lauantai 7. joulukuuta 2013

Joululahja vuodelta 1959


Joulukuussa 1959 olin sairaalassa lastenosastolla. Suuressa huoneessa oli monta potilaspaikkaa ja ikkunoita päätyseinän leveydeltä. Ikkunoista näki kauas puiden yli 
järven jäälle. Mutta ikkunanpielessä oli se kiehtovin juttu, joulukalenteri. 
Jokainen pikkupotilas sai vuoro aamuina avata päivän luukun.


Jouluksi pääsin kotiin. Sairaala-aika unohtui, kun pukki täytti ihanimman lahjatoiveeni. 
Hän toi nukenvaunut. Vaunut ovat nimeltään Elisabethit. Nimi tuli kuningatar Elisabethilla olleiden vaunujen mukaan. Minua oli viisi vuotta aiemmin lykätty samanmallisissa vaunuissa.


Tallella ovat äitini vaunuihin ompelemat lakanat, täkki sekä paksu 
matrossitäytteinen patja.
Aune nukke on vaunujakin vanhempi. Hänestä on jäljellä vain pää. Vartalon söivät koit vintissä vietetyn ajan aikana.





Vaunujen mukava muoto innoitti minut tekemään grafiikkaa. Muistan oranssin, hienon sontikan ja kuvassa työntelen nukkeani keväisenä päivänä.

Kuvan keltainen raita on chinécollea eli vedosta otettaessa laatan ja paperin väliin on liimattu värillistä, huokoista paperia. Koska grafiikassa papereiden ja paspiksen on oltava hapottomia ja kemikaalittomia, chinécolle liimataan perunajauhokiisselillä.


Toisessa kuvassa tyttäreni nojaa oikean kokoisiin lastenvaunuihin. Ne olivat erään kaupan edessä Tammisaaressa.
Kuvassa kuultaa keltaisia ääriviivoja. Ne olen vedostanut toisella laatalla, jossa kuvaan itseni vauvana isäni kanssa.






Vallilan mummolassa-kangas on poiminut Elishabethit kuosiinsa.


2 kommenttia:

  1. Ihana tarina ja ihanat grafiikkatyöt, vaunut ja Vallilan mummola -kankainen tyyny on piste iin päälle.

    VastaaPoista