sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Ihastelua ja ihmettelyä taidemuseossa

HAM Helsingin kaupungin taidemuseo tarjoaa Ulla Jokisalon minulle mieluista taidetta sekä brittiläisen kaksikon Georgen ja Gilpertin provosoivia töitä.

Ulla Jokisalon edellisen HAMissa oleen näyttelyn luettelossa museon johtaja Tuula Karjalainen toteaa: " Ulla Jokisalon ensikohtaaminen -kauan, kauan sitten- oli pysäyttävä. Kerran mieleen uponneina, kuvat myös pysyvät siellä alkaen solmia verkostoja -mielen ja mielialojen rihmastoja-.

Olen aivan samaa mieltä.



Näimä saksivalokuvat herättivät minun huomioni vuosia sitten. 
ANIMAlis sarja on vuodelta 1992.

ANIMAlis sarjan eläimet eivät kuulu pelkästään luonnonjärjestykseen. Myskihirvi vaikuttaa taruolennolta, faaraorotan hahmossa tuntuu historian ja ajan paino. Kissa, kotka ja kobra ovat voimaeläimiä, shamaanien ja noitien seuralaisia.





Olen ollut Ulla Jokisalon taidetyöpajassa. Hän kertoi, että hänen äitinsä oli kotiompelijatar. Se on tuonut Ullan töihin sakset, ompelukuvat ja vaatteet -vahvat symboolit.














Yllä olevat teokset ovat kokonaisuudesta Albumi (1955-1963)
Teknniset tiedo kertovat: sekatekniikka, mm. kirjonta hopeagelatiinivedokselle ja kankaalle, kirjontalangat ja silmäneula.

 50-luvun lapsena muistan hyvin ompelukuvat. Niitä sai ostaa kirjakaupasta. Pahvilla oli ääriviivakuva. Siinä pisteitä pitkin viivaa. Pisteet reijitettiin parsinneulalla. Sitten sain ommella neulalla ja langalla ääriviivoja pitkin.



Teoksia sarjasta Flâneurs forever.









 Miten ne jalat laitetaan muotikuvassa. Tasapaino koettelee Irmaa.







 Kengät kertovat tarinoita uudemmissa Jokisalon teoksissa.




























Nuppineuloja mekon käänteissä.









Teos kehoittaa opettelemaan omilla jaloilla seisomista. Samalla se sai Irman ihastumaan teokseen ja viipymään loputtomasti sen äärellä sekä mitettimään mistä löytyisivät pienet kengät. 



Tämä teos on minun ehdoton suosikkini. Se pistää kylmä väreet kulkemaan pitkin selkää. Tämän kuvan poimin kirjasta. Ulla Jokisalo totesi työstään, että se siitä,
 kiiltokuvien viattomuudesta.

Tämä oli vain pieni sukellus näyttelyyn, saatikka Jokisalon kaikkiaan upeaan tuotantoon.




Brittiläinen maailmankuulu kaksikko Gilbert & George 
täyttävät töillään HAMin kakkoskerroksen.
















Joulu on tulossa ja joulupukit ovat kivoja. 
En halua nähdä tätä näyttelyä uudellee. Provokatiivista vähän kaikkea kohtaan. Mitä nämä työt oikein haluavat kertoa? Jäi kysymysmerkiksi.
 Alastomia miehiä ja ulostetta, vihaa uskontoja kohtaan.
 Totesimme ystäväni Irman kanssa, että 60-luvulla tämä olisi ollut kova juttu. 2000- luvun ihminen vain ihmettelee mistä on kysymys. Kaikkia tämän näyttelyn teoksia en missään nimessä halua blokiini. Käykää katsomassa, mikäli kiinnostusta löytyy.

Joulua odotellessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti