Vanhasta lakanasta verhoksi

Väripullot ja emulsiopurnukat olivat jälleen esillä, kun Kerava Opiston kellaritilat täyttyivät innokkaasta valokaaviopainantaporukasta.

 Verhon alareunaan laitoin roikkumaan poronsarven palasia.

Kirpparilakanani taipui mökkin keittiön verhoksi. Painopohja-nimellä olevaa kangasta ostin Eurokankaasta pidemmiksi verhoiksi. Kyseinen kangas on puuvillaa, eikä sitä ole käsitelty millään kemikaalilla. Varmuuden vuoksi pesin sen ennen värjäystä. Hintaa sillä oli nelisen euroa metri. Jo se teki mielen iloiseksi.

Verhokankaat saivat ensin Aurinkovärjäyskäsittelyn aiemmalla kurssilla.

Aurinkovärjäyksestä kerron tämän linkin takana

Valotuskaavio on puinen kehikko johon on pingoitettu tiheä kangas. Hökötyksen voi tehdä itsekkin ja käyttää tiheää valoverhokangasta.

Valotuksessa kaavio asetetaan mustalla huovalla päällystetylle telineelle, ettei siihen pääse altapäin valoa. Kaavion päälle asetetaan kalvo, jossa on painettava kuva ja lasilevy joka pitää sen paikoillaan.

Kurssin vetäjä Hanna-Kaisa Varpio-Tikka demostroi työvaiheet ennen, kun pääsimme itse hosumaan töittemme kanssa. Valotuskaavio valotetaan ultraviolettilampun alla muuten pimeässä huoneessa. 

Piirroksia, kopioita kalvoja... Lopulta päädyin etsimään jonkun toisen tekemiä kuvia ja tekemään omani niistä mallia katsomalla. Monella oli valokuvia jotka käsiteltiin kuvaohjelmalla musta-valkoisiksi. Yhdellä kaaviolla voi painaa vain yhden värin. Jos työ on monivärinen, jokaiselle värille on tehtävä oma valotuskaavio. Tämä kohta menee samoin kuin grafiikan vedostamisessa.

 Pimeää. Valoherkkä kalvoneste levitettiin valotuskaavion kankaalle pimeässä. Sen jälkeen kaavio päätyi kuivauskaapin pimeyteen ja kalvonesteen kuivettua, mustaan jätepussiin. Valonarka kalvo piti suojata ennenaikaiselta valottumiselta.

Kuva tulostettiin kahtena kappaleena tulostuskalvolle. Sillä tavalla siitä tuli vahvempi, eikä se päästä valoa lävitse. Pelasin olevinaan varman päälle ja valitsin valotusajaksi yksitoista minuuttia. Se oli liikaa ja valo tunkeutui ohuiden viivojen alle. 

8 minuuttia olisi ollut tarpeeksi pitkä aika, totesi opettaja.

Seuraava vaihe oli tuskastuttava. Vedellä pestiin kuva-alueelta valoherkkä kalvo pois. Pintaa ei voinut hangata. Vesisuihku irrotti ainetta turhauttavan hitaasti.

Koevedos riekosta. Tämä oli sitten paras kuva. Liian pitkän valotusajan seurauksena ohuet viivat tukkeutuivat väristä. Eikä se irronnut niistä enää pesemällä. Liotin kuvaa mäntysuopaluiuksessa mutta ei sekään paljon auttanut. Virheistä oppii.

Viimeinen vedos on jo menettänyt ohuimmat oksat ja riekon päästäkin osan.

Kaverini Irman linnut syntyivät hänen grafiikan työstään.

Tunnelmiltaan erillaiset kankaat muuttivat hienoa lintukuviota.

Painokuvia syntyi t-paitoihin, verhoihin, kehystettäviksi tauluiksi, tyyny- ja pyyheliinoiksi, kasseiksi sekä luutuiksi. Kuka keksi mitäkin. Kaikki onnistuivat töissään ja se oli upeaa. 

Kaaviolla voi painaa uudelleen. Valotuskalvo pestään pois siihen tarkoitukseen käyvällä aineelle ja sitten aloitetaan homma alusta.

Pitkät riekkoverhot odottavat vielä ompelua.

Riekkoja

Kolme valkoista riekkoa säikäyttivät minut syöksymällä selkäni takaa molemmin puolin ohitseni. "Höh, eikö ne tajunneet, että minä olen ihminen", ajattelin.

Ruskeita riekkoja olen nähnyt. Melkein astuin yhden päälle, kun se pyrähti jalkani vierestä lentoon. Yksi utelias tunki telttaan kaverikseni. Siinä me molemmat pelästyimme kunnolla. Ulos päästyään riekko vain tallusteli edestakaisin.

Nämä kolme riekkoa olivat ensimmäiset talviasuiset jotka olen kohdannut.

Terveisiä Lapista puhtailta hangilta ja kevätauringosta.