lauantai 25. elokuuta 2018

Elina pelastaa tuoleja


Lähipiirissäni valmistui viime keväänä kaksi puuseppää Tuija ja Elina. Tähän tulee huokaus: miks ei minusta tullut aikoinaan puuseppää. Istua nyt koko ikänsä valtion virastoissa. 
Oli sielläkin hauskaa, joskus.

Tuija tekee töitä toisaalla. Elina ihastuu aina uudelleen rikkinäisiin tuoleihin.



Kun näin nämä raadot, tiesin, että haluan, haluan, haluan nuo.

Elina oli saanut tuolirojukasan pelastettua kaatopaikkakuormasta. Tuolit ovat bedermajeria ja ikää ehkä sata vuotta. Tupajumit olivat tehneet tuhojaan. Sen huomasin myöhemmin.



Elinalla on riittänyt pelastettavaa.









 Tuoleista tuli mieleeni sisustustyyli Brocante.
Tuo hieno ranskalainen sana kääntyy suomeksi kirpputori.

Tyyli sisältää ranskalaista antiikkia. Peilejä, kellastuneita pitsejä, mallinukkeja, täytettyjä eläimiä jne.

Minä sanoisin, että mitä romumpi sitä parempi.

Jaenne di Arc Living on brocantea esittelevä lehti. Olen ihastunut siihen aivan liikaa. Se on minun satu/kuvakirjani. Päätän ettei enää yhtään lehteä mutta kaupassa se hyppää hyllystä kassahihnalle, vaikka kuinka kieltäisin.









Minun hienot tuolini







Raha ei vaihtanut omistajaa, vaan teimme vaihtokaupat. Elina ehdotti, että tuolit vastaan minun grafiikanlehtiäni ja maalaamiani taulujani. Noita minulla riittä ihan liian kanssa. 
Levittelin suuren matkalaukkuni sisällön lattialle ja Elina poimi siitä mieleisensä.

Ne tupajumit. Ruokapöydän ympärillä olivat lapsenlapset ja minä jäin ilman tuolia. Otin itselleni tuon punaisen tuolin ja kräts! Mummi hävisi kuvasta. Löytyi sitten lattialta tuolinpalasten kanssa ja jalassa pitkä verinaarmu.
 Meinasi itku päästä. Ei jalan, vaan tuolin takia. Elinan tekemät liitokset kestivät mutta yksi tukilaudoista räsähti poikki noiden tupajumien tuhon takia. Onneksi meilläkin asuu puuseppä herra Makkarainen. Hän ojensi auttavan kätensä. Niin nousin lattialta ja tuoli tuli liimattua kasaan.

Nyt nuo hienot vanhukset toimivat mökillä pieninä apupöytinä.
Kiitos Elina.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti