinen ystävämme. Me ja muutama muu nälkäinen istuimme mestarin ruokapöydässä nauttimassa tätä makuhermoja hivelevää soppaa.

Asemamestarin reseptissä keitetään juureksia: porkkanaa, selleriä, piparjuurta, lanttua, naurista, perunoita ja purjoa.

Yli nelikymppinen sähkövatkaimeni AKA Supermix soseuttaa juurekset temppuilematta. Ennen tehtiin kestäviä keittiökoneita.

Soppaan lisätään vielä kylmäsavustetun lohen palasia ja roima luraus kermaa. Nam!

Kyllä tämä on niin hyvää, että tämä on keittoa eikä soppaa.

Asemamestarin muitoa kunnioittaen 5.3.2017

Shakkia ja ruutuja

Shakkiruudut ovat  `perusgraafisia´ kuvioita. Minun silmääni ne miellyttävät ja ovat kuvittaneet montaa työtäni. 

Ruutuja löytyy keramiikasta , grafiikasta ja sohvalla könöttää yksi tuftattu ruututyyny.

Itse pelistä ei minulla ole kummoista mielipidettä. Oivallan, etten oivalla, mistä pohjimmiltaan on kyse. Oman shakkilautani olen myynyt kirpputorilla. Alkoi ottaa päähän ja nolottaa, kun hävisin jatkuvasti kymmenvuotiaalle ipanalle. Tajuan minä vähemmälläkin etten tajua.

Kasvot ovat rakukeramiikkaa.

Viisaasti shakista todetaan, että peliin kohdistuneiden tutkimusten pohjalta pelaamisen arvioidaan kehittävän loogista ajattelua ja parantavan muistia.

Tuon toteamisen pohjalta minun kannattaisi pelata shakkia joka päivä, mutta näillä mennään. Huono muisti ja taipumus ajatella epäloogisesti tekevät elämästä hauskemman. Ainakin itselle.

           

Kissatyyny ja tuftattu kaveri tukevat lukuhetkiäni.

Grafiikanlehden tein viivasyövytyksenä ja lintu saa värinsä monitypiana. Eli levitän värin linnun kohdalle kuparilaatalle ja jokainen vedos on uniikki.

Keraamisen seinälaatan kaulitsin mustasta savesta. Valkeat ruudut "maalasin" enkopilla ennen polttoa ja niihin piirsin neulalla eläimiä. Työn nimi on "Hämärät otukset".

Teekupit lautasineen kuvioin shakkiruuduilla ja vapaamuotoisilla sivellinvedoilla ja pisteillä. Kupeista enemmän täällä. Kuvassa aurinkovärjätty liina.

Iki ihana Yoko Ono

Vuosi 1999 Helsingin Taidemuseo Tennispalatsi (nykyisin HAM) ja Yoko Onon shakkilauta. Kaikki nappulat ja ruudut ovat valkoisia. Istuuduimme ystäväni kanssa pelilaudan ääreen ja aloitimme kamppailun. Piti olla tosi tarkka, että muistin mitkä nappulat olivat omiani. Japanilaiset turistit parveilivat ympärillämme napsien kuvia kotialbumeihinsa. 
Kunnes museo-opas tuli sanomaan, ettei saa kuvata.

Me ennätimme kuitenkin tallentua turistien kameroihin ja tulisimme 
valloittamaan  Japanin noiden kuvien kautta.

Hävisin sitten senkin pelin.

 Näyttelyn muutkin työt tekivät minuun syvän vaikutuksen. Muistan ne yhä.

Yksi näyttelytöistä oli labyrintti jonka seinät olivat läpinäkyvät. Selvisin sieltä ulos mutta 
Ruben Stiller törmäsi sen sisällä seinään ja hajoitti koko teoksen. :)