Poimin ilmasta lauseen "kettu on uusi pöllö", kun vaeltelin
Tampereen käsityömessuilla viikko sitten.
Pöllöt ovat hauskuuttaneet meitä kankaissa, tyynyissä, sisustusesineissä, käsitöissä, vaatteissa.... mistä ne mahtoivat saada alkunsa. Messuilla ei voinut ottaa kuvia mutta silmiin pisti se, että nyt on tulossa kettuja.
Keramiikasta tekemäni Kettuset pääsivät ensilumille.
Kaveri se vaan koisaa kuusen alla.
Ketun kalansaalis
Kettu oli jo kauan pitänyt silmällä Metsolan isäntää, joka oli innokas kalamies ja alinomaa hääräsi talon ja rannan välillä. Tulipa sitten sydäntalvi ja ihmeekseen kettu näki, kuinka isäntä vei rantaan suuria rysiä ja upotti ja järjesteli niitä jään alle pitkillä kepeillä. Kettu istui suuren kiven päällä pitäen tarkoin isäntää silmällä. Välillä se lipoi huuliaan, eikä malttanut paikaltaan lähteä. Eräänä päivänä se näkikin isännän tulevan jäältä reki pullollaan kaloja. Kovasti teki ketun niitä mieli.
- Millähän tavalla saisin tuon saaliin itselleni? tuumi kettu.
Viimein kettu keksi keinon. Nopeasti se juoksi sille tielle, jota pitkin tiesi isännän kulkevan kotiin kalakuorminensa, heittäytyi tien viereen hyvin näkyvälle paikalle ja tekeytyi kuolleeksi. Kauniisti loistikin ketun punaisenruskea turkki valkoisella lumella, ja hiljakseen ajella nytkyttelevä isäntä huomasi sen heti.
- Kas, kuollut repo viruu tien kyljessä, sanoi ukko aivan ihmeissään.
Jopas minua nyt hyvä onni potkaisi. Reki täynnä kaloja ja nyt vielä
tämä komeaturkkinen kettukin!
Isäntä nosti ketun maasta ja heitti kalakuorman päälle. Peittelipä repolaisen vielä loimella istuen sitten rekeen ja jatkoi hyvillä mielin matkaansa. Mutta kettupa mätti sillä välin loimen alla hiljaa kaloja tielle minkä ennätti. Kun se oli saanut kaikki kalat heiteltyä tielle, hyppäsi se itse viivana perään. Kun isäntä oli rekinensä hävinnyt mutkan taa, alkoi kettu keräillä kaloja tieltä ja kuljetti ne metsään, missä sitten ryhtyi nauttimaan runsasta ateriaansa.
Tällä välin oli Metsolan isäntä jo saapunut kotiinsa. Tyytyväisenähän astui pirttiin, heitti rukkaset penkille ja sanoi emännälle:
- Tulehan katsomaan, minkä mahtavan saaliin sain. Kerrassaan mahtavan.
- Hienoa ukkoseni, menen heti.
Emäntä säntäsi tohkeissaan pihalle ja tuli saman tien takaisin pirttiin.
- Mitä sinä ukkorahjus horiset! Tyhjä rekihän tuolla pihalla seisoo!
eukko huusi vimmastuneena.
- No johan nyt on ihme, sanoi isäntä ja meni itse katsomaan.
- Ihan totta puhut. Mihin kummaan saalis on hävinnyt? Kettu peijakas!
Isäntä lähti saman tien reellä ajamaan takaisin omia jälkiään. Mutta eihän kaloja enää mistään löytynyt, ja harmistuneena täytyi ukon palata kotiinsa.
- Millähän tavalla saisin tuon saaliin itselleni? tuumi kettu.
Viimein kettu keksi keinon. Nopeasti se juoksi sille tielle, jota pitkin tiesi isännän kulkevan kotiin kalakuorminensa, heittäytyi tien viereen hyvin näkyvälle paikalle ja tekeytyi kuolleeksi. Kauniisti loistikin ketun punaisenruskea turkki valkoisella lumella, ja hiljakseen ajella nytkyttelevä isäntä huomasi sen heti.
- Kas, kuollut repo viruu tien kyljessä, sanoi ukko aivan ihmeissään.
Jopas minua nyt hyvä onni potkaisi. Reki täynnä kaloja ja nyt vielä
tämä komeaturkkinen kettukin!
Isäntä nosti ketun maasta ja heitti kalakuorman päälle. Peittelipä repolaisen vielä loimella istuen sitten rekeen ja jatkoi hyvillä mielin matkaansa. Mutta kettupa mätti sillä välin loimen alla hiljaa kaloja tielle minkä ennätti. Kun se oli saanut kaikki kalat heiteltyä tielle, hyppäsi se itse viivana perään. Kun isäntä oli rekinensä hävinnyt mutkan taa, alkoi kettu keräillä kaloja tieltä ja kuljetti ne metsään, missä sitten ryhtyi nauttimaan runsasta ateriaansa.
Tällä välin oli Metsolan isäntä jo saapunut kotiinsa. Tyytyväisenähän astui pirttiin, heitti rukkaset penkille ja sanoi emännälle:
- Tulehan katsomaan, minkä mahtavan saaliin sain. Kerrassaan mahtavan.
- Hienoa ukkoseni, menen heti.
Emäntä säntäsi tohkeissaan pihalle ja tuli saman tien takaisin pirttiin.
- Mitä sinä ukkorahjus horiset! Tyhjä rekihän tuolla pihalla seisoo!
eukko huusi vimmastuneena.
- No johan nyt on ihme, sanoi isäntä ja meni itse katsomaan.
- Ihan totta puhut. Mihin kummaan saalis on hävinnyt? Kettu peijakas!
Isäntä lähti saman tien reellä ajamaan takaisin omia jälkiään. Mutta eihän kaloja enää mistään löytynyt, ja harmistuneena täytyi ukon palata kotiinsa.
Lapissa ketunjälkiä riittää
Varohan Pupu Jussi, etteivät Kettuset huomaa sinua.
Riistaruoista minulle maistuvat vain jäniksenjäljet ja ohi ammuttu sorsa.
Voi miten ihana on tuo kiepillä oleva kettu<3 Kuvittele nyt, että minulla kävi joka ilta puutarhakettu, joka alkoi siilinruokakupista...Sitten likelle muutti innokas kettujen murhaaja ja lopun voit arvata. Elin synkkiä hetkiä kuukausia.
VastaaPoistaMinä en syö kuin kalaa, onko se riistaruoka? ja joskus ravintolassa poroa, mutta siitäkin tunnen syyllisyyttä. Sorsaa ei minun suuhuni tule. Kiva, että jaamme nämä ajatukset.
Tuo kiepillä oleva kettu näyttää ihan elävältä...
Mukavaa viikonloppua sinulle, Riitta <3
Kiitos Leena kehuista. Ihan nolottaa. Minäkin syön kalaa. "Aikaisemmassa elämässä" olen valmistanut ja syönyt kaikkea riistaa mutta ei sovi enää minulle.
PoistaKummallisia nuo kettujen tappajat. Yksi luomuviljelijä esitteli kerran kuvia kettupesueesta pellonreunassa ja totesi, että valitettavasti ne piti lopettaa!!!? Minä en tajuu.
Mukavaa viikonloppua sinulle. Me saatiin nauttia tänään lumesta. Huomenna ne sulavat. Luvattiin jopa +5.