Kevätaurinko alkaa jo lämmittää ja mieli muuttuu aurinkoisen väriseksi.
Kangaspuilla kutominen on minusta tosi hauskaa. Mattojen paukutus on liian raskasta huonoille ja kipeille käsilleni. Aina kuitenkin löytyy kevyempää kudottavaa.
Kassin kutomiseen tarvitsin kaksi sukkulaa. Toiseen kiersin videonauhaa ja toiseen oranssia moppilankaa. Nyt sitten joku sanoo, että eikös videonauhassa ole myrkyllisiä kamikaaleja. En tiedä onko se totta vai legendaa. En kuitenkaan nuoleskele sitä enkä ole paljoa tekemisissä sen kanssa. Kassia voi varmasti kanneskella turvallisesti. Olihan yksillä itsenäisyyspäivän linnajuhlilla daami jonka puku oli kokonaan tehty videonuhoista kudotusta kankaasta.
Siitä se lähti. Kaksi videonauhaa - yksi moppilanka.
Alku AINA hankalaa. Siellä se sukkula on kangaspuiden alla ja useampaan otteeseen. Ei pääse selkä jäykistymään,
kun välillä konttaa ja pujottelee puiden alla.
Melko nopeasti kudos edistyy ja polkusian eri järjestyksessä polkemalla syntyy
kassiin kuvioita.
Kun iso kassi valmistuu, päätän tehdä pienen pussukan sen kaveriksi. Katson mallia musta-valkoisesta valmiista työstä.
Työ kangaspuilla on tehty mutta huomaan, että suurin urakka on vielä edessä. Kassit pitää ommella kassien näköisiksi.
Kova aivojumppa ja pähkäily missä järjestyksessä kassi on ommeltava. Ensimmäisen ajatuksenjuoksuni tuloksena olisi syntynyt pitkä putki. Lopulta päädyin järkevämpiin tuloksiin. Ensimmäisenä on ommeltava kassin yläreuna ja sen vetoketju.
Kassin pohjan sisäpuolen vahvistin kaksinkertaisella vanhan kerniliinan palasella. Se tukevoittaa ja estää vähän kosteuttakin, jos kassin joutuu laskemaan maahan.
Sivupalat syntyivät vakosametista ja kovikekankaasta. Oli vähän hankalia kulmia ommeltavana.
Vielä vuori ja sisätasku.
Iso kassi tuli urakoitua ja seuraavaksi pieni olalla kannettava laukku. Sen voi pujauttaa myös isoon kassiin. Niin ne tärkeimmät tavarat löytyvät helpommin.
Olisi hauska tietää kannanko mukanani jotain "love story" elokuvaa vai hurjaa toimintaleffaa. Se jää arvoitukseksi.
Kassin väri on iloisen oranssi. Valo taittuu kummallisesti ja kamera tekee siitä välillä beessin tai lähes pinkin. 😊😊😊
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottelen kaikille teille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti