sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Saamelaista tinalankapunontaa


Tinalankapunonta on perinteistä saamelaista käsityötä. Punoksista tehdään rannekoruja tai nillä koristellaan laukkuja ja pussukoita. Kun en voi olla satavarma siitä, että teen kaiken juuri perinteisellä tyylillä, olkoon tämä saamelais/keravalais perinteistä.







Kaksi rannekorua olen saanut valmiiksi. Annoin nämä lahjoiksi poikasilleni. 


Korut kiinnitetään poronsarvista sahatuilla napeilla.



Nahkaremmi on suloisen pehmyttä poronnahkaa. Tässäpä noita eri väreissä. 
Nämä ovat teollisesti muokattuja ja värjättyjä. 
Käsin muokatusta poronnahasta käytetään nimeä sisna.



Punoin kuudella tinalangalla. Lankojen määrä voi olla mikä vain ja niihin voi pujotella pieniä metallihelmiä. Tarjolla olisi ollut kauniisti valoa taittavia prismahiottuja hopeahelmiä. Minä teen tätä ensimmäistä kertaa joten nöyränä alkuun.



Jotta tinalanka kestäisi paremmin, siihen on lisätty 4% hopeaa. Alun perin punontaa on varmaankin tehty hopealangasta mutta se on ollut todella kallista. 
Saamelaisessa perinteessä hopea on arvostettu metalli.



Punos ommellaan kiinni sisnaan ohuella siimalla.
 Tämän jälkeen päätin mennä optikolle ja jatkaa harrastusta uudet rillit päässä. Tuttu valitteli myös huonoa näköään. Kun hän lopulla sai näkymättömän siiman neulansilmään,
totesi pujottaneensa siihen hiuksensa.



Nurja puoli ommellaan poron keinojänteellä (se on matkamuistomyymälän muoviporon jännettä) kukonaskelpistoilla. Tässä käytetään äimää eli nahkaneulaa jonka kärki on särmikäs. Olin tästä hommasta äimänkäkenä.



Karvakäsi soittaa kitaraa.

Olen saanut uudet silmälasit joten tinalankapunonta jatkuu. 
Tarvikkeet ovat jo odottamassa.



Saamen lippu otettiin käyttöön vuonna 1986, mutta viralliseksi lipuksi se hyväksyttiin vasta 15. elokuuta 1992. Saamelaiset käyttävät lippua Saamenmaalla eli Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja pienessä osassa Luoteis-Venäjää. Lipun on suunnitellut Astrid Båhl.
Lipussa olevan ympyrän punainen osa symboloi aurinkoa ja sininen kuuta. Punainen, sininen, vihreä ja keltainen väri ovat peräisin saamelaisten kansallispuvusta. Vihreä väri symboloi luontoa, sininen vettä, punainen tulta ja keltainen aurinkoa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti