maanantai 18. tammikuuta 2016

Lumivalkoista askartelua

Vihdoinkin, tauti pasiliskot tunnustavat tappionsa. Flunssa, keuhkoputkentulehdus jne. hellittävät kehostani. On aika palata blogipalstoille.




Valojuttuja ja kransseja askarrellaan yleensä ennen joulua mutta minä teen niitä nyt.
Teemaksi sopii valkoinen väri, onhan koko Suomi ihanan valoa antavan valkoisen lumen peitossa.



Tähän askarteluun tarvitaan tyhjiä Piltti-purkkeja, merisuolaa, keitettyä vettä ja valoköynnös sekä kuumaliimaa.


Purkkien pohjille laitetaan suolaa niin, että pohja peittyy hyvin. 
Päälle kaadetaan jäähtynyt vesi.


Sitten odotetaan. Muutaman päivän kuluttua suola on kiivennyt ylös purkkien reunoja ja joistakin se pursui ulkopuolellekin.


Purkit liimataan kyljistään kiinni toisiinsa ja sisälle pujotellaan valoköynnös.








Tämän valoilottelun on tehnyt touhukas naapurimme "Lumilyhty" on kerrostalomme pyykkituvan ikkunalla pyykäreiden ja ohikulkijoiden ilona.






Valkoinen suodatinpussikranssi oli oikein askarteluhitti joulun alla. 
Omaani aloin tehdä vasta nyt.


Näitä tarvitaan: Valkoisia suodatinpusseja, styroksinen kranssipohja, sakset, nitoja, kuumaliimaa ja pikari muotiksi




Neljä suodatinpussia päällekkäin ja nitojalla kiinni piirretyn ympyrän keskeltä.


Leikatut ympyrät rypistetään ruusukkeiksi ja liimataan kuumaliimatipalla kranssipohjaan.


Tietoisku tähän väliin. Hunaja on paras lääke palovammoihin. Kipu lakkaa heti, eikä pahastakaan palovammasta jää edes arpea. Hunaja parantaa.



Se siitä ja tämä tästä. Minä ja kuumaliima. Kranssi valmistuu, kunhan peukalo paranee. Palorakkula on liimapisaran alla, eikä siihen saa laitettua hunajaa. 
Kranssiin aioin laittaa vielä askarteluhelmiä. Joulun alla moni koristeli näitä led-valoilla.


Kohta talven selkä taittuu. Utsjoellakin nähdään jo aurinko. Mukavaa.

4 kommenttia:

  1. Kaunista valkoista. Ei ole mitään härpäkkeitä.

    VastaaPoista
  2. Ihania ovat<3 Täällä on niin järkyttävän kylmä, että en sanotuksi saa. Joka kerta kun valitan, mieheni sanoo: 'Mieti jos asuisit Lapissa!'

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, heh, ei mekään viihdytä Lapissa kylminpään aikaan. Silloin siellä on seinien vankina.

      Poista