maanantai 30. marraskuuta 2015

Adventin aika

Ensimmäinen adventtikynttilä on sytytetty. Joulun aika on käsillä.



Minun käsilläni se ei vielä ole ollut sillä tonttujen työpajassa on ahkeroitu kovasti ja minua on tarvittu huoltojoukoissa.




Olen ollut ahkerana tonttujen pajan valvomossa ja gateringissä.



Kaunis enkelini on lähtenyt matkaani Rovaniemeltä kirpparilta. Sille oli toinenkin haluaja mutta minä tunsin tämän niin omakseni. Suojelusenkelini Rosa on vaaleanpunainen.
Tosin kannan vieläkin huonoa omaatuntoa tuosta omistustaistelusta.


Gaudi-tyylinen lasimalja on kaunis tuliainen Barseloonan kävijältä.


Perinteinen joulukalenteri

Telkkarissa kysyttiin kerran: millaisen joulukalenterin aiot hankkia? 
Vastauksissa kuulin, että perinteisen suklaakalenterin. 
Mitä ihmettä! Miten niin se on perinteinen! Sitten tajusin,
 että näin se on ainakin jo nelikymppisille.
Minun lapsuudessani joulu- eli adventtikalenteri oli kaunis kuva,
 jonka luukuista aukesi jokin pieni jouluinen kuva. 
Muusta ei oltu kuultukaan.
Se kalenteri oli tarpeeksi jännittävä ja tärkeä juttu. 
Muistan kirjoittaneeni serkulleni Arjalle kirjeessä mitä kuvia luukuista oli auennut.

Lapsilleni tein myöhemmin itsetehtyjä kalentereita. Ne on aika vienyt.
 Alla olevia kuvia olen poiminut netistä.




Joulukalenteri eli adventtikalenteri on adventin aikaan eli joulun odotukseen liittyvä esine, jonka avulla lasketaan päiviä jouluun. Joulukalenteri on usein koriste-esine, ja siihen kuuluu usein päivittäinen yllätys esimerkiksi pahvisen kalenterin kuvan täydentymisen tai pienen lahjan muodossa.
Joulukalenterissa on 24 luukkua tai taskua, joita avataan yksi kerrallaan joka päivä joulukuun 1. päivästä jouluaattoon. Adventtikalenteri alkaa yleensä ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joten joinakin vuosina ensimmäiset luukut ovat jo marraskuun puolella. Kalenterin tarkoitus on lievittää lasten jännitystä, joka muuten kohdistuisi pelkästään jouluaattoon, sekä tehdä konkreettisemmaksi joulun odotuksen ajanlasku.
Kaupallisia versioita kalenterista on lukemattomia. Ensimmäiset suklaakalenterit tulivat Saksassa markkinoille vuonna 1958. (Ei niitä vielä tuolloin missään näkynyt). Wikipedia
Do it -blogista löytyy tästä linkistä monta ideaa.


Onnellista ja rauhaisaa joulun odotusta teille ystäväiseni.


2 kommenttia:

  1. Itsetehdyt joulkalenterit ovat kyllä kivoja. Tylsää olis saada joka päivä kalenterista suklaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Niiden suklaa on vielä pahaa.

      Poista