Shakkia ja ruutuja

Shakkiruudut ovat  `perusgraafisia´ kuvioita. Minun silmääni ne miellyttävät ja ovat kuvittaneet montaa työtäni. 

Ruutuja löytyy keramiikasta , grafiikasta ja sohvalla könöttää yksi tuftattu ruututyyny.

Itse pelistä ei minulla ole kummoista mielipidettä. Oivallan, etten oivalla, mistä pohjimmiltaan on kyse. Oman shakkilautani olen myynyt kirpputorilla. Alkoi ottaa päähän ja nolottaa, kun hävisin jatkuvasti kymmenvuotiaalle ipanalle. Tajuan minä vähemmälläkin etten tajua.

Kasvot ovat rakukeramiikkaa.

Viisaasti shakista todetaan, että peliin kohdistuneiden tutkimusten pohjalta pelaamisen arvioidaan kehittävän loogista ajattelua ja parantavan muistia.

Tuon toteamisen pohjalta minun kannattaisi pelata shakkia joka päivä, mutta näillä mennään. Huono muisti ja taipumus ajatella epäloogisesti tekevät elämästä hauskemman. Ainakin itselle.

           

Kissatyyny ja tuftattu kaveri tukevat lukuhetkiäni.

Grafiikanlehden tein viivasyövytyksenä ja lintu saa värinsä monitypiana. Eli levitän värin linnun kohdalle kuparilaatalle ja jokainen vedos on uniikki.

Keraamisen seinälaatan kaulitsin mustasta savesta. Valkeat ruudut "maalasin" enkopilla ennen polttoa ja niihin piirsin neulalla eläimiä. Työn nimi on "Hämärät otukset".

Teekupit lautasineen kuvioin shakkiruuduilla ja vapaamuotoisilla sivellinvedoilla ja pisteillä. Kupeista enemmän täällä. Kuvassa aurinkovärjätty liina.

Iki ihana Yoko Ono

Vuosi 1999 Helsingin Taidemuseo Tennispalatsi (nykyisin HAM) ja Yoko Onon shakkilauta. Kaikki nappulat ja ruudut ovat valkoisia. Istuuduimme ystäväni kanssa pelilaudan ääreen ja aloitimme kamppailun. Piti olla tosi tarkka, että muistin mitkä nappulat olivat omiani. Japanilaiset turistit parveilivat ympärillämme napsien kuvia kotialbumeihinsa. 
Kunnes museo-opas tuli sanomaan, ettei saa kuvata.

Me ennätimme kuitenkin tallentua turistien kameroihin ja tulisimme 
valloittamaan  Japanin noiden kuvien kautta.

Hävisin sitten senkin pelin.

 Näyttelyn muutkin työt tekivät minuun syvän vaikutuksen. Muistan ne yhä.

Yksi näyttelytöistä oli labyrintti jonka seinät olivat läpinäkyvät. Selvisin sieltä ulos mutta 
Ruben Stiller törmäsi sen sisällä seinään ja hajoitti koko teoksen. :)