Pikkasen betonia

Tänä kesänä jäivät betonihaaveet toteutumatta. Tuntui, että aina sataa. Jos aurinko paistoikin välillä, niin silloin oli muuta hommaa. Suuret raparperin lehdet mätänivät eivätkä ikuistuneet betoniin.  Mielikin takkuili. Lopulla päätin tehdä edes yhden betonivalun.

Betonipussi kuivui monta viikkoa, ennen kun päätin ottaa sen esille. Olin survonut puolen kilon kahvipussiin muovisen smoothiepullon ja betonia. Pullon sisällä oli soraa, jotta se pysyisi paikoillaan. Se nousi silti ylös betonivellistä ja

 laitoin sen päälle laudan ja ison kiven painoksi.

Pussin suuta rypistin kietomalla siihen rautalangan.

Valmiin työn maalasin ruskeaksi ja sidoin tervenarun sen ympärille.

Tuvan pöydän ympärillä tuoksuu nyt tervalle ja katajalle. Narua olen ostanut markkinoilta ja katajan oksia napsin muurahaispesästä johon se oli päättänyt kasvaa.

Seinän kettu-tuftaus löytyy täältä.

SYYSLAULU

"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.

Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.

Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa

syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,

mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.

Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,

miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie.

Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,

minkä avullasi löytää mä voisin.

On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton

siitä mikä oisi voinut olla toisin.

Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään

- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.

Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään

keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie.

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,

nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.

Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,

mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,

tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa

- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa

ja kaikkemme toisillemme antaa.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie."

- Tove Jansson - (suom. Elstelä)

Aika surullinen vire tuossa Syyslaulussa. Ei surra kesän loppua vaan 

pujahdetaan pimeään ja sytytetään kynttilöitä.