Tinalankapunontaa ja matka Jäämerelle

Tinalankapunonta on perinteinen saamelainen käsityö.

Ensimmäisestä tekeleestäni kirjoitan täällä.

Nyt lisäsin työhöni kalannahkaa. Oranssi turskannahkasuikale koristaa

 ranteeseen tulevaa pantaa.

Teimme mieheni kanssa kesäretken Jäämerelle. Poronnahka, jota käytetään näissä rannekkeissa, ei siedä vettä, joten riisuin ne rantakivikolle. Sillä aioin toteuttaa haaveeni ja uida Jäämeressä.

Tinalankapunontani koristeliin pienin metallihelmin. 

Kalannahasta leikkasin suikaleen mustan poronnahan keskelle.

Toisen rannekkeen valmistin aidosta, käsin parkitusta sisnasta, eli poronnahasta. 

Musta nahka on teollisesti parkittu ja värjätty.

Tämän pannan punos on paksummasta tinalangasta kuin kalannahkaisen kaksi punosta.

Jäämeri, Varanginvuono avautui eteemme sykähdyttävän sinisenä. Nyt uimaan!

Jäämeri oli ehdoton. Se ei kysynyt haluanko sen syleilyyn. Vihaisena se vetäisi jalat altani liukkaalla kivellä ja siellä olin aaltojen sylissä. Vesi oli lämmennyt kesän mittaan. Olen pulahtanut kylmempiinkin aaltoihin.

Luin juuri Paula Havasten "Veden vihat" kirjan.
Mitä minä olin tehnyt Jäämerelle, kun se näin minua kohteli.

Pykeijan kylä lepäsi levollisena meren

saartamana. Se oli matkamme määränpää. Siellä aioimme toteutta toisen haaveemme.

Pykeijassa kasvatetaan ja pyydetään kuningasrapua. Kylässä puhutaan kveeninkieltä. Se on yksi virallisista vähemmistökielistä Norjassa. Kveeni on suomenkielen pohjoisia murteita. Tämä on niin monimutkainen asia, etten uskalla kirjoittaa tästä enempää, koska en tiedä tästä enempää. Pykeijassa pärjää kuitenkin suomenkielellä.

Alue on Saamenmaata. Tienviitoissa teksti on ensin saameksi ja sen alla norjaksi.

Suomen puolella tekstit ovat toisin päin. Järjestys riippu siitä kumpaa kieltä puhuvat ovat asukkaissa enemmistönä.

Pykeijassa on vain yksi ravintola. Sen ruokalistalta löytyy tietenkin kuningasrapu. Nuo mahtavat ravut mönkivät ravintolan akvaariossa ja aukoivat suitaan niin,
että minulla meinasi mennä pupu pöksyyn.

Nyt oli tiukka paikka tämän haaveen toteutumisessa. Tilasin kalalajitelman. 

Kokonaista rapua en halunnut lautaselleni. 

Olivat sen verran äkäisen näköisiä. 

Uuniperunan ja kalakakun kanssa popsin ravun koipia ja ne olivat tosi herkullisia. Suosittelen.

Näkemiin pohjoinen Jäämeri. Tapaamme vielä monta kertaa niin, kuin tähänkin asti. 

Onni on mökki pohjoisessa.

Viimeinen pari uunista ulos ja Asemamestarin kalakeitto

Nyt tuli viimeinen pari soppakulhojani keramiikkauunista ulos.

Lapsuudesta muistan leikiin "viimeinen pari uunista ulos". Siinä oli kiinniottaja ja hänen selkänsä takana toiset leikkijät parijonossa. Kun kiinniottaja huusi : "Viimeinen pari uunista ulos!" Jonon viimeinen pari lähti juoksemaan jonon ja kiinniottaja ohi, kumpikin eri puolilta jonoa. Heidän oli määrä tarttua toisiaan kädestä niin, että kiinniottaja ei saa heistä jompaa kumpaa kiinni ennen sitä. Jos jäi kiinni, joutui kiinniottajaksi ja uusi pari aloitti pelin parijonossa ensimmäisenä. Peli oli jännittävä. Sitä pelattiin koulussa välitunneilla ja kerrostalojen välissä olevassa puistossa.

Halusin kokeilla montaa erilaista lasitetta. Tylsää, jos kaikki kulhot olisivat samanlaisia. Nyt voi valita astian mielialansa mukaan.

Kulhoissa on lätkä johon painoin poron kuvan. Nämä matkaavat Lapiin mökillemme.

  Koekattaus tehtiin maistuvalle Asemamestarin kalasopalle. Asemamestari on pohjoinen ystävämme. Me ja muutama muu nälkäinen istuimme mestarin ruokapöydässä nauttimassa tätä makuhermoja hivelevää soppaa.

Asemamestarin reseptissä keitetään juureksia: porkkanaa, selleriä, piparjuurta, lanttua, naurista, perunoita ja purjoa.

Yli nelikymppinen sähkövatkaimeni AKA Supermix soseuttaa juurekset temppuilematta. Ennen tehtiin kestäviä keittiökoneita.

Soppaan lisätään vielä kylmäsavustetun lohen palasia ja roima luraus kermaa. Nam!

Kyllä tämä on niin hyvää, että tämä on keittoa eikä soppaa.

Asemamestarin muitoa kunnioittaen 5.3.2017

Marjoja ja hirvikärpäsiä

Tämän viikon "käsityöt" ovat olleet muista poikkeavia. Olen möyrinyt Sipoon metsässä marjoja poimien ja saanut ikuisen trauman hirvikärpäsistä. Niistä paholaisen sikiöistä en saanut aikaiseksi kuvaa, vaan hysteerisen huudon ja ryöpyn julkaisukelvottomia sanoja.

 En toivu koskaan. Meillä mieheni kanssa oli verkkohatut ja silti niitä paholaisen lemmikkejä ryömi minunkin päässäni. Vaatteet oli käytävä läpi tarkkaan. 

Ne pirulaiset mönkivät joka paikassa.

Mutta saatiin me marjojakin.

Sankollinen puolukoita.

Suku on paras! Kun sukulaisten pakkanen oli täyttynyt marjoista, he toivat loput mustikat ja puolukat meille. Kiitos. Sattuivat vielä samaan marjansiivousrumpaan. Parhaan mustikka-ajan olimme Lapissa, jossa alkukesän pakkasyö 

palellutti kaikkien marjojen kukat.

Keitin puolukkapuuroa. Mannaryynipaketissa oli ohje:

1l vettä

1,5 dl mannasuurimoita

4 dl puolukoita
1-1,5 dl sokeria

0,5 tl suolaa

Vispilöi kiehuvaan veteen mannasuurimot, marjat, sokeri ja suola.

 Keitä puuroa noin 5 minuuttia välillä sekoittaen.

 Anna puuron jäähtyä kylmäksi. 

Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi.

Helppoa kuin heinänteko. Aiemmin olen noudattanut äidin oppeja. Hän keitti puolukoista ensin mehua, josta siivilöi marjat. Puuron hän teki tuohon mehuun.

Muistan aiemmin että vispipuuron teko oli monimutkaista ja se jämähti keittäessä kattilan pohjaan. Kuumien nesteiden lotraus on myös kammotus. Olen polttanut itseni monasti kiehuvista pisaroista ja lorauksista.

Siksi olen karttanut vuosia tämän lapsuuteni suuren herkun tekoa. 

Ja HÖH, sehän kävi näppärästi. 

Kumman lapsuuden herkkuni söisin ensin. Mustikkamaidon vai vispipuuron. Nam.

Mustikkasoppaan äiti jätti marjat ja oli sitä mieltä, että olisi tyhmää siivilöidä niitä pois. 

Nämä opit ja mielipiteet saattaavat olla peräisin hänen äidiltään ja siitä sukupolvi kerralaan taaksepäin.

Seuraavaksi kävimme miehen enon luumupuun kimppuun. (Suku on edelleen parasta)

Kun arki koittaa, menen pitkäripaiseen kukkakauppaan, jota myös alkoksi kutsutaan.

Laitan luumujen päälle lasipurkkiin pienen pullollisen valkoista rommia ja sokeria. Siinä rommiruukku tekeytyy joulun jälkiruoaksi jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa herkuteltavaksi Nam.

Herkullista syksyä