torstai 8. tammikuuta 2015

Enkelin suojaavat siivet

Jouluna enkeleitä vilistää joka puolella. He ovat kesuudessamme muinakin aikoina mutta nuo elämää suojaavat olennot unohtuvat arjessa.




Siivet suojaavat elämän suurta ihmettä.

























Siivet ja kukka ovat grafiikkaa. Tekniikkana on kohopainomenetelmä carborodum. Se syntyi Ranskassa 1960-luvulla. Suomessa sen käyttö yleistyi vasta 
1980- luvun lopulla.



Aiemmin olen kertonut grafiikan syväpainomenetelmistä täällä.
Carborodumissa painolaattaa ei syövytetä, vaan sen pinnalle "kasataan" haluttu kuva. 
Kuva tehdään carborodumjauheella jonka sidosaineena käytetään gessoa, jota käytetään liimana monissa taiteen eri tekniikoissa. (sillä mm. pohjustetaan maalauskankaita)



Carborodun on hienon hienoa jauhetta joka on piin ja hiilen kemiallinen yhdiste. Sitä on esimerkiksi kynsiviiloissa ja jalkaraspeissa.
Gesson kannssa siitä tulee pastamaista mönjää.








Kuva rakennetaan erikorkuisina "mönjäkasoina" laatalle. Kun kasat ovat kovettuneet, niiden päälle levitetään painoväri.
 Prässin puristuksessa paperiin syntyy syvänteitä jotka muodostavat värin kanssa kuvan. Painolaattana olen käyttänyt alumiinista offsett-levyä.
Lopputulos on muhkea ja maalauksellinen.

Tässä on erään toisen työn painolaatta. Siivekkäitä kissoja.


Vedostetun kuvan nurjapuoli tuntuu kohoumina.














Elämän kukka on yksi maailman vanhimmista symbooleista. Se on geometrinen piirros johon sisäsältyy koko luomakunnan pohjapiirros. Minun ei geometriselle kukkalleni löytyi noin syvä ajatustausta. Löysin sen juuri, kun googlasin sanat elämä, kukka.

Muistetaan ainakin tänään, että olemme tänne luotuja elämiä ja suojelusenkelit levittävät siipensä meistä jokaisen ylle.



Elämän kukka

Lohduttava ajatus: Nuo siivet kantavat Pariisin ampumisen uhrit uuteen elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti