torstai 7. heinäkuuta 2016

Farkkuliivin kuvia Veininmyllyllä Tikkurilassa

Tänään sataa. Eilen oli hetken poutaa niin, että pyrähdin Tikkurilassa asioilla ja samalla mieheni napsi muutaman kuvan farkkuliivistäni.
Ompelin itselleni housut farkkukankaasta. Kangasta jäi jäljelle,
 joten aloin pähkäillä mitä siitä voisi tehdä.
Kirpparilta löytyi sopivankokoinen liivi. Tein siitä kaavat ja leikkasin farkkukankaan.



Väkertäjien kaapeista löytyy yleensä kaikenlaista hyödyllistä. Huom! hyödyllistä. Minulla siellä oli virkattuja kukkasia ja ympyröitä. Ne tein joskus ajatellen kesäkassia. Mitä minä kassilla, ompelin kukat farkkuliivin koristeiksi.




Jotain hauskaa piti vielä kokeilla. Aloin poistaa liivistä väriä kloridiin kastetulla pumpulipuikolla.






















Kloridi haisee kamalalle. Paras pitää huoli siitä ettei kotona ole muita. Muuten tulee sanomisia.
 Kanttasin liivin sinisellä vinokantilla. Kloridipisarat tekivät siitä punaista.






 Ihan on hippimäinen olo. Pullossa toki vain vettä.





 Liivistä löytyy kolikkotasku. Napin olen tehnyt Fimomassasta.




Virkkaukset ovat liukuvärjätyistä Puro langoista.


Rantakuvat on otettu Veininmyllyllä Tikkurilassa Keravajoen rannalla. Myllyssä toimii kahvila ja pitopalvelu. Rannan lavalla tanssitaan joka maanantai-ilta.
Mukava paikka ja suvun piirissä siellä on vietetty monet juhlat. Sukulais-täti pyöritti kahvilaa vuosikymmenet ystävänsä kanssa. Arvon rouville kertyi ikää yli 80 vuoden, eikä ikä haitannut. Vasta murtunut jalka katkaisi työputken tädiltä ja nyt 92 vuotiaana hän joutui luopumaan ajokortistaan. Eipä sitä enää pääsisikään tukkuun hakemaan tarvikkeita.

Puurakenteinen Söderlingin mylly (myöhemmin Veininmylly) valmistui vuonna 1935. Rakennusta on laajennettu vuonna 1944. Myllyn omisti Ernst Söderling. Mylly tunnettiin myös nimellä Tikkurilan vehnämylly.
Söderlingin mylly kuului Tikkurilaan 1930-luvulla toteutettuihin pienempiin teollisuulaitoksiin. Mylly rakennettiin samaan aikaan kuin läheisen Silkkitehtaan ensimmäiset vaiheet.
Myllyn käyttövoimana oli aluksi polttomoottori, myöhemmin sähkömoottori.
Rakennuksen itäsivulla oli myllyn aktiivisena toiminta-aikana nostinlaite, ja lähempänä rantaa - erillään rakennuksesta- sijaitsi muuntaja. Nämä on myöhemmin purettu.
Myllyn tuotannon voimakkain kausi oli 1950-luvun alussa, jolloin vehnäjauhon tuottamiseen erikoistunut mylly palveli koko lähialuetta. Myllärit olivat omassa yhteisössään arvostettuja henkilöitä. Myllyt olivat kylien keskipisteitä ja kohtauspaikkoja. Viljan jauhatusvuoroa odotellessa vaihdettiin kuulumisia ja kuultiin uutisia. Tikkurilassa on ennen 1950-lukua rakennettuja rakennuksia jäljellä vain vähän. 
Vantaan kaupunki osti myllyrakennuksen vuonna 1988. Mylly kunnostettiin ja vuokrattiin kahvilakäyttöön.  









8 kommenttia:

  1. Onpas idyllinen paikka.
    Hieno liivi!Jotkut ne ossoo. Tuo fluorivalkaisu on kyllä tosi kekseliäs mutta varmaan aika vaativaa saada pysymään se valkaisu siinä missä pitääkin. Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Tuputtelin kloridia pumpulipuikolla niin varovasti ettei lähtenyt leviämään.

      Poista
  2. Veinin myllylle pääsee junalla Tikkurilaan ja kävelee sitten Sokoshotellin taakse.

    VastaaPoista
  3. Tuolla mekin käydään joka kesä, pyöräillään Helsingistä Vantaanjokea pitkin, käännytään Keravanjokeen ja jokea pitkin poljetaan kahville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva paikka meillekkin. Käydään joka kesä kahvilla, vaikka sukulaistäti ei enää siellä kahvia tarjoilekkaan.

      Poista
  4. Kiitos tekstistä. Asuin Tikkurilassa 47 vuotta, nyt Keravalla kuusi vuotta. Pidin Veinimyllyllä kesäisin tekstiilitöitäni esillä. Räsymatot sopivat kuin nenä päähän ylätasanteen kattoparruille. Oli kuin ennenvanhaan aittojen parruilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sinikka, Keravalla minäkin asun ja tiedän ja tunnen sinut. Käsityöympyröissä olet monelle tuttu sekä Allin ympärillä pyöriville. Mukavaa kesää sinulle ja matotonkutomisintoa jatkossakin.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista