Syksy värjää maiseman ruskan kirkkailla väreillä. Tänä vuonna ruska ei ollut mitenkään loistava. Paikoin kuiva kesä ravisteli koivuista ruskeita lehtiä eivätkä keltaiset värit päässeet hehkumaan.

Lisäsin itse turkooseja pihahärpäkkeitä ympärilleni.

Syysaamuinen uinti

Enää säveliin ei herää aamuin.
Sumuhaamuin
syyskuun koivut nytkin vihertää.
Pettävää
lukinseittihärmää silmä kohtaa,
missä ruoho kylmin helmin hohtaa.
Rantaan vie
paljasjaloin läpi kasteen tie.

Yli kylmän hiekan juoksen tieltä.
Enää sieltä

houkuta ei kuumuus autuas.
Kuulakas
järven peili on, mut aallon pintaa,
pilvirintaa,
sumuhuntu pakoon kiiruhtaa,
surren kuvajaistaan ihanaa.
Molemmat
aamusineen kohta haihtuvat.

Sano, kaislametsä, sukellanko,
pilvilasin värit sekoitanko?
Huudahtain

särkisinkö hymyt hattarain?
Kylmään hurmioon mun sulki vesi.
Heti pesi
pois se unen lämmön hämärän.
Heleän
riemun juoman maistan aamuin aina.
Kuulakkaina
kasvoni nään alta syvyyden.
Hymyillen

siellä lähemmäksi kumartuvat
nöyrin otsin kaislat, aaltokuvat.

Tahtoisinko, metsä kullansankka,
olla vankka,
juurin väkevin kuin uljas puu?
Kumartuu
sentään, sisko, jalkojesi eteen
hellään veteen
kaikki taivaan pilvet hehkuen.
Päivä paistaa
läpi syvyyden. Saima Harmaja

Järvi on Lokan allas

Synkkää syksyä - sopisi hyvin alla olevan runon nimeksi

Syksyllä

Jo läksi kesä kukkineen,

Pois lensi linnut lauluineen,

Syys synkkä saapui pohjolaan

Ja taittoi kukat, jääti maan.

Kun astun metsäpolkua,

on poissa riemu rattoisa,

Ja lehti eloon väsynyt,

Käy kuolon ikiuneen nyt.

Niin unelmani armahat

Kuin kesän kukat kuihtuivatJa lehtisistä toiveitten

Pois riisti syksy viimeisen.

Runon alkuperästä ei ole tietoa. Runo on tallennettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjallisuusarkistossa Kasimir Leinon kansiossa. Runon alla nimimerkki Anto.

Minusta syksy on mukavaa aikaa. Väriä, kuulautta, kirpeyttä ja ensilunta.

Syys-aamu

Pitkät, hallavat hopeahunnut
päällä pellon päilyy,
päällä keltaisen maan ja metsän,
puiden oksilla häilyy.

Tuosta tiedän, on päivä noussut;
nostan itseniki,
istun hiljaa ikävöiden
ikkunata liki.

Näen ma maantien, maan ja metsän,
punaisen virstapylvään,
näen ma pitkät piilipuut
ja aamunkoiton ylvään.

Näen ma eloni ees ja taaksi –
ah, mua värisyttää!
Tuska onnesta ollehesta
sydäntä sykerryttää.

Ah, te hallavat hopeahunnut,
tulkaa povelleni,
ettei hyljätyn lemmen muistot
hiipis ovelleni;

ettei huutohon yksinäisen
varjot yksin vastais,
ettei poloisen pään-alaista
kyynel kylmä kastais. Eino Leino

Syksyn aurinko heittää jo pitkiä varjoja

Video: Kaverin pihalta löytyy värikkäitä, turkooseja, oransseja, violettejä, hauskoja puita. Hauskuutta on videossakin.

Tulin ottaneeksi sen vahingossa.

Syksy päättyi 18.9. ensilumi satoi maahan. Se suli pian

joten tämä näky ei ollut vielä virallinen ensilumi.

Vanha vitsi: tehdään linnunpönttö omasta päästä. Minun ja monen muun
puupäästä syntyy monen moista muutakin.

Tutkiskelussa Late-lampaan syntyhistoria.

Työkalut esille. Puupöllivalintani osui osin lahonneeseen pihalla vuosia seisoneeseen hirren pätkään.

Oli helppo rouhia taltalla ja kirveellä mutta laho puu ei totellut vaan mureni niin kuin halusi.

Työni oli niin hidasta, että Herra Makkarainen tuli pärinäkoneen kanssa auttamaan.

Ei antanut minun käyttää moottorisahaa. Minäkö muka teloisin sillä jalkani.

Päätöntä touhua

Pahka on kuin lampaan pää. Siitä se lähti. Alunperin pojaksi tarkoittammani puupökkelö päätti ruveta lampaaksi.

Silmät tapillaan.

Naulapyssyllä korva kiinni. Herra Makkarainen avustaa jälleen.

Pienempi pahka sai hännän viran.

Tarjoilu valmiina uudella terassipöydällä. Pöydän tasona toimii ruostunut tynnyrin kansi.

Joiku-koiruudelle ei kelvannut nakki, jolla houkuttelin sitä poseeraamaan lampaan kanssa.

Kello kaulaan. On tuo niin reppanan oloinen. Ei sitä voi nauramatta katsoa.

Galleria Allin ihanat puut

Tapani Kokon puunveistokurssilaiset esittäytyivät Keravalla Galleria Allissa.

Totinen tyttö ja värikäs totemi

Tapani Kokon töille ei voi olla nauraa räkättämättä tai ujosti hymyilemättä.

Herroja ja rouvia. Herran tekijä pakeni muististani mutta rempseät rouvat on

veistänyt Pirjo Rahkala.

Vasemmalla olevan kuvan veistos oli upea. Hahmon pään päällä on

kulhoksi koverrettu suuri pahka.

Irmalla oli näyttelyn valvontavuoro. Hän poseraa hellyyttävää puu-ukkeliaan

peukalosta kiinni pitämällä.

Irman sarvipää.

Kakslauttasen Art Galleria

Keravalta tuhat kilometria pohjoiseen ollaan Sodankylässä. Keskellä ei mitään, onkin paljon kaikkea esimerkiksi korkeatasoinen galleria.

Siellä on esillä Sulo Nordbergin teoksia.

Rättäri ja 2x Riitta sen sisällä haluavat kokea taidepläjäyksen.

Nordberg rakentaa reliefejä, joissa puupinta vaihtelee maalatun pinnan kanssa. Maisemaa katsotaan kuin väreilevän veden läpi. Lopputuloksista muodostuu mielenkiintoisia mosaiikkeja. Nordberg saa teoksiin toimivan jännitteen ja niihin latautuu myös muinaisuutta. Vesi ja kaislat tuntuvat johdattavan meitä historian alkuaikojen Egyptiin. Lapin Kansa

Tuntematon meteoriitti

Pyhänkasteenputous

Tuntemattomalle.

Tämä työ hehkuvin värein sai sieluun väreilemään.

Kihokki suolla

Tropiikin ääniä

Esillä oli myös näyttely nimeltään Luonto-sovellutuksia. Se on Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan Soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteriohjelman näyttely. Huh mikä nimihirviö. Yliopiston mukaan näyttelyn tarkoituksena on tavoittaa pohjoisesta luonnosta ja kulttuurista kiinnostunut kansainvälinen yleisö.

Tuosta näyttelystä poimin itselleni mielenkiintoisimmat teokset.