Elämyksiä taidemusoissa: Yoyoi Kusama ja Niki de Saint Phalle

Syksy Helsingissä on täynnä taiteen värejä. Aivan epätodellista, että meille nykytaiteen ystäville tarjoillaan pienessä Helsingissämme suuren maailman herkkuja. 

Yoyoi Kusama Helsingin taidemuseo HAMissa ja Niki de Saint Phalle Taidehallissa. Upeita, uskaliaita, intohimoisia taiteilijoita ja tänä tasaarvon aikana kuiskaan perään hiljaisella ja ylpeällä äänellä -naisia!

Yoyoi Kusama

1929 -

HAMissa tulijan vastaanottaa portaiden yläpäässä hän itse vahaan valettuna, 87 vuotiaana.

Kusama syntyi 1929 Japanissa. Tuohon maailman aikaan Japani oli ankea paikka naistaiteilijalle, joten hän muutti Yhdysvaltoihin vuosiksi 1958 - 1972. Maalausten lisäksi hippiyteen vihkytyminen synnytti performansseja. Niissä alastomat ihmiset maalasivat toisiaan ja esittivät rohkeita tansseja. Kun tuo kaikki tapahtui mm. Vapaudenpatsaalla ja muissa Amerikkalaisille "pyhissä" kohteissa, mielipide alkoi kääntyä Kusaamaa vastaan.

Veistosten pintoja peittävät kankaista tehdyt fallistiset muodot.

Suljettu tila, jossa aikaa minutti. Sen jälkeen ovi avautuu seuraaville tulijoille. Kahlaamme punatäpläisissä falloksissa. Minulle nämä ovat lähinnä kasveja ulkoavaruudesta. Kaikkea riittää loputtomiin ja loputtomiin.

Keski-ikäiset naiset ovat suurimpia kulttuurinkuluttajia. Ärsyttää joutua tuollaiseen lokeroon. Emmekö saa olla vain sitä mitä olemme. Ahmimme sieluumme rikastuttavaa kulttuuria. Ja se alkoi jo kauan ennen keski-ikää. Minä ja Irma.

Pop-taiteen aikakautena Kusaman työt sijoittuivat samoihin näyttelyihin Claes Oldenburgin ja Andy Warholin kanssa.

Kurpitasa on, pisteiden lisäksi, Kusamalle tunnusomainen muoto. Eli kurpitsoita pisteillä.

Kurpitsahuone sai tasapainon keinahtelemaan.

Mitä Irma näkee luukusta? Kurpitsoita!

Lapsuudesta asti Kusama on nähnyt hallusinaatioita. Taiteessaan hän kuvaa niitä ja taistelee niiden voimia vastaan. Vuodesta 1977 hän on asunut psykiatrisessasairaalassa. Se on ainoa paikka jossa hän pärjää ahdistuksen, pakko-oireiden ja 

paniikkikohtausten kanssa.

Päivittäin avustaja auttaa hänet työhuoneelle. Kusama elää vain taiteelleen ja vain taide pitää hänet elossa.

Kusaman töistä maksetaan miljoonia. Taiteilija itse ei piittaa ilmeisesti edes siitä minne hänen rahansa päätyvät.

Kusaman maalausten edessä ihmettelen ja kummastelen kuinka taidokkaasti hän käyttä esimerkiksi ruskeita värejä. Hän löytää juuri oikean ruskean sävyn kulloisenkin vieressä olevan värin rinnalle. Kaunista.

Kusaman tuotantoa on syntynyt muun muassa yhteistyössä Louis Vuittonin kanssa. 

”Haluan jatkaa taisteluani suuremmalla henkisellä voimalla, käyttäen taiteeni kehittymistä henkisenä jalansijana. En voi koskaan unohtaa tehneeni suuren vaikutuksen taidemaailmaan ja museoihin ympäri maailmaa. Jos voin edistää taiteen leviämistä ympäri maailmaa, se on suurin iloni”, Kusama kirjoittaa.

Niki de Saint Phalle

1930 - 2002

Taidehallin uumeniin noustessa ranskalainen kuvanveistäjä Niki de Saint Phalle tähtää tulijaa kivärillä. Sen yhteys hänen taiteeseensa selviää näyttelyssä.

Naiseus kukoistaa Saint Phallen töissä. Hän on pohtinut paljon 
yhteiskunnan suhdetta naiseuteen.

Niki de Saint Phalle syntyi Pariisissa. Lapsuutensa hän vietti New Yorkissa jossa perhe eli yläluokkaista elämää. Kasvukivut ovivat kovia eivätkä vähiten siksi, että Nikin ollessa 12 vuotias isä käytti häntä hyväkseen useita kertoja.

Saint Phallen suihkulähde Pariisissa Pompidou-keskuksen edessä. Minulla on ollut ilo istahtaa sen äärelle kuvan ottoa varten.

Näiden kahden kuvanoton välissä on vierähtänyt kymmenen vuotta.

Taiteilija on tehnyt 60-luvulla veistoksensa verkon päälle pingotetuista kankaista. Silloin sai alkunsa pulleita naisia kuvaava Nana-sarja.

Marilyn. Veistoksessa sisäiset kivut ovat nousseet pintaan. Olemme tottuneet näkemään Marilynin kauniina. Saint Phalle katsoi syvemmälle.

Se tuloaulan kiväri. Saint Phalle kiinnitti maalipurkkeja töihinsä ja ampui ne sitten kivärillä rikki. Tässä yksi niin syntyneistä teoksista. Ampumiset olivat Niki de Saint Phallen mielenosoitus miesten valtaa vastaan. Kiväri kädessä hän otti miehen roolin. Muuttui sotaiseksi,

 maskuliiniseksi amatsoniksi.

Taiteilija osoittautuu paljon monipuolisemmaksi kuin Irman kanssa olemme tienneetkään. 

Sain Phalle kritisoi perinteisiä naisrooleja kuvaamalla muun muassa morsiamia, kotirouvia, huoria, seksisymboleja groteskeina tai humoristisina hahmoina. Hän kuvaa myös naisia, jotka synnyttävät, ensimmäistä kertaa modernissa kuvataiteessa.

Saint Phallen kuva ystävästään

Palatsi

Viimeisessä näyttelyhuoneessa hihkaisin, että nyt on Jackson Pollock ollut asialla.

Mitäs seinällä olevassa opastuksessa lukeekaan. Nyt olen ylpeä itsestäni ja kyllä Irmakin Pollockin tuntee. Olemme viettäneet monta viikonloppua 

Pollockin tunnelmissa roiskien maalia kankaalle.

Niki de Saint Phalle teki nuorena töitä valokuvamallina. Kuten Yayoi Kusaman teokset myös Saint Phallen työt olivat Pop-taiteen huipulla ja samoissa näyttelyissä

 Andy Warholin töiden kanssa.

Mielenkiintoisia naisia joiden taiteesta voisi kirjoittaa paljon mutta hän jota kiinnostaa löytä itsekin paljon tietoa heidän elämistään ja taiteistaan.

Tinguely oli hänen puolisonsa.

Youtubevideo suihkulähteestä

Tässä ranskankielen taitoisille

Mitäpä tässä sitten muuta, kuin huokaus: miksi minusta ei tullut taiteilijaa joka voi tehdä mitä haluaa ja minkä tuntee tärkeäksi. Huokaus: jatkan elämääni eläkkeeläolevana toimistosihteerinä. Hauskaa se on tämäkin.

Pikkasen betonia

Tänä kesänä jäivät betonihaaveet toteutumatta. Tuntui, että aina sataa. Jos aurinko paistoikin välillä, niin silloin oli muuta hommaa. Suuret raparperin lehdet mätänivät eivätkä ikuistuneet betoniin.  Mielikin takkuili. Lopulla päätin tehdä edes yhden betonivalun.

Betonipussi kuivui monta viikkoa, ennen kun päätin ottaa sen esille. Olin survonut puolen kilon kahvipussiin muovisen smoothiepullon ja betonia. Pullon sisällä oli soraa, jotta se pysyisi paikoillaan. Se nousi silti ylös betonivellistä ja

 laitoin sen päälle laudan ja ison kiven painoksi.

Pussin suuta rypistin kietomalla siihen rautalangan.

Valmiin työn maalasin ruskeaksi ja sidoin tervenarun sen ympärille.

Tuvan pöydän ympärillä tuoksuu nyt tervalle ja katajalle. Narua olen ostanut markkinoilta ja katajan oksia napsin muurahaispesästä johon se oli päättänyt kasvaa.

Seinän kettu-tuftaus löytyy täältä.

SYYSLAULU

"Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.

Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.

Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa

syksyiltani yksinäisyyteen.

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,

mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.

Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,

miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie.

Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,

minkä avullasi löytää mä voisin.

On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton

siitä mikä oisi voinut olla toisin.

Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään

- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.

Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään

keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie.

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,

nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.

Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,

mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,

tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa

- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa

ja kaikkemme toisillemme antaa.

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie."

- Tove Jansson - (suom. Elstelä)

Aika surullinen vire tuossa Syyslaulussa. Ei surra kesän loppua vaan 

pujahdetaan pimeään ja sytytetään kynttilöitä.

Keramiikkakurret ja lovinoita Akmeeli

Kurret ihmettelevät outoa valoa. Niin ihmeteltiin mekin joku syksy takaperin. Mikä se on tuollainen kynttilän näköinen led-lamppu.

Oravat saivat muotonsa savesta.
Raakapolton jälkeen oli vuorossa lasitus.

Nyt en käyttänyt lasitteita vaan sivelin kurret veden ja leivinjauheen sekoituksella. Leivinjauhe reagoi kuumuudessa siten, että keramiikan pinnalle tulee kaunis ruskea sävy.

Keramiikkauunista päästyään kurret ovat seikkailleet mökkipihalla. Nyt kesän loppuessa ne pääsivät vinttikamarin lämpöön.

Kurret nököttävät sienien kannon ympärille muodostamassa taikapiirissä.

Ihmettelemme lovinoita Akmeelia 

Lapin radiossa ääni sanoi, että nyt on kesän viimeinen päivä. 

Äkkiä eväät reppuun ja ulos seikkailemaan.

Sompiojärven rannalla ensimmäinen perämies 

Tapsa ja herra Makkarainen laskevat veneen vesille.

Pyhä Nattanen jää horisonttiin. Sompiojärvi on täynnä ikäviä kantoja ja juurakoita. Välillä oli soudettava, kun ei oikein tiennyt mitä on veden alla. Tämä kaikki johtuu siitä, että olemme Lokan tekoaltaan laidalla ja maisemat täällä ovat nyt sähköyhtiön käytössä eli veden peitossa. Tässä kohtaa tuli päätös, että toista kertaa emme lähde vesille Sompiojärven rannasta. 
On niitä helpompiakin reittejä.

Matkalla ohitamme "saaren" jossa on muinaisia pyyntikuoppia. 

Sompiojärven rantoja on asutettu jo pronssikaudella.

Noustaan maihin Akmeelin kummulla. Muinaisen Lapin noidista mahtavin oli Akmeeli. Hän lankesi loveen noitarumpuaan takoen ja teki pitkiä matkoja muuttuneena kalaksi, linnuksi, sudeksi tai vaikka tuuleksi.

Siellä se herra Makkarainen taas menee.

Akmeelin haudan paikasta ei ole varmuutta. Akmeelin kummuksi kutsutulle paikalle on pystytetty seita hänen muistokseen.

Akmeelia pidetään historiallisena henkilönä. Hän eleli Sodankylän Sompion alueella 1500-1600 lukujen tienoilla.  Akmeel oli lovinoita, tietäjä ja sotapäällikkö. Hän keräsi yhteen Sompion, Keminkylän ja Sodankyläläiset ja löi heidän avullaan venäläiset ja norjalaiset. 
Rajat olivat tuolloin epämääräisiä ja veronkantajia saattoi tulla kolmesta valtakunnasta.

Akmeelin kukkulalla on Sompio-seuran kammi.
Harmi, että nykyään on kaikki paikat lukittava ilkivallan vuoksi.

Pyllistetään sitä puolukallekin, sanoi äitini, kun kadulta penninkolikon poimi.

Kammin luona on tulistelupaikka. Nuotiolle ilmestyi useampia makkaroita, kun paikalle lampsi miehiä kolmessa sukupolvessa. Kaikilla oli kengät käsissä ja housujen lahkeet ylös käärittyinä. Olivat tulleet pitkospuita myöten. Runsasvetisen kesän takia pitkospuut olivat veden peitossa. Kylmää se vesi oli ollut ja nuorin koulusta lomaa saanut kaveri tuumi, että ompa nyt kerrottavaa.

Kartta: Samuli Paulaharjun teoksesta "Sompio"

Akmeelin hauta on ilmeisimmin jäänyt Lokan altaan vesien alle. Vanhasta kartasta päättelemme, että seisomme Hietaojan rannalla ja hauta olisi sen toisella puolen.

Tuon kartan alue on kokonaan veden alla.

Lähdetääs katsomaan olettamamme entisen joen toista puolta. 

Ensimmäinen perämies Tapsa nousi maihin tarkastelemaan tilannetta.

 "Pelkkää suota. Lähetään pois".

Nokka kohti Nattasia.

Kuinkas Akmeelin vaellus päättyi
Ennen loveen vaipumistaan Akmeeli kertoi vaimolleen taikasanat joilla tämän tuli herättää hänet. Vaimo pahanen unohti nuo sanat ja kerrotaan niiden tulleen mieleen vasta 30 vuoden kuluttua. Silloin se oli jo myöhäistä. Akmeel oli viipynyt matkalla jo liian kauan, eikä herättäminen enää onnistunut. Niin Akmeel sitten haudattiin.
Se oli viimeinen loveen vaipuminen

Noitarumpuja



















Taikasanat joilla Akmeeli piti herättää olivat. "Hauen suolen soikeroista, kolmannesta koikeroista, Akmeeli Antereeus, paijele jo pajas!"