Tarina keramiikkamunissa ja -munista

"Ab ovo Leadae" (Leadan munasta alkaen) -termiin törmää kirjallisuudentutkimuksessa. Leadan munasta syntyi hänen ja ja Zeusin tytär Helena joka sai aikaan Troijan sodan.

Nyt meni juttu aika kauas. Mutta sisarukset saavat alkunsa saman äidin "munista". 

Kaikki elämä saa alkunsa, munasta.

Joillakin meistä on sisko ja joillakin on melkein.

Joillakin meistä ei ole siskoa ja joillakin ei ole melkein.

Itse liikun tuolla jälkimmäisten olemisten hämärällä alueella.

 Elämä kulku saa joskus outoja piirteitä. Mutta mielikuvitus voi hakea siskon paikalle jakamaan iloisia hetkiä elämässä. Hetket tallensin munien kuorille.

Ruusutarhassa kasvaa ruusuja. Ne ovat syntyneet munan pinnalle siirtokuvilla. 

Niillä samanlaisilla joita näemme arabian vanhoissa astioissa.

Fillaroidaan satamaan ruusuköynnökset mukanamme.

Satamassa noustaa purjeveneesen ja annetaan aaltojen keinuttaa.

(Kuperien, kiiltävien munien kuvaaminen on haasteellista eli ei oikein onnistu.

Siskosten meikit levisivät keramiikkapoltossa. Ei haittaa. Ne ovat seurausta vedet silmissä nauramisesta.)

Perhoset lentävät kanssamme, kun sini/punainen kuumailmapallo nostaa meidät taivaalle.

 Länsituuli vie korimme yli Itämeren.

 Muna syntyy valusavesta muotissa.

Kun munat olivat kovettuneet maalasin ne alilasiteväreillä. Yksi muna sai pinnalleen minun ja mieheni kuvan. Sellaisena, kun näimme itsemme jekkuilevassa peilissä.

Munat keramiikkauunissa odottavat yli 1000 asteen kuumuutta.

Siirtokuvat ovat niin kauniita.

 Munilla on nyt kiiltävä lasite. Sen poltossa tuli ongelma. Osa maalauksistani paloi pois. Ja ongelmallista oli sekin, että siirtokuvat täytyi polttaa kiinni munien pintoihin 800 asteisessa posliinipoltossa.

Eipä muuta kuin heittäytymistä poikkitaiteilliseen hommaan. Menin munineni posliinimaalareiden sekkaan.

Olen monasti todennut, että ei kuiva tavara pilaannu ja aika tavaran kaupitsee. Tuo sopii moneen asiaan. Nyt yllätyksekseni kuulin, että 40 vuotta vanhat posliinivärini ovat käyttökelpoiset. Jihuu! Ne löytyivät pursuvan täydestä harrastuskaapistani. Olivat samassa asennossa kuin vuosikymmeniä sitten, jolloin maalasin laattoja uuteen keittiöömme.

 Posliiniväreillä korjasin kuvioita jotka olivat kadonneet tai levinneet edellisessä poltossa. Olipa kivaa. Pettymys muuttui iloksi ja ponuksena kaikesta tapasin posliinikurssilla mukavia ihmisiä.

Ihastelua ja ihmettelyä taidemuseossa

HAM Helsingin kaupungin taidemuseo tarjoaa Ulla Jokisalon minulle mieluista taidetta sekä brittiläisen kaksikon Georgen ja Gilpertin provosoivia töitä.

Ulla Jokisalon edellisen HAMissa oleen näyttelyn luettelossa museon johtaja Tuula Karjalainen toteaa: " Ulla Jokisalon ensikohtaaminen -kauan, kauan sitten- oli pysäyttävä. Kerran mieleen uponneina, kuvat myös pysyvät siellä alkaen solmia verkostoja -mielen ja mielialojen rihmastoja-.

Olen aivan samaa mieltä.

Näimä saksivalokuvat herättivät minun huomioni vuosia sitten. 

ANIMAlis sarja on vuodelta 1992.

ANIMAlis sarjan eläimet eivät kuulu pelkästään luonnonjärjestykseen. Myskihirvi vaikuttaa taruolennolta, faaraorotan hahmossa tuntuu historian ja ajan paino. Kissa, kotka ja kobra ovat voimaeläimiä, shamaanien ja noitien seuralaisia.

Olen ollut Ulla Jokisalon taidetyöpajassa. Hän kertoi, että hänen äitinsä oli kotiompelijatar. Se on tuonut Ullan töihin sakset, ompelukuvat ja vaatteet -vahvat symboolit.

Yllä olevat teokset ovat kokonaisuudesta Albumi (1955-1963)

Teknniset tiedo kertovat: sekatekniikka, mm. kirjonta hopeagelatiinivedokselle ja kankaalle, kirjontalangat ja silmäneula.

 50-luvun lapsena muistan hyvin ompelukuvat. Niitä sai ostaa kirjakaupasta. Pahvilla oli ääriviivakuva. Siinä pisteitä pitkin viivaa. Pisteet reijitettiin parsinneulalla. Sitten sain ommella neulalla ja langalla ääriviivoja pitkin.

Teoksia sarjasta Flâneurs forever.

 Miten ne jalat laitetaan muotikuvassa. Tasapaino koettelee Irmaa.

 Kengät kertovat tarinoita uudemmissa Jokisalon teoksissa.

Nuppineuloja mekon käänteissä.









Teos kehoittaa opettelemaan omilla jaloilla seisomista. Samalla se sai Irman ihastumaan teokseen ja viipymään loputtomasti sen äärellä sekä mitettimään mistä löytyisivät pienet kengät. 

Tämä teos on minun ehdoton suosikkini. Se pistää kylmä väreet kulkemaan pitkin selkää. Tämän kuvan poimin kirjasta. Ulla Jokisalo totesi työstään, että se siitä,
 kiiltokuvien viattomuudesta.

Tämä oli vain pieni sukellus näyttelyyn, saatikka Jokisalon kaikkiaan upeaan tuotantoon.

Brittiläinen maailmankuulu kaksikko Gilbert & George 
täyttävät töillään HAMin kakkoskerroksen.

Joulu on tulossa ja joulupukit ovat kivoja. 
En halua nähdä tätä näyttelyä uudellee. Provokatiivista vähän kaikkea kohtaan. Mitä nämä työt oikein haluavat kertoa? Jäi kysymysmerkiksi.
 Alastomia miehiä ja ulostetta, vihaa uskontoja kohtaan.
 Totesimme ystäväni Irman kanssa, että 60-luvulla tämä olisi ollut kova juttu. 2000- luvun ihminen vain ihmettelee mistä on kysymys. Kaikkia tämän näyttelyn teoksia en missään nimessä halua blokiini. Käykää katsomassa, mikäli kiinnostusta löytyy.

Joulua odotellessa.

Pieni ja hauska hihamerkki

Toppatakkeja valmistava firma oli niitannut hihaan metallisen logonsa. Kesti se siinä aikansa mutta painavana repi kankaaseen reiän ja putosi.

Harmitti kovasti. Hyvä ja käytännöllinen takki pilalla.

Sympaattisesta liikkeestä SOMA SHOPISTA löytyi apu. Se oli hihamerki joka 

 herätti muistot lapsuudesta. Nostalgian tunne sanoi, että juuri tuota tarvitsen.

Värisuora naulakossa.

Nahkaisen merkin kiinnittäminen oli viheliäinen homma. Hihaan sen sai vain käsin ommellen. Käytin äimää, eli nahkaneulaa jonka kärki on särmikäs. Langaksi otin ohuen siimalangan. Näitä olen käyttänyt aiemminkin nahkatöissä. Sormustin, sen tarpeen älysin, kun työnsin neulaa nahan läpi ja sen silmäpää upposi syvälle sormeeni. Verta, hikeä mutta en suostunut vuodattamaan kyyneleitä, vain tuskaani huokaillen. 

SOMA SHOP PRO Kädentaitajien Pop Up  (löytyy myös facebokista)

- on liike Yrjönkadulla. Tarkasti ottaen Forumin Kukontorilla. 

Myymälä on pullollaan ihania taitavien käsien tuotteita. 

Aistit menevät kierroksille jo ovella. Koruja on paljon eri tekijöiltä. On keramiikkaa, asusteita, pellavavaatteita, hienoja heijastimia syksyyn jne.

Sieltä löysin hihamerkin. Sen tekijä on graafikko joka käyttää töissään tuotenimeä:

"Epäonnistuneen Tytön tuotteet". löytyy tuosta linkistä.

Epäonnistuneen Tytön tuotteiden pohjan muodostavat ”Lisa Gamblerin kirjoittamat ” ns. kirjankannet eli huikean mielikuvituksellisia vanhahtavaan tyyliin tehtyjä muka-kirjoja jotka kuvittavat pussukoita, matkakorttikoteloita, älylaitelaukkuja, hihamerkkejä, pehmomagneetteja. 

Merkkien tekijä on todennut, että hän on olemattomien kirjojen 

oheistuotteiden kaupustelija.

Pussukoiden kuvat ja sinisen tekstin poimin SOMA SHOPIN fb-sivulta.

Hihamerkin nostalginen muisto tuli heti kaupassa mieleeni. Minulla oli vihreä duffelitakki jonka hihaan äiti ompeli kankaisen merkin. Sen reuna oli leikattu harkkosaksilla ja se oli vihreä. Harmikseni en muista mikä kuva merkissä oli. Oikean puoleisessa kuvassa se näkyy vain tummentumana.

Siinä se koulumatka taittuu. On kevät, koska tienvarressa ovat lumikinokset ja minulla hienot kalossit, joita pidettiin pikkukenkien päällä. Pipo on punainen ja tupsu pitkän narun päässä. Tytöt käyttivät olkalaukkuja. Kaikki aikansa muotia.

Hihamerkki oli minulle tärkä, koska se oli vasemmassa hihassa ja aina kun piti tietää kumpi on oikea kumpi vasen, käännyin siihen asentoon missä takkini roikkui kotona naulakossa. Merkkihihan puoli oli vasen. Yhä vasenta ja oikeaa ajatellessani huomaan kiristäväni vasenta kyynärvarttani. Ikuinen hihamerkki.

Kyllä passaa kulkea kohti talvea paikatussa takissa.😊