lauantai 21. lokakuuta 2017

Varpaat lämpimänä talven tultua Lappiin


Talvi on tullut Lappiin. Tuvassa alkavat varpaat palella. Tohvelit auttavat siihen vaivaan. Niinpä värkkäsin sellaisia vierasvaroiksi. Kierrätyshuopa on hauska materiaali. Aiemmin olen punonut siitä virsut ja ommellut kaulassa kannettavan kotelon kännykälle.
Nyt syntyi lipokkaita. Malli on vähän samanlainen kuin sairaalan lipokkaissa joita ainakin meidän piireissä ja minäkin paljon sairaalassa lipsottaneena kutsun "kusluistimiksi" ne jalassa mennään aina vessaan.
Ehkä nämä tekemäni käyvät lähinnä viileällä lattialla tallusteluun.



Lipokkaat koristelin neulahuovuttamalla. 
Tietenkin kettutyttönä tein ensimmäisenä kettuja.



Taivas vetäytyi pilveen ja pilvenriekaleet repeytyivät tuulessa ja tulivat pyrynä alas 16. päivä. Lunta kertyi noin 15 cm.



Lipokkaiden pohjapalat ompelin moninkertaisiksi. Liukuestemönjää myydään askartelukaupoissa. Sitä tursotin muuten liian liukkaisiin pohjiin.






Villa tarttuu hyvin huovan pintaan ja samalla se tuo lisää lämpöä varpaille.



Kettujen kavereiksi tulivat pöllöt ja puput.









Missäs näitä lipokkaita voisi säilyttää.



Säilytyskori syntyi sekin kierrätyshuovasta.



Lisää kettuja. Kierrätyshuopa on toiselta nimeltään Green Craft.


Kierrätystekstiilien valmistus

Green Craft- materiaalien valmistuksesta vastaa suomalainen perheyritys Dafecor Oy. Tekstiiliraaka-aineet kerätään teollisuudelta ja kuluttajilta ja työstetään mekaanisesti uudelleen. Materiaalit ovat pestyjä. Huopa- ja vanumaiset materiaalit eivät koskaan ole täysin samanlaisia, mikä tekee materiaaleista uniikkeja. Käyttämällä Green Craft- materiaaleja teet ympäristömyönteisen valinnan, koska annat materiaalille uuden käyttötarkoituksen ja eikä sitä tarvitse hävittää kaatopaikoilla tai polttamalla.





Päivän hauska hetki.

Näitä riittää. Tunnin ajan porukkaa valui mökin ohi ja lopulta ne saarsivat meidät. Kuvaajalla kädet hyppivät mutta luontoa ne on männynlatvatkin 🤭







7 kommenttia:

  1. Kylläpä on upeita lipokkaita! Wau! Joko teillä on oma pulkka? Voisitte hankkia oman tai vuokraporon jolla voisi käydä asioilla ekologisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh,heh se olis ahkio jota poro vetää. Ei ole sellasta. Ois se kyyti hauskaa. Ekoloogisesti käytiin tänään hiihtämällä naapurissa. Porot säntäsivät karkuun. Kellot vain kaupoissa kilkattivat.

      Poista
    2. Tämä tekoäly ei ymmärrä sanaa kaula eri muodoissa.

      Poista
  2. Kyllä nuo kettuset ovat mieleiset ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyy kettujen ystäviä. Kiitos Marita.

      Poista
  3. Ihanat tossut!
    Oliko sinulla jokin valmis kaava?
    Riittikö kaksi kerrosta huopaa pohjaan?

    VastaaPoista
  4. Olis ollut kaavat mutta unohtuivat kotiin mökille lähdettäessä. Sompailin sitten noita yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaksinkertainenkin riittää. Se tosin taipuu. Kolminkertainen on tukevampi.

    VastaaPoista